Moduulin tehtävät

Tehtävä 1. Lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen ja oppimisen alkuvaihe, KÄTS-oppitunnit

Tämä tehtävä on tarkoitettu ainakin niille, joiden opintoihin EI kuulu Esi- ja alkuopetuksen pedagogiikka (5 op).
Tehtävä on muita moduulitehtäviä laajempi.

Tee a- ja b-kohta. 

A) Tutustu oheiseen luku- ja kirjoitustaidon oppimista käsittelevään materiaalipakettiin. Kirjaa noin 3 tärkeintä oppimaasi asiaa ja perustele ne materiaalin avulla.

B) Tarkastele alla olevan aapisen opettajan oppaan sivuja 50–55. Oppiminen ja opettaminen kohdistuu kahteen kirjaimeen ja äänteeseen: Ss ja Uu. 

Lue kyseisten sivujen koko alue. Tee suunnitelma kahden oppitunnin kokonaisuudeksi. Voit valita kirjaimeen tutustumisen, kirjaimen opettamisen ja/tai lukemisen. Kerro kuitenkin lyhyesti, mitä edellisellä tunnilla on tehty. Muistathan:

  • motivointi
  • lapsikeskeisyys
  • yhdistely aiemmin opittuun Aa, Ii
  • eriyttäminen – kohdentuen oppimiseen (yksilö- ja ryhmätaso)
  • eheyttäminen – kohdentuen opittavan teemaan kokonaisuutena
  • kotitehtävät

Pohdi myös, oletteko luokassa tai millaista oppimisympäristöä haluat oppilaiden kanssa käyttää. Millaisia tarvikkeita sinä opetuksessasi tarvitset?

Muotoile suunnitelmasi vapaamuotoisesti, voit toki käyttää myös väliotsikointia yllä olevan listauksen mukaan.

Lisätietoa:

Katso, mitä kaikkea nyky-aapisissa on tarjolla. Et todellakaan jää pelkästään oman kekseliäisyytesi varaan jatkossa. Kaikki aapiset on rakennettu tutkimusperustaisesti. Tämä on vain yksi esimerkki.

https://tuotteet.sanomapro.fi/tuotteet/alakoulu/aidinkieli-ja-kirjallisuus/apilatien-aapinen.html

Wäre, M., Lerkkanen, M.-K., Suonranta-Hollo, L. ja Parkkinen, J. 2015. Apilatien aapinen, Opettajan opas 1a. Helsinki: Sanoma Pro, 50–55.

Tehtävä 2. Kirjoitusprosessin ohjaaminen

Syvennä tietämystäsi kirjoitusprosessin ohjaamisesta ja kirjoitusprosessin vaiheista tutustumalla alla oleviin teksteihin. Suunnittele tietylle luokka-asteelle kirjoitustehtävä (tavoitteet, toiminta + sisällöt, arviointi/palaute), jossa ovat mukana kaikki kirjoitusprosessin vaiheet (ideointi, luonnostelu/jäsentely, muokkaaminen, palautteen antaminen, viimeistely, julkaiseminen). Perustele tekemäsi pedagogiset ratkaisut lähdekirjallisuuden avulla.

Vinkki: Kysy ideoita kirjoitusprosessin eri vaiheiden toteuttamiseen tekoälyltä. Valitse tekoälyn antamista ideoista pedagogisesti mielekkäimmät ja kehittele niitä tarvittaessa eteenpäin. Mainitse, missä kohdin olet käyttänyt tekoälyä.

  • Tainio, L., Ahlholm, M., Grünthal, S., Happonen, S., Juvonen, R., Karvonen, U., Routarinne, S. (toim.) 2020. Suomen kieli ja kirjallisuus koulussa. Luku 5 Kirjoittaminen (Juvonen & Routarinne). http://hdl.handle.net/10138/316123 

  • Tuomi, M. & Kulju, P. 2015. E-KUVAKIRJOJA IPADEILLA. Teoksessa T. Kaartinen (toim.) Monilukutaito kaikki kaikessa. Tampere: Tampereen yliopiston normaalikoulu) http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201510082343 

Tehtävä 3. Kirjoittamisen taidon arviointi ja tukeminen

Tutustu seuraavaan lähteeseen: https://monikielisenoppijanmatkassa.fi/kielitaito/kirjoittamisen-taidot/ 
 

Erittele alla olevia oppilaiden A ja B kirjoittamia tekstejä (historian oppiaineen teksti ja viesti ystävälle). Oppilaat ovat siirtymässä valmistavasta opetuksesta perusopetuksen ryhmään. 

Tutki: 

  • Millainen kirjoittamisen taito kirjoittajilla A ja B on? 
  • Mitä vahvuuksia ja kehittämiskohteita heillä on eri tekstilajeissa? 

Pohdi:

  • Millaisesta palautteesta oppilaat hyötyisivät juuri nyt? Mitä teksteistä kannattaisi korjata? Mitä et korjaisi? 
  • Mitä oppilaille kannattaisi opettaa seuraavaksi? Minkä oppimisesta he hyötyisivät juuri nyt?
  • Miten voit tukea oppilaiden integroitumista luokkaasi?

Oppilas A. 



Oppilas B.



Tekstinäytteiden lähde: Voitto-hanke

Tehtävä 4. Monilukutaito eri oppiaineissa

Tutkikaa valitsemanne oppiaineen opetussuunnitelmaa ja oppimateriaaleja. Pohtikaa, millaista monilukutaitoa kyseisen oppiaineen opiskelussa ja oppimisessa tarvitaan. 

  • Miten monilukutaito näkyy oppiaineen opetussuunnitelman tavoitteissa? 
  • Miten jonkin teeman käsittely rakentuu oppimateriaalissa? Mikä rooli on kuvilla, kirjoitetuilla teksteillä ja muilla elementeillä?
  • Mikä on keskeisintä sisältöä oppimateriaalissa? Miten ja mistä se löytyy? 
  • Miten oppilasta ohjataan oppimaan teemaa? Mitä muuta ohjausta oppilas tarvitsisi?
  • Mitä eri tekstilajeja oppimateriaalissa on? Mitä oppilasta ohjataan itse tuottamaan?
  • Miten materiaalia kannattaisi rikastaa ja laajentaa kielenoppimisen näkökulmasta?

Katsokaa havainnoinnin ja erittelyn tueksi videoklippejä ohjaustilanteista, joissa ohjataan oppikirjatekstin lukemista, avataan tehtävänantoja ja neuvotellaan oppiaineelle tyypillisistä käsitteistä. 

Suunnitelkaa monilukutaitotehtävä tai -tehtäviä, jotka tukevat kyseisen oppiaineen oppimista kielenoppimisen kannalta ja kehittävät oppilaan monilukutaitoa.
1) Valitkaa jokin oppiaineen teema.
2) Määritelkää oppimisen tavoitteet ja laatikaa niiden suuntaiset tehtävät.
3) Pohtikaa, kuinka tavoitteiden toteutumista arvioidaan ja millaista palautetta oppijalle annetaan. 
Käyttäkää suunnittelun tukena seuraavaa artikkelia Tarnanen, M. (2019). Monilukutaito sosiokulttuurisena lukutaitona. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti : NMI-bulletin, 29(4), 21-29. 

Voitte käyttää tässä myös muissa POM-opinnoissa tehtyä tehtävää pohjana. 

Liitteet:

Monilukutaito eri oppiaineissa

Tehtävä 5. Open ja oppilaan monilukutaito

Tee kohdat 1 ja 2.

1. S
elvitä keinoja, joilla voidaan tunnistaa netti- ja videohuijauksia sekä feikkiuutisia. Keinoja löytyy ainakin alla olevilta sivuilta ja jotain voi löytyä myös näistä materiaaleista. Etsi itse lisälähteitä (uusista hyvistä lähteistä voit vinkata Marille mari.hankala@jyu.fi). Pohdi lukemasi pohjalta, miten voit vahvistaa omaa monilukutaitoasi. 

Yle Oppiminen Valheenpaljastaja-sivuston materiaalit 

Faktabaari-sivusto - näyttää vähän sotkuiselta mutta katso etenkin yläpalkista EDU-kohdasta Oppimateriaali ja EDU-artikkelit.
Skrollaa myös pääsivua alaspäin ja tutustu esimerkiksi faktantarkistuksiin. 

2. Laadi valitsemallesi luokka-asteelle opetuskokonaisuus (tavoitteet, toteutus & konkreettiset materiaalit, arviointi) netti- ja videohuijausten tai feikkiuutisten tunnistamiseen.

Vinkiksi

Faktabaari: Oppilaan tekoälyosaamisen kuvaukset luokka-asteittain 
https://faktabaari.fi/images/tekoa-lylukutaidon-osaamiskuvaukset-a3.pdf'

Tehtävä 6. Tiedonhaku ja lähteiden kriittinen arviointi

Tee kaikki kohdat (a, b ja c).

a) Tutustu seuraaviin materiaaleihin. 




b) Peilaa materiaalien sisältöjä omiin kokemuksiisi: minkälainen olet tiedonhakijana ja tiedon luotettavuuden arvioijana ja mitä taitojasi sinun tulee kehittää? Voit kirjata myös muita materiaalin herättämiä ajatuksia.

b) Suunnittele valitsemallesi alakoulun luokalle jonkin oppiaineen (ei äidinkielen) opetukseen sisältyvä tehtävä, johon sisältyy systemaattista ja vaiheistettua tiedonhakua sekä haetun tiedon kriittistä arviointia ja soveltamista käytäntöön. Tiedonhaun kohteena voivat olla tekstin lisäksi kuvat. Huomioi tehtävässä myös tekoälyn Google-hakuihin tekemät tiivistelmät, joita materiaaleissa ei vielä mainita.

Tehtävä 7. Draamatyöskentelyn periaatteet

Tee molemmat kohdat (a ja b).

Tutustu draamatyöskentelyn periaatteisiin seuraavien materiaalien pohjalta:

Opetushallituksen LukiLoki-sivustolta videot 
  • Draamakasvatus 1: Mitä on draama? 
  • Draamakasvatus 2: Draamatoimintaa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa
  • Voit katsoa myös improvisaatiota käsittelevän videon

Draamapurkin 6 väärää väittämää draamatyöskentelystä

Draaman keskeisiin käsitteisiin (vakava leikillisyys, draamasopimus, esteettinen kahdentuminen, keskeneräisyyden estetiikka, roolisuoja/-suojaus) voi tutustua esimerkikiksi H. Heikkisen alan klassikkoteoksesta Vakava leikillisyys: draamakasvatusta opettajille. Kirjaa voi olla vaikea saada, joten voit tututua käsitteistöön perusteellisemmin Hannu Heikkisen väitöskirjasta tai jotain löydät myös täältä blogista.

a) Pohdi yllä olevien materiaalien pohjalta, mikä on tärkeää draamatyöskentelyssä.

b) Suunnittele jokin äidinkielen ja kirjallisuuden sisältöihin liittyvä oppimiskokonaisuus (tavoitteet, sisällöt, toiminta ja arviointi/palaute), jossa käytät dramaatyöskentelyn menetelmiä/harjoitteita. Perustele tekemäsi pedagogiset ratkaisut. Etsi itse tietoa erilaisista draamaharjoitteista. Voit vaikka listata hyviä draamaharjoitusivustoja tulevaisuutta varten. 

Ideoinnin avuksi: Draama äikän opsissa (poimintoja): 

- Draama vahvistaa oppiaineen toiminnallista, kokemuksellista, elämyksellistä ja esteettistä luonnetta.
- Kieltä tutkitaan leikinomaisesti, esimerkiksi rooli-, draama- ja teatterileikin keinoin.
- Draamaa integroidaan kirjallisuuteen ja muihin oppiaineisiin, esimerkiksi musiikkiin, liikuntaan ja ympäristöoppiin.
- Opetuksen tehtävänä on kiinnostuksen ja innostuksen vahvistaminen kielelliseen ilmaisuun, draamaan, kaunokirjallisuuteen ja monimuotoisten tekstien tulkitsemiseen ja tuottamiseen.
- T3 tukea oppilasta vahvistamaan ilmaisurohkeuttaan ja ohjata häntä ilmaisemaan itseään kokonaisvaltaisesti, myös draaman avulla

- S1 - - Havainnoidaan erilaisia viestintätapoja. Käsitellään erilaisten vuorovaikutusharjoitusten, keskustelujen ja draaman avulla lastenkirjallisuutta, satuja, kertomuksia, loruja, tietotekstejä, mediatekstejä ja pelejä.

Lähteitä tueksi:

A. Marin & S. Swahn: Kokeillaan itse! Opas draaman työtapojen käyttöön yläkouluopetuksessa.
Kasvun ja oppimisen palvelualue Kuopion kaupunki 2018.

Draama! Käsikirja

Draamaopen ajatuslaatikko (draaman arvioinnin tueksi)

Opetushallituksen draamasivut - täällä draama eri vuosiluokilla ja hyviä lähteitä

Draamaopetuksen klassikoita:

Heikkinen, H. 2004. vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille.
Bowell, P. 2008. Prosessidraama – polkuja opettamiseen ja oppimiseen
Owens, A. & Barber, K. Draamakompassi: Prosessidraaman suunnittelu, käytännön työskentely, arviointi ja reflektointi.
Toivanen, T. (2015). Lentoon! : draama ja teatteri perusopetuksessa. 2., uudistettu painos. Helsinki : Sanoma Pro Oy.

