Kirjassa käsitellään koulukiusaamista kirjoittajien omiin kokemuksiin pohjautuen. Alviina eli toinen kirjan kirjoittajista on joutunut kokemaan Jokelan koulusurmat ollessaan yhdeksännellä luokalla ja kertoo tapahtuman vaikutuksista omaan ja muiden elämään, ja on myös tullut kiusatuksi ja avaa mietteitään siitä. Toinen kirjan kirjoittajista Linda-Maria on ollut rankasti koulukiusattu ja miettinyt jopa Jokelan koulusurmien tapaista tekoa kiusaamisen vuoksi.  

Teos laittoi minut pohtimaan muun muassa sitä, miksi koulussa tapahtuvaa kiusaamista tai väkivaltaa vähätellään suhteessa muualla tapahtuviin samantapaisiin tekoihin. Kirjassa esitetään myös hyviä ajatuksia tähän liittyen. Kirjassa Linda-Maria kertoo, että opettajien suhtautumisella kiusaamiseen on merkitystä. Vaikkei opettajat saisi kiusaamista loppumaan, niin se on kuitenkin kiusatulle merkki siitä, että joku välittää ja huomaa. Jos luokassa kiusattuja on useampi kuin yksi, kiusattujen on monesti helpompi olla, koska kokevat, että kiusaaminen ei johdu heistä vaan kiusaajista. 

Kirjassa esitettiin myös keinoja, miten kiusaamista voisi ennaltaehkäistä ja miten siihen voisi puuttua. Keinoiksi esitettiin: opettajille keinoja puuttua ajoissa kunnolla, lasten oikeuksia on valvottaja ja niiden väärinkäytöksistä on rangaistava, kunnollinen kouluväkivallan vastainen ohjelma joka kouluun, mielenterveystaidot kouluihin, reilut käytännöt, työehdot, palkat ja luokkakoot, kiusaamisvilkku ja muut käytännönläheiset ratkaisut ja aikuisten on tunnistettava, että väkivalta on aina rikos.  

Kirjassa esitetty kiusaamisvilkku voisi mielestäni olla yksi hyvä tapa kiusaamisen esille tuomiseen, koska siinä kynnys ilmoittaa itsensä tai muiden kiusaamisesta on matala. Myös muut vastaavat matalankynnykset ilmoittamistavat ovat omasta mielestäni tärkeitä. Kirjassa myös kritisoidaan opettajien toimintaa, kiusaamisen vastaisia ohjelmia ja opettajankoulutusta siitä, että opettajat eivät osaa puuttua tarpeeksi hyvin kiusaamiseen.