Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt

Juvan yläasteen järjestyssäännöt

1. Oppilas noudattaa lukujärjestyksen mukaista työaikaa.

2. Koulupäivät vietetään koulualueella ja välitunnit pääsääntöisesti ulkona.

3. Oppilas toimii opettajan ja muun henkilökunnan antamien ohjeiden mukaan.

4. Oppilas takaa omalla toiminnallaan itselleen ja toisille turvallisen koulupäivän.

5. Oppilas huolehtii siitä, että koulu ja sen ympäristö säilyvät siisteinä.

6. Oppilas/huoltaja korvaa koululle tai kouluyhteisön jäsenelle tahallisesti aiheutetun vahingon.

7. Päihteiden ja aseiden hallussapito ja käyttäminen koulussa on kielletty.

Niissä asioissa, joista järjestyssäännöissä ei erikseen mainita, noudatetaan lakeja, asetuksia ja yleisesti hyväksyttyjä käytöstapoja.

Järjestyssääntöjä noudatetaan myös koulumatkoilla ja koulun alueella tai sen ulkopuolella tapahtuvissa koulun toiminnoissa.

  • Mikäli oppilas rikkoo järjestyssääntöjä, voidaan häntä rangaista kurinpidollisesti perusopetuslain 36 §:n mukaan.

  • Rangaistuksia ovat

    • kasvatuskeskustelu, jonka yhteydessä oppilas soittaa kotiin ja kertoo tapahtuneesta.

    • jälki-istunto, joka

      • kestää enintään kaksi tuntia

      • suoritetaan torstaisin klo 15.00 alkaen luokassa V6.

    • kirjallinen varoitus.

    • oppilaan erottaminen enintään kuukaudeksi.

  • Lisäksi oppituntia häiritsevä oppilas voidaan poistaa luokasta lopputunniksi.

  • Mikäli kasvatuskeskustelu ja jälki-istunto eivät auta, oppilaan asiaa voidaan käsitellä perhepalaverissa ja monialaisessa palaverissa, jonka luokanvalvoja kutsuu koolle.

  • Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä tekemään läksyt läksykerhoon

  • Kuljetusoppilas joutuu järjestämään itse kuljetuksen istuntopäivänä.


Käytännössä oppilasta ohjataan järjestyssääntöjen noudattamiseen seuraavasti:
  1. Opettaja tekee pelisäännöt selväksi ensisijaisesti keskustelemalla oppilaan kanssa.
  2. Jos keskustelu ei auta, opettaja voi ottaa yhteyttä huoltajaan wilman kautta.
  3. Jos oppilas rikkoo sääntöjä toistuvasti, opettaja käy oppilaan kanssa kasvatuskeskustelun ja kirjaa sen Wilmaan kurinpitotoimena. Opettaja saattaa asian huoltajan tietoon.
  4. Jos oppilas edelleen rikkoo sääntöjä, opettaja kirjaa tunnin jälki-istuntoa Wilmaan ja rangaistuskirjaan kurinpitotoimena. Opettaja ilmoittaa rangaistuksen ja sen suorittamisajankohdan oppilaalle ja huoltajalle.
  5. Jos jälki-istuntoja tulee useita ja opettaja arvioi uuden jälki-istunnon olevan tehoton keino, opettaja ottaa yhteyttä rehtoreihin.

Jos kahdella oppilaalla on erilainen rangaistushistoria, he voivat saada samasta rikkeestä eri rangaistuksen.

Poikkeukset: lukukausikohtaisesti

  • Koulualueelta luvatta poistumisesta käydään suoraan kasvatuskeskustelu. Toistuvasta poistumisesta kirjataan jälki-istunto.
  • Tupakoinnista ja nuuskan käytöstä kirjataan suoraan jälki-istunto.
  • Luvattomasta poissaolosta kirjataan suoraan jälki-istunto.
  • Myöhästymiset: kolmesta myöhästymisestä kasvatuskeskustelu (lv)
  • Mopolla tai mopoautolla siirtyminen koulupäivän aikana: jälki-istunto
  • Energiajuomien käyttö koulupäivän aikana on kielletty. Ensimmäisestä rikkeestä kasvatuskeskustelu, toisesta jälki-istunto.

Esimerkkejä. Teon vakavuudesta ja toistuvuudesta riippuen

  • kiusaaminen: kohdat 3 - 4
  • lumipallojen heittely: kohdat 3 - 4
  • ulkovälituntien vietto luvatta sisällä: kohdat 2 - 4
  • oppitunnin häirintä: kohdat 1 - 4

Juvan yläasteella noudatetaan järjestyssääntöjä ja perusopetuslakia.