Neuvottelu koostuu niistä osatekijöistä ja olosuhteista, jotka mahdollistavat muiden avainten käytön ja joissa yhteisön sisältämä asiantuntijuus nousee luonnollisella ja konkreettisella tavalla esille.

Neuvottelussa tärkeimmät tekijät ovat aika ja tila. Kumpaakin tulisi olla riittävästi. Eikä riitä, että vain todetaan niiden tarve, vaan yhteisön on myös luotava todellisia mandollisuuksia neuvottelulle. Aika on ehkä hupenevin luonnonvaramme. Kalenterit ovat täynnä, kaikilla on kiire, stressi painaa päälle, eikä yhteistä aikaa tahdo millään löytyä. Eletään niin sanotussa isi-maailmassa: pitäisi, täytyisi, kuuluisi, haluaisi.

Neuvottelutilanteessa on kaksi asennoitumisen ääripäätä: innostuminen ja vastarinta. Neuvottelu sisältää kumpaakin ja myös kaikkia vivahteita ääripäiden väliltä. Vastarinnalla tarkoitetaan sellaista käyttäytymistä, joka estää tavoitteena olevien yhteisten ja sovittujen käytänteiden tuomisen osaksi kaikkien yhteisön jäsenten arkea. Joskus vastarinta on muuttuneessa muodossa ilmaistua pelkoa outoa ja tuntematonta kohtaan. Joskus pahimmillaan se on tahallista provosointia, jossa tunteet ovat saaneet älystä ja tahdosta vahingollisen yliotteen. Tilanne on kuitenkin hoidettavissa neuvottelulla, joka liittyy kiinteästi muutamaan muuhun yhteisöllisyyden avaimeen, kuten vuorovaikutukseen, moniäänisyyteen ja seuraavaksi esiteltävään päätöksentekoon.