Joustava mieli -kirjan tiivistelmä
Kaisa Heiskanen
Itse harjoittelin tässä heti tuota joustavaa mieltä, kun huomasin tiivistelmässäni kirjoitusvirheen! Alkoi ärsyttämään ihan hullun lailla, mutta päätin tekstin korjaamisen ja kuvan uudelleen lataamisen sijaan hyväksyä, että ärsyttää, eikä sille tarvitse tehdä mitään. Kokeilin myös kirjan tarjoamaa konkreettista työkalua villien ajatusten laannuttamiseen, kun aloin miettiä skenaarioita siitä, mitä ajattelette, jos huomaatte mun tekemän virheen. Kirjassa sitä kutsuttiin elokuvatekniikaksi, eli mielessä käydään nuo skenaariot läpi ikäänkuin elokuvan katsojana, sivustaseuraajana. Oli viihdyttävää mielessä "istua popparit kädessä katsomassa" muiden reaktiota pieneen kirjoitusvirheeseen ja sen jälkeen ei enää jäänyt häiritsemään. Summa summarum: Jos ootte näin kovia stressaamaan pienistä tai isommistakin asioista, niin ottakaa tästä kirjasta elämää helpottavat vinkit haltuun. <3
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
