Sutela, K. (2022) Näkyväksi tekemisen taito - pedagoginen kohtaaminen opetuksessa
Valitsin kirjakseni Katja Sutelan Näkyväksi tekemisen taito - pedagoginen kohtaaminen opetuksessa. Sutela tarkastelee teoksessaan sitä, miten opettaja voi pedagogisesti kohdata oppilaan niin, että tämä tulee nähdyksi ja osalliseksi oppimisprosessissa.
Keskeisiä oivalluksia kirjasta:
- Kehollisuus esim. eleet, ilmeet ja liikkeet ovat tärkeä osa vuorovaikutusta ja oppimista, ei vain sanojen tasolla
- Tunteet eivät ole häiriöitä vaan osia ihmisyydessä ja oppimisen prosessissa; niiden huomioiminen on osa pedagogista herkkyyttä.
- Moninaisuuden huomioiminen vaatii opettajalta oman tietoisuuden; millaisia oletuksia ja valta-asemia hän omaa
- Turvallisen tilan luominen on edellytys sille, että oppilas voi ilmaista itseään, haastaa, tehdä virheitä ja kasvaa.
Oma kokemukseni kirjan luettua oli, että se antaa tärkeitä näkökulmia opettajalle, joita on tärkeä ottaa huomioon. Joillekin ohjeet ja oivallukset voivat kuulostaa päivänselvältä, mutta mielestäni on tärkeää, että näitä palautetaan mieleen aika ajoin, sillä kiireisessä arjessa niiden huomioiminen voi jäädä taka-alalle. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli vahvasti se, miten omat aiemmat opettajani ovat tehneet oloni nähdyksi ja kuulluksi ja siinä pohdin, kuinka tärkeää on nyt muistaa asettaa itsensä oppilaiden asemaan ja tehdä heidän olonsa yhtälailla kuulluksi ja nähdyksi.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.