Huoli, empatia ja kunnioitus vuorovaikutuksessa - oma näkökulma, kärsivällisyys

Tekijä: Atte Urama

MOISIO, O-P. 2011. Huoli, empatia ja kunnioitus vuorovaikutuksessa. Teoksessa Pohjola, K. (toim.) Uusi koulu. Oppiminen mediakulttuurin aikakaudella. s. 211 - 223.


Tekstissä puhutaan pitkälti eri asioista joita opettajalta vaaditaan. On mielestäni päivänselvää, että opettajalta täytyy löytyä empatiakykyä sekä tunnistaa olevansa ihminen, sekä omien oppilaidensa inhimillisyys. Jatkuva painiminen opettajan roolin kanssa on todella hankalaa, niin kuin kirjoituksessa esitetään. Täytyy olla objektiivinen, mutta silti subjektiivinen, hypätä oppilaan tukemisesta opetuksen ja oppilaan kontrollointiin ja epäinhimillisten normien ja sääntöjen puolelta ihmisten puolelle, jossa virheet ovat mahdollisia. Mielestäni säännöt ja normit asetetaan sen vuoksi standardeiksi, että niitä kohti ja niiden mukaan pyritään toimimaan. Inhimillisyys tulee siitä kun niitä standardeja ei saavuteta. 


Empatian kanssa kirjoituksessa pohditaan että sitä ei voisi opettaa. Empatia liitetään hyveelliseen toimintaan, joka taas liitetään kyseisen toiminnan mahdollisuuksiin. Mahdollisuuksia hyveellisiin tekoihin ei välttämättä ole, jolloin mahdollisuutta empatiaan ei olisi. Näitä mahdollisuuksia kuitenkin voi luoda, ja niitä syntyy niille mahdollisiin tilanteisiin. Hyveellinen toiminta liitettynä empatiaan on mielestäni mielenkiintoista sillä itse liittäisin hyveellisen toiminnan sääntöihin ja normeihin. Säännöistä ja normeista poikkeaminen tilannekohtaisesti taas voidaan nähdä empatian muotona.


Sääli, sympatia, empatia, inhimillisyyden ja epäinhimillisyyden välillä poukkoilu ovat kaikki mitä opettajalta vaaditaan, mutta itse näen että nämä kaikki vaativat ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Sitkeyttä, sisua ja paksua nahkaa. Opettajan metsä ei vastaa aina samalla tavalla kun sinne huudetaan. Ainakaan välittömästi. Kärsivällisyys ja sisu on kuitenkin mielestäni taito jota voi verrattain helposti opetella. Sanon verrattain helposti, sillä se ei välttämättä vaadi saman tason reflektointia kuin empatiakyvyn kehittäminen, vaikka se reflektointia vaatiikin. Kärsivällisyys vaatii aikaa, eikä sen opettelemiseen ole ainakaan mielestäni montaa oikoreittiä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä