Vanhan testamentin kuvakielto

Vanhan testamentin aikana suhtauduttiin kriittisesti uskon kuvittamiseen.
Toisen Mooseksen kirjan luvusta 20 löytyy kymmenen käskyä, joka sisältää myös niinsanotun kuvakiellon:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. (2. Moos. 20:2–5a)

Kiellon taustalla oli epäjumalanpalveluksen välttäminen, eli se, ettei kuvia alettaisi kumartaa tai palvella jumalina. Tämä oli silloin eritäin yleinen tapa.
Kuvakiellossa ei kuitenkaan