Lukemani kirja on Reija Salovaaran ja Tiina Honkosen kirjoittama Rakenna hyvä luokkahenki” (2011). Teos käsittelee laajasti turvallisen ilmapiirin, yhteisöllisyyden, osallisuuden ja vuorovaikutuksen näkökulmia. Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen osan luvut kertovat turvalliseen luokkaan vaikuttavista tekijöistä. Toinen osa antaa lukuineen työkaluja turvallisen ryhmän rakentamiseen. Lisäksi kirjan jokaisen luvun päätteeksi on harjoituksia, joiden avulla kutakin luokkahenkeen vaikuttavaa tekijää voi tietoisesti parantaa. Lukujen lopussa on myös kysymyksiä opettajan tai ohjaajan pohdittavaksi.

Mietteitä ja havaintoja kirjasta

• Harjoitus nimeltä ”Meidän luokan puu” (s. 32) vaikutti toimivalta ja uskon sen auttamaan oppilaita oman toiminnan vaikutusten, käyttäytymisodotusten sekä tavoitteiden pohtimisessa. Harjoituksen tavoite on miettiä luokan toimintaa, tavoitteita ja toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on myös pohtia, kuinka turvallisuus saataisiin säilymään koko lukuvuoden ajan. Harjoituksessa kasvatetaan puu, joka auttaa hahmottamaan luokan turvallisuuteen liittyviä tekijöitä.
  • Ensimmäisenä opettaja piirtää taululle juuret ja rungon. Juuret symboloivat luokan toiminnan edellytyksiä (esim. säännöt, ystävät, kaikkien moikkaaminen, kiittäminen ja kannustaminen). Opettaja kirjoittaa oppilaiden nostamat asiat.
  • Tämän jälkeen oppilaat pohtivat neljän hengen ryhmissä harjoituksen loput osiot. Toisessa vaiheessa puu saa lehdet, joihin kirjataan luokan tavoitteet sekä se, mihin koulussa olemisella tähdätään. Jokainen tavoite kirjataan omaan lehteensä.
  • Kolmannessa vaiheessa puuhun puhkeaa kukkia. Kukkiin kirjoitetaan asioita, jotka saavat puun kukkimaan pitkin vuotta eli siitä, mikä saa luokan toimimaan koko lukuvuoden siten, että kaikilla luokkalaisilla on hyvä olla ja että jokainen pystyy keskittymään oppimiseen.
  • Neljännessä vaiheessa mietitään oman toiminnan vaikutuksia omaan luokkaan ja koko kouluyhteisöön. Nämä asiat ryhmät kirjoittavat omenoihin. Lopuksi puu kiinnitetään luokan seinälle, joten siihen voidaan palata lukuvuoden varrella.
• Luokan sisäiset kotiryhmät (s. 143–144) ovat mielestäni myös hyvä ajatus. Kotiryhmien tarkoituksena on auttaa koulunkäyntiä, luoda turvallinen ryhmään kuulumisen tunne sekä antaa sosiaalista tukea. Sopiva koko ryhmälle on 4–6 oppilasta. Kotiryhmissä voidaan tehtävien tekemisen lisäksi esimerkiksi kokoontua kerran viikossa kertaamaan viikon aikana opittuja asioita. Oppilaan oltua poissa, kotiryhmän jäsenet voivat myös auttaa saamaan kuvaa käsitellyistä asioista. Kotiryhmät myös helpottavat ryhmätöiden organisointia ja oppilaiden tutustumista toisiinsa. Koska luokka on iso yksikkö, olisi hyvä, että jokaisella oppilaalla olisi edes yksi pienempi turvallinen ryhmä, johon kuulua. Salovaaran ja Honkosen mukaan kotiryhmien rakentamiseen tulisi käyttää aikaa. Parhaimmillaan kotiryhmät vähentävät kuppikuntia ja ovat sellaisia, että yksittäisessä ryhmässä on erilaisia taitoja ja tietoja.
• Teoksessa käsitellään myös välituntitoimintaa koulun yhteisöllisyyden kasvattajana. Vaikka välituntitoiminta on minulle ajatuksena tuttu, teos herätti ajatuksia siitä, kuinka paljon se voi jollekin oppilaalle antaa sekä siitä, kuinka monipuolista toiminta voi olla. Välituntitoimintaa käsittelevässä kappaleessa tuotiin esille välituntisin toimivat harrasteryhmät, joita voi olla taiteilusta liikuntaan. Salovaaran ja Honkosen mukaan välituntitoiminta voi saada myös esimerkiksi yksinäisen tai kiusatun kokemaan yhteisöllisiä ja positiivisia kokemuksia koulussa.