Tehtävä 8. Keskustelutaitojen ohjaaminen luokassa

Tutustu seuraaviin lähteisiin ja pyri niiden avulla hahmottamaan, miten opettaja voi tukea keskustelutaitojen kehittymistä luokassa. Tuo pohdinnassasi esille suuret linjat sekä konkreettisia tapoja toteuttaa näitä. Esimerkiksi voit ottaa käsittelyrungoksi Hannulan väitöstutkimuksen päätulokset: vuorovaikutuksellinen tuki, keskustelua virittävät resurssit sekä tila ja aika. Voit etsiä itse lähteitä, joissa on konkreettisia tapoja keskustelutaitojan ohjaukseen (esim. Ryhmärenki-sivusto). 

Eskelä-Haapanen, S. & Hannula, M. & Lepola, M. 2015. Puhe pulppuamaan. Oppimista tukeva keskustelu. PS-kustannus: Jyväskylä. (Kirja on saatavilla yliopiston kirjastosta.)

Hannula, M. 2012. Dialogia etsimässä – pienryhmäkeskusteluja luokassa. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 446. (Väitöskirja -> kannattaa katsoa ensiksi johdanto ja pohdinta) https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/39932/2/978-951-39-4846-7.pdf

Dialogi- ja tunnetaidot opetuksessa. Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/dialogi-ja-tunnetaidot-opetuksessa

Tehtävä 9. Lukivaikeudet ja lukituki

Tee kaikki kolme alakohtaa.

a) Tutustu alla oleviin lukimateriaaleihin (videot tai lukemistot, artikkelit, lomakkeet) ennen Jenni Ruotsalaisen lukitukitapaamista (29.3.). Tee materiaaleista muistiinpanot. Lähetä Jennille kaksi tai kolme kysymystä/asiaa, joita haluaisit käsiteltävän lukitukitapaamisessa, s-postitse jenni.m.ruotsalainen@jyu.fi viimeistään perjantaina 25.2..

b). Osallistu Jenni Ruotsalaisen lukitukitapaamiseen. Tapaamisessa keskustellaan lukivaikeuksista teidän esittämienne kysymysten pohjalta.

c). Kirjoita lukemiesi materiaalien ja lukitukitapaamisen pohjalta teksti, jossa pohdit lukivaikeuden luonnetta ja tuen keinoja luokanopettajan näkökulmasta. Kerro myös, mitkä kysymykset/asiat lähetit Jennille ja mikä on lukitukitapaamisen jälkeen ymmärryksesi näistä asioista. 

Lukitukimateriaaleja

 

Katso videot (kesto n. 8–10 min / video) ja/tai niiden lukemistot (pdf-tiedostot). Lukemistot löytyvät Aineistoja-sivustolta kohdasta Lukitukimateriaalit.

Luku- ja kirjoitustaidon kehityksen jatkumo:

Mikko Aro, Lukivaikeudet:

PsT Erityisasiantuntija Riikka Heikkilä, Lukemisen ja kirjoittamisen sujuvuuden vaikeudet:

Marja-Kristiina Lerkkanen ja apulaisprof. Minna Torppa, Vaikeudet ymmärtävässä lukemisessa ja tuottavassa kirjoittamisessa:

Mikko Aro, Tukivastemalli:

 

Lue seuraavat artikkelit:

Heikkilä, R., Puttonen, J., & Siiskonen, T. (2019). Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin. NMI Bulletin, (1)29, 54–62. https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2019/11/bulletin_1_2019_virtaa_ja_valineita.pdf?fbclid=IwAR23mjMzDzZ_1ppTHGi9RhVvOK4CRIpqdaZZ2HBUocBO8AxaGaQd0afEMrw

Ahonen, T., Aro, M., Aro, T., Lerkkanen, M.-K., & Siiskonen, T. (toim.). (2019). Oppimisen vaikeudet. Niilo Mäki Instituutti. Luku 4, (s. 78–99) Oppimisen tukeminen / Tiina Siiskonen, Marja-Kristiina Lerkkanen ja Hannu Savolainen. Löytyy kirjastosta sekä painettuna että E-kirjana.

 

Tutustu lomakkeisiin -> Lomakkeet

Lomakkeet löytyvät Aineistoja-sivustolta kohdasta Lukitukimateriaalit.

Lukemisen ja kirjoittamisen taitojen arviointi

Kohdennetun tuen suunnitelma -lomake

Lukemisen ja kirjoittamisen arviointimenetelmiä