Koulun hukkaamat lapset
Koulun hukkaamat lapset
Joey kiukuttelee ja hänelle tehdään kurinpitotoimenpiteitä opettaja saa kuulla raivoamista ja rehtori. Tavanomainen sääntöjen kertominen ei tehoa ja syntyy raivo jolloin joudutaan pidättelemään oppilasta
Kannattaa kiinnittää huomiota käytökseen ja pyrkiä ratkaisemaan ongelma sen taustalla, ongelmatilanteet syntyvät aina jonkin ratkaisemattoman ongelman seurauksena.
Osalla lapsista on vaikeaa hillitä tunteitaan ja kiukku voi näyttäytyy esim. Väkivaltana ja kiroiluna
Motivaatio edellyttää taitojen oppimista
Haasteellista käytöstä syntyy ennakoivissa tilanteissa reaktion laukaisijoille, joita voidaan kutsua ratkaisemattomiksi ongelmiksi
Ensin täytyy selvittää mitkä taidot lapselta puuttuu ja mitkä ongelmat käynnistävät haasteellisen käytöksen
Abc toimintasuunnitelma
A= kasvattajat reagoivat toteutumattomiin odotuksiin viemällä tahtonsa läpi
C= odotuksista luovutaan kokonaan tai ainakin tilapäisesti
B=yhteistoiminnallinen ongelmanratkaisu
Rti on yhdysvalloissa käytössä oleva menetelmä jossa oppilaiden oppimisvaikeuksiin puututaan heti kun ne havaitaan
Luokanopettaja on tärkein henkilö joka huomaa vaikeudet
Tavoitteet B suunnitelmalle
- Varmistaa että huolesi tietyn lapsen haasteellisesta käytöksestä tulee esille.
- Ratkaista lapsen haasteellista käytöstä aiheuttavat ongelmat yhtristoiminnallisesti, pysyvästi ja molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
- Opettaa lapselle puuttuvia taitoja
- Vähentää haasteellista käytöstä
- Luoda auttava ihmissuhde
Empatiavaiheen tavoitteena on saavuttaa paras mahdollinen ymmärrys lapsen huolenaiheista
Pintapuolinen empatia
Ehdotuksia ei tyrkytyksiä
Ennalta suunniteltu b käyttö ei hätäratkaisuna käytetty b
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.