Lukemani teos käsitteli kahden eri ihmisen näkökulmia kouluampumiseen ja kiusaamiseen. Kirjassa käsitellään Jokelan kouluammuntaa vuodelta 2007 ja siinä osallisena olevan henkilön kokemuksia ja hänen traumojaan, sekä mahdollista kouluampujaa, joka halusi lopettaa kiusaamisensa tappamalla kiusaajansa.  

Kirja on synkkä, raaka sekä tunteita herättävä teos, jossa ajatukset ja tunteet kerrotaan brutaalin rehellisesti ilman kaunisteluita. Se voi herättää lukijassaan paljon ajatuksia sekä epämiellyttäviä tunteita. Itse koin paljon surua, vihaa, kauhua, häpeää ja ymmärrystä. Teos herätti paljon tunteita ja laittoi pohtimaan omaa toimintaa opettajana. Mieleeni heräsi paljon kysymyksiä liittyen pedagogisiin toimintatapoihin. Kuinka opettaja pystyn ennalta ehkäisemään kiusaamista? Miten saan kiusaamisen loppumaan, jos keskusteleminen ei riitä? Miten autan kiusattua selviämään ilman isoja traumoja? Kuinka voin auttaa niin, että huomioin asiassa molemmat osa puolet?  

Opettajana meillä on velvollisuus taata jokaiselle oppijalle kiusaamisvapaa koulu. Miten pystyn näkemään ja huomaamaan kiusaamisen, jos se on piilossa ja ei näy millään lailla minulle? Kuinka saan oppilaistani liittolaisiani, mutta myös toistensa liittolaisia? Kirjasta heräsi paljon huolta ja halua auttaa. Mitä jos minulla ei olekaan resursseja henkilökohtaisesti auttamaan kiusattuja? Tärkeintä opettajan työssä on lapsen edun mukainen työskentely, mutta mitä jos olen itse niin hajalla ja ylikuormittunut etten vain kykene auttamaan? Tekeekö se minusta huonon opettajan tai aikuisen?  

Kirja oli taas hyvä muistutus siitä, että kohtele kaikkia ihmisiä samanarvoisesti ja ole ystävällinen. Älä syrji ketään minkään syyn takia. Et voi ikinä tietää mitä joku ihminen on käynyt läpi elämässään. Jokainen meistä ansaitsee tulla kohdatuksi ja kuunnelluksi.