Ihmisen seitsemän aistia
Tuntoaisti sekä sen yli- ja aliherkkyys
Taktiilinen eli tuntoaisti on aistijärjestelmästä laajin ja vaikuttaa voimakkaasti niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin toimintaan (Ayres, 2008, s. 77). Se on yksi ihmisen tärkeimmistä aisteista, sillä se antaa tietoa ympäristöstä sekä suojelee ja puolustaa vaaroilta (Keränen ym., 2014, s. 15). Tuntoon liittyvät aistimukset edellyttävät kehon tai sen osien aktiivista liikettä, ja tuntoaistin avulla ihminen saa tietoa esimerkiksi esineen ominaisuuksista, kuten koosta, muodosta, rakenteesta, pinnasta ja koostumuksesta. Tunto- ja näköaistimusten integroiminen ei kehity heti, vaan vasta noin yhden vuoden ikäisenä. Kosketusaisti perustuu ihon aisteihin ja on ikään kuin tuntoaistin passiivinen tekijä. Se voidaan jakaa kosketus-, kipu-, lämpö- ja kylmäaistiin, mutta sen avulla voidaan lisäksi aistia myös muun muassa painetta, sivelyä tai kutinaa. (Lehtinen ym., 1993, s. 12.)
Jos tuntoaistimus tuntuu pelottavalta tai epämiellyttävältä, voi kyseessä olla tuntoaistin yliherkkyys ja yliherkkä tunto, jolloin hermosto ei vaimenna tuntoaistimuksia riittävästi. Tuntoaistin yliherkkyys voi näyttäytyä kielteisenä reagointina kosketukseen. Tuntoyliherkän voi esimerkiksi olla vaikea sietää joitain vaatteita tai materiaaleja, tai hiusten tai hampaiden harjausta. Jos tuntoaistimukset päinvastaisesti eivät tunnu normaalilta tai ne ovat heikkoja, voi kyseessä olla tuntoaistin aliherkkyys, jossa hermosto vaimentaa aistimuksia liikaa. Aliherkän kipukynnys on usein korkea ja voimansäätely epäsopivaa. Tällaiselle henkilölle on tarjottava paljon tuntoaistiin liittyviä stimulaatioita. Tuntoaistiharjoituksia tehdessä on kuitenkin edettävä pikkuhiljaa, ja tehtävistä harjoituksista on kerrottava etukäteen, jotta kosketus ei tule liian yllättäen. (Keränen ym., 2014, s. 15.)
Näköaisti ja näkövammaisuus
Visuaalinen eli näköaisti välittää hyvin runsaasti tietoa ympäristöstä (Lehtinen ym., 1993, s. 13), ja ihminen käsitteleekin hyvin suuren osan aistitiedostaan näköaistin kautta (Keränen ym., 2014, s. 15). Näköhavaintokyvyn avulla ihminen tunnistaa näkemänsä sekä pystyy ennakoimaan ja reagoimaan ärsykkeisiin (Keränen ym., 2014, s. 15), ja näköaisti integroituukin vahvasti myös muihin aistitietoihin, etenkin kinesteettiseen ja vestibulaariseen (Ayres, 2008, s. 75). Lisäksi näköaistilla on keskeinen merkitys tajunnan ja toiminnan kehittymiselle (Lehtinen ym, 1993, s. 13). Näköaistimus syntyy, kun valo ärsyttää verkkokalvoa ja näköaistiärsykkeet siirtyvät aivorungon keskuksiin (Ayres, 2008, s. 75). Arvioiden mukaan varhaisesta oppimisesta jopa 80-90 % tapahtuu näköaistin välityksellä (Keränen ym., 2014, s. 15).
Opetuksessa visuaalisten ärsykkeiden lisääminen oppitunnilla auttaa oppilaita oppimaan tehokkaammin. Visuaalisuus tukee etenkin oppilaita, joilla on vaikeuksia käsittää abstrakteja konsepteja tai lukea tekstiä. Opettajan on hyvä muistaa visuaalisesta oppimisesta: 1. Enemmistö oppilaista oppii paremmin visuaalisesti. 2. Oppiminen on useimmin virheetöntä ja kestävää, kun visuaalisia ”merkkejä” on käytetty. (Baines, 2008.)
Näkövammaisen näkötoiminta on heikentynyt niin, että se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Näkövammaiset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, ja näkövammaisuuteen liittyy usein myös muuta vammaisuutta tai neuropsykologisia erityisvaikeuksia. Taktuaalisuus ja kinesteettisyys, kuten kosketus, liike ja kehon asema ovat näkövammaiselle lapselle tärkeimpiä oppimiskanavia, minkä takia niiden kanavien kehittäminen on tärkeää. Varhaisessa vaiheessa etenkin erilaisiin pintoihin ja materiaaleihin tutustuminen on hyvä virittävä ärsyke taktuaalis-kinesteettisen systeemin kehittymiselle. Myös kuulo on näkövammaiselle tärkeä aisti, ja korva-käsi-koordinaation kehittyminen sekä äänivihjeiden käyttäminen ovat näkövammaiselle tärkeitä taitoja. Haju- ja makuaisti eivät ole näkövammaisen oppimiselle yhtä olennaisia kuin taktuaalis-kinesteettinen systeemi sekä kuulo, vaikkakin nekin ovat tärkeitä, ja niistä on suurta apua yhdistettynä muihin aistihavaintoihin. Muiden aistien harjaannuttaminen on hyvin tärkeää, sillä näkövamma ei itsessään aiheuta sensorista kompensaatiota, vaan muut aistit toimivat aluksi itseasiassa heikommin kuin näkevillä. (Laine, 2004, s. 263, 270–271.)
Kuuloaisti ja kuulovammaisuus
Auditorisen eli kuuloaistin tehtävänä on erilaisten äänten vastaanottaminen sekä erottaminen (Lehtinen ym., 1993, s. 13). Kuuloaistin ja äänien avulla ihminen saa tietoa esimerkiksi tilasta, jolloin ääni saa ilman värähtelemään ja ääniaaltojen avulla ihminen voi määrittää muun muassa jonkin kohteen etäisyyden (Lehtinen ym., 1993, s. 13). Kuulon merkitys myös kommunikoinnissa puhekielen välityksellä on erittäin tärkeä (Keränen ym., 2014, s. 16). Kuulo toimii yhteydessä erityisesti vestibulaarisen eli tasapainoaistin kanssa (Ayres, 2008, s. 76).
Kuulovammainen henkilö voi olla eriasteisesti huonokuuloinen tai täysin kuuro (Kuuloliitto, n.d.). Toisaalta henkilö voi myös reagoida kuuloärsykkeisiin jollain tavalla poikkeavasti, jolloin voidaan puhua esimerkiksi kuuloyliherkistä tai kuuloaistimuksille alireagoivista henkilöistä (Keränen ym., 2014, s. 16). Kuulovammaisen henkilön kielenkehityksen kannalta kosketus sekä visuaaliset viestit ovat tärkeitä (Keränen ym., 2014, s. 16).
Haju- ja makuaisti
Haju- ja makuaisti (olfaktorinen ja gustatorinen aisti) ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa (Lehtinen ym., 1993; Keränen ym., 2014, s. 17). Hajuaistimukset kulkevat suoraan aivojen limbiseen järjestelmään, minkä takia ne voivat herättää tunteita, muistoja ja mielleyhtymiä (Ayres, 2008, s. 77). Lisäksi emotionaalisuus liittyy vahvasti hajuaistiin eli hajut koetaan yleensä selkeästi myönteisinä tai kielteisinä (Lehtinen ym., 1993, s. 13).
Haju- ja makuaistia on käytetty aisteista vähiten oppimisessa. Ihmiset ovat kuitenkin erittäin herkkiä ja vastaanottavaisia hajuille ja mauille. Hajut ja maut pysyvät aivojen muistissa pidempään ja ne vaikuttavat muun muassa asenteisiin, käyttäytymiseen ja tuottavuuteen. (Baines, 2008.)
Liikeaisti/ asentoaisti sekä sen yli- ja aliherkkyys
Jos aistitietoa ei synny tarpeeksi, voivat liikkeet olla kömpelöitä sekä hitaita (Ayres, 2008, s. 79). Aliherkkyys proprioseptiivisen järjestelmän alueella voi johtaa siihen, että lapsi hakee koko ajan aistimuksia keinuen tai hyppien tai puristautuen ahtaaseen tilaan (Yack, Button & Aquila 2001, Kraapon, 2019, mukaan). Lisäksi aliherkkä lapsi voi laahustaa ja lysähdellä maahan, törmäillä esineisiin ja tömistellä jalkojaan ja sormiaan (Borremans, 2007; Kraapon, 2019, mukaan). Aistimuksiltaan yliherkkä lapsi saattaa olla kankea ja jäykkä sekä hallita heikosti liikettään. Tämä voi näkyä esimerkiksi sellaisten tehtävien välttelynä, joissa tarvitaan kehon hahmottamista (Borremans, 2007; Kraapon, 2019, mukaan).
Vestibulaariaisti eli tasapainoaisti
Tasapainoaistin avulla saadaan tietoa koko kehon tilasta ja liikkeistä. Tasapainoaisti myös vastaa elimistön liikkeen suunnan sekä vauhdin muutoksiin (Lehtinen ym., 1993, s. 14). Aistinelin sijaitsee sisäkorvassa (Lehtinen ym., 1993, s. 14). Tasapainoaistin kehittyminen tapahtuu yhdessä motoriikan sekä näköaistin kehittymisen kanssa (Lehtinen ym., 1993, s. 14).
Kun vestibulaarisessa aistijärjestelmässä on häiriöitä, voi ongelma näkyä muun muassa tasapainohaasteina tai huimauksena (Ayres, 2008, s. 111). Tasapaino- ja liikeaistimuksille yliherkkä lapsi saattaa ylireagoida kaikkiin asennossa tapahtuviin muutoksiin ja lapsen voi olla hankala sietää liikettä. Haasteita voivat tuottaa esimerkiksi portaissa tai erilaisilla lattiapinnoilla kävely, kiipeily tai pyöriminen. (Ärölä-Dithapo, 2019; Kraapon, 2019, mukaan.) Täten lapsi välttelee liikkumista tai sitä, että häntä liikutetaan yllättäen (Borremans, 2007; Kraapon, 2019, mukaan). Jos taas aistijärjestelmässä on aliherkkyyttä, käytös voi olla passiivista ja ympäristöstä kiinnostumatonta (Ärölä-Dithapo, 2019; Kraapon, 2019, mukaan). Toisaalta aistihakuiset lapset voivat pitää nopeista ja pyörivistä liikkeistä sekä ylösalaisin olemisesta ja pysyä jatkuvasti liikkeessä (Borremans 2007; Kraapon, 2019, mukaan).