Kirja käsittelee oppilaantuntemusta ja syventyy oppilaantuntemuksen merkitykseen. Kirja tarjoaa teorian lisäksi myös käytännön esimerkkejä ja näkökulmia oppilaantuntemuksen rakentamiseen ja kehittämiseen.  

Kirja jakautuu kolmeen osaan, joissa jokaisessa käsitellään oppilaantuntemusta erilaisesta näkökulmasta. Ensimmäinen osa keskittyy oppilaantuntemuksen rakentamiseen, toinen osa siihen miten opettajan tulisi kohdata erilaisia oppilaitaan ja heidän tarpeitaan luokassa, ja kolmas osa puolestaan keskittyy siihen millainen rooli yhteistyöllä ja moniammatillisuudella on oppilaantuntemuksessa.  

Kirjassa painottuu ajatus siitä, että oppilaan tuntemus on kaiken luokan toiminnan perusta. Opettajan tulee tietää millaisia tarpeita ja vahvuuksia luokassa on, sekä pystyä esimerkiksi huomaamaan, kun jonkin oppilaan olemus tai käytös muuttuu. Jokainen oppilas tulee tuntea ja kohdata yksilönä, mutta myös osana ryhmää. Tällaista hyvää oppilaantuntemusta ei kuitenkaan voida saavuttaa ilman tarkoituksenmukaista ja suunnitelmallista rakentamista.  

Vaikka koulun arki saattaa olla välillä hektistä, tulee opettajan järjestää aikaa oppilaiden yksilölliselle kohtaamiselle. Tärkeä nosto kirjassa oli, että oppilas kyllä huomaa, mikäli opettaja ei ole läsnä tilanteessa, vaan miettii jo jotakin aivan muuta. Hyvää oppilaantuntemusta rakennetaan näissä yksilöllisissä kohtaamisissa, mutta se ei rakennu, jos siihen ei oikeasti keskity. Läsnäolo on se, joka tekee vuorovaikutuksesta merkityksellistä.  

Kuten mainittua, kirja tarjoaa teoreettisemman pohjan lisäksi hyviä käytännönläheisiä esimerkkejä ja neuvoja, joka tekee kirjasta mielestäni erityisen hyvän. Heti lukemisen jälkeen on monta hyvää vinkkiä ja tapaa, jotka voi suoraan sellaisenaan ottaa omaan opettajuuteen. Teoriatkin ovat helpommin lähestyttäviä ja niistä saa enemmän irti, kun niitä rikastetaan oikeasti hyödyllisin ja konktreettisin esimerkein.