Liikkuen luovaksi

Tekijä: Ukko Peltonen
Katsoin kolme videota liittyen aiheeseen liikkuen luovaksi. Sarjan videoissa nostetaan esille erillaisia esimerkkejä siitä, kuinka liikunta tukee oppimista ja kehittää oppilaiden luovuutta.

Ensimmäisessä videossa näytetään kuinka erään koulun 7-luokalaiset osallistuvat erillaisten liikkeiden avulla havainnollistavaan Ruotsin opetukseen. Toinen video käsittelee ala-aste ikästen kanssa toteutettavaa itsensäilmaisemista kehittävää liikkumista, ryhmätyöskentelytaitojen harjoittelua liikunnallisesti sekä joogan omaista oman kehon tutkiskelua. Kolmas video käsittelee pientäryhmää lukioikäisiä tyttöjä, jotka suunnittelevat ja toteuttavat tanssiesityksen yhden päivän aikana.

Mielestäni liikkumisella havainnollistettava opetus on lisääntynyt kouluissa viimeisten vuosien aikana ja tämä kertoo varmastikkin siitä, että nykyisin pyritään suuntaamaan opetus sellaiseksi jossa oppilaita kohdataan entistäkin enemmän yksilöinä. Videoissa nousi selvästi esille kuinka useat lapset oppivat parhaiten päästessään toteuttamaan ja kokeilemaan uusia opetettavia asioita oman ja samalla itse tuotetun liikkeen avulla. Ensimmäisessä videossa oppilaat pääsivät esittämään liikkumalla opettajan antamia verbejä ja minusta tämä vaikutti varsin toimivalta ja mielekkäältä tavalta opetella ruotsin kielisiä verbejä. Sen lisäksi, että joillekkin oppilaille luonnollisin ja helpoin tapa oppia uutta on juuri luova liikkuminen on mielestäni myös järkevää ja hieno kannustaa lapsia sekä nuoria liikunnalliselle polulle. Toivon, että liikkumiseen perustuvaa opetusta otettaisiin laajemmalla tasolla käyttöön tulevaisuudessa entistäkin enemmän. Jonain päivänä ollessani itse opettaja aijon varmasti käyttää runsaasti tämä tyylistä opetusta.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Miia Salo

Liikkuen luovaksi
Toivon itsekkin, että liikunnallisuutta tullaan lisäämään tulevaisuuden kouluissa. Minusta taas tuntuu, että liikunnallisuus kouluissa, varsinkin alakouluissa on vähentynyt. Tämä on tietenkin koulukohtaista, sillä joissakin saatetaan liikkua enemmän ja toisissa vähemmän. Kuitenkin tekemällä oppiminen on huomattavasti lisääntynyt kouluissa.

Sellainen oppiminen on erittäin tehokasta, missä oppilaat saavat juurikin liikkumalla esittää verbejä, sillä oppilaat oppivat silloin tekemisen avulla. Tekemellä asiat jäävät paljon paremmin päähän kuin silloin, että asiat lukisi vain kirjasta. Tulen myös tulevassa opettajuudessani lisäämään liikuunnallisia aktiviteetteja oppilaiteni kanssa, sillä haluan opettaa heille sen, kuinka iso merkitys aktiivisuudella on omalle jaksamiselle.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä