Ohjeita kansainvälistymissuunnitelman laatimiseksi

Tervetuloa laatimaan kansainvälistymisosiota Prope-portfolioosi!

 

Kansainvälistymissuunnitelmaa pilotoidaan kuluvana lukuvuonna kotiryhmässäsi, ja toivomme saavamme sinulta runsaasti palautetta ja kehittämisehdotuksia. Pilotin taustalla on Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksen (MoVi) koordinoima yliopiston kehittämishanke, jonka tavoitteena on, että jokainen JYU:n opiskelija aikanaan tekee kv-suunnitelman opintojensa alussa ja etenee suunnitelmallisesti sen toteutuksessa opintojensa aikana. Tarkoituksena on tunnistaa ja tietoisesti rakentaa kansainvälisessä ja monikielisessä työelämässä tarvittavaa osaamista, sekä tunnistaa ja tehdä näkyväksi opiskelijan omaa kansainvälistä kokemusta ja osaamista. Kukin oppiaine tai koulutusohjelma laatii opiskelijoilleen ohjeistuksen kv-suunnitelmaa varten.

OKL:ssa päädyttiin hyödyntämään jo olemassa olevaa Prope-työkalua. Osa kansainvälistymisosiossa olevista kysymyksistä ja lähteistä löytyy Propesta muutenkin. Voit hyvin tarkastella samoja kysymyksiä useaan kertaan, mutta muista säilyttää kv-suunnitelma -osiossa kansainvälistymisnäkökulma! Voit myös hyödyntää aiempaa tekstiäsi, jos olet aiemmin kirjoittamassasi Prope-tekstissä jo tarkastellut joitakin nyt esillä olevista kysymyksistä. Olennaista on, että avaat tässä 1. vaiheessa ajatuksiasi esitellyistä teemoista pohtien, mitä ajatuksia teemat herättävät sinussa opintojen alussa kansainvälistymisen näkökulmasta. Pohdi myös mihin jatkossa arvioit tähtääväsi, millaista osaamista tarvitsevasi ja mihin keskittyväsi jatkossa näihin tavoitteisiin päästäksesi.

Vastaathan kussakin teemassa vähintään yhteen sinua kiinnostavaan kysymykseen ja käytät yhtä tai kahta lähdeteosta. Tämän aloituspohdinnan laajuus 1-2 sivua. Palautus Peda.netin kansioon. Voit halutessasi linkittää kv-suunnitelman oman oppimisesi kasvukansioon/Prope-ympäristöön.

Jos kysyttävää, olethan yhteydessä.

Terveisin

Hely ja Elisa

Checkpointit opintojen kuluessa:

KTKO1010 Johdatus yliopisto-opintoihin
KTKO1020 Valmistautuminen maisteriopintoihin
OKLV211 Kasvatusalan vuorovaikutusosaaminen 2 

Linkki pilotoinnin palautekyselyyn:

 

https://link.webropolsurveys.com/S/733C1C2DE8388E60 

 



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä