Kiilakoski, T. & Lanas, M. (toim.). (2022). Häiriö? - Näkökulmia työrauhan säröihin koulussa. Vastapaino.
Häiriö? – Näkökulmia työrauhan säröihin koulussa on kokoelmateos, joka tarkastelee häiriön ilmenemistä koulussa eri näkökulmista. Kirjan ensimmäisessä osassa häiriötä tarkastellaan pedagogisena ilmiönä, toisessa vertaisryhmän ilmiönä ja kolmannessa yhteiskunnallisena ilmiönä.
Kirja on ajatuksia herättävä teos, joka ottaa kantaa häiriöön käsitteenä sekä siihen, miten häiriöitä havaitaan ja miten niistä puhutaan. Teoksessa tuodaan esille, että häiriö paikannetaan usein yksittäiseen oppilaaseen, vaikka olisi tärkeää tarkastella myös esimerkiksi vuorovaikutuksen, vertaissuhteiden ja ryhmädynamiikan vaikutuksia häiriöiden syntyyn. Lisäksi teos nostaa esiin sosiokulttuuristen tekijöiden, kuten koulun toimintakulttuurin ja kulttuuristen normien merkityksen siinä, mitä koulussa pidetään häiriönä.
Lukiessani kirjaa huomasin, että se ravisteli perinteisiä näkemyksiä. Lukukokemus herätti pohtimaan esimerkiksi, kuinka käsitys häiriöstä on aina osittain subjektiivinen ja sen havaitseminen on esimerkiksi yksittäisestä opettajasta riippuvaa. Tämän vuoksi häiriöön ilmiönä tulisi suhtautua kriittisesti, sillä sen määrittelyyn sisältyy usein vallankäyttöä ja odotuksia liittyen oppilaiden käyttäytymiseen.
Teos laajentaa opettajien ymmärrystä koulun häiriöistä siirtämällä huomion yksilökeskeisistä selityksistä ja ratkaisuista kohti yhteisöllisiä ja kulttuurisia näkökulmia. Se korostaa kuuntelemisen, dialogin ja osallisuuden merkitystä koulun arjessa sekä häiriöitä mahdollisuuksina oppia sekä kehittää koulun toimintakulttuuria kohti avoimempaa ja tasa-arvoisempaa suuntaa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.