Koulun hukkaamat lapset antaa erilaisia näkökulmia niiden koulun käytäntöjen muuttamiseksi, jotka eivät toimi esimerkiksi tukea tarvitsevien lasten kannalta. Teos ei anna valmiita vastauksia, vaan luo tilaa avoimelle keskustelulle peilaten ratkaisuvaihtoehtoja arjen skenaarioihin.

Teoksessa nostetaan esille kolme tapahtumaa tukea tarvitsevien lasten Joeyn, Tristanin ja Crystalin elämästä. Joeyllä on vaikeuksia tunneilla keskittymisessä sekä tehtävänannoissa, Tristanilla on luokassaan riitapukarin leima ja Crystalilla on ilmennyt mielenterveydellisiä ongelmia, jotka ovat johtaneet koulusta lintsaamiseen. Jokaista tarinaa jatketaan ensin yleisesti ja niiden jälkeen miettien, mitä tilanteissa tapahtui ja mikä sekä koulun että kodin toiminnassa on ollut hyvää ja huonoa. Jokaisen tarinan jälkeen Greene paneutuu lasten auttamiseen, käsitellen samalla usein kysyttyjä kysymyksiä, joita hän on itse kohdannut työelämässä. Ratkaisuja pohditaan sekä yksilöllisellä tasolla että luokkatasolla, erityisluokkiin ja normaaliluokkiin vedoten.

Teoksesta päälimmäisenä jäi mieleen se, miten ongelmallisen käyttäytymisen taustalla ovat usein puuttuvat kognitiiviset taidot. Lapset toimivat oikein, jos vain osaavat. Greene kirjoittaa, miten ongelmanratkaisutilanteissa on tärkeää osallistaa oppilasta keskusteluun ja työtapoihin. Teoksessa tuodaan esille erilaisia toimintasuunnitelmia, joista päälimmäisenä esille nousee B-suunnitelma, joka viittaa yhteistoiminnalliseen ongelmanratkaisuun. Kasvattaja ja lapsi pyrkivät ratkaisemaan ongelman realistisella, molempia tyydyttävällä tavalla, mikä antaa suuret mahdollisuudet ratkaista ongelma pysyvästi oikeudenmukaisilla keinoilla ja opettaa oppilaalle niitä puuttuvia taitoja, jotka ovat aiheuttaneet hänen käyttäytymishäiriönsä. Kun yhteisön jäsen selvittää haasteen, se edistää koko ryhmän toimintaa.