Ross W. Greene (2008) Koulun hukkaamat lapset Opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi. 

Kirjassa Greene esittelee yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun, B-suunnitelman, keinona käytösongelmaisten lasten auttamiseksi. Suunnitelmassa pohjimmaisena ajatuksena on, että lapset toimivat oikein jos osaavat ja että käytösongelmien takana on puuttuvia taitoja, joita koulun tehtävä on opettaa. Kuvitteellisten, kuitenkin todellisiin tapauksiin perustuvien esimerkkitarinoiden kautta Greene havainnollistaa B-suunnitelmaa eli yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua. B-suunnitelmasta on kaksi versiota, hätäsuunnitelma ja ennakoiva suunnitelma, joista jälkimmäinen on parempi.  

Ajatuksena on, että opettajat pysähtyvät pohtimaan oppilaan häiriökäyttäytymistä syvemmin ja täyttävät ALSUP-lomakkeen. Lomakkeessa on lista erilaisista puuttuvista taidoista, joita opettaja saattaa tunnistaa oppilaassa. Puuttuvien taitojen tunnistamisen jälkeen listataan ratkaisemattomia ongelmia, laukaisijoita, eli tilanteita, joissa häiriökäyttäytymistä usein ilmenee. Tämän jälkeen alkaa varsinainen B-suunnitelma. Ensimmäinen vaihe on empatiavaihe, jossa opettaja pyrkii keskustelemalla oppilaan kanssa ymmärtämään oppilaan huolenaiheita. Opettaja kertoo havainnoistaan ja pyrkii välttämään tulkintaa ja ymmärtämään oppilaan pohjimmaisen huolenaiheen. Tämän jälkeen siirrytään ongelmanmäärittelyvaiheeseen, jossa opettaja tuo esiin oman huolenaiheensa, esimerkiksi toteutumattoman odotuksen. Tärkeää on, että empatia- ja ongelmanmäärittelyvaiheet keskittyvät molempien, oppilaan ja opettajan, huolenaiheiden tunnistamiseen ja että ratkaisuihin ei vielä keskitytä. Aika pohtia ratkaisuja tulee kolmannen vaiheen, kutsun kohdalla. Kutsu-vaiheessa oppilas ja opettaja pyrkivät pohtimaan ratkaisua yhdessä, jotta löytyisi molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Ratkaisuehdotuksia odotetaan molemmilta osapuolilta. Parhaimmillaan B-suunnitelman kautta voi syntyä toimintamalli, joka vähentää ja ennaltaehkäisee haastavia tilanteita koulussa. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistu välttämättä heti eikä aina ensimmäinen ratkaisukaan osoittaudu toimivaksi, tärkeää on kuitenkin yrittää sinnikkäästi uudestaan. 

Kirjaa lukiessa huomasin, että B-suunnitelmassa oli jo paljon tuttua ja toisaalta paljon uutta, jossain määrin suunnitelman perimmäiset ajatukset ovat ohjanneet omaa toimintaa jo ennenkin ja opinnoissakin samoihin ajatuksiin on törmännyt jo aiemmin. Kirja kuitenkin auttoi hahmottamaan asiaa konkreettisesti esimerkkiensä kautta ja jäsentämään ajatuksia sekä antoi käsitteitä ja keinoja, joiden kautta lähestyä aihetta. Heräsi motivaatio päästä kokeilemaan asiaa tietoisesti käytännössä. Intensiiviviikon oivalluksiin yhdistäen tässäkin on kyse pohjimmiltaan kohtaamisista ennakkoluuloitta, avoimuudesta ja kiinnostuksesta toisia ihmisiä kohtaan ja kuuntelemisen taidosta. Ehkä se on kaiken ihmisten välisen rakentavan ja laadukkaan vuorovaikutuksen perusta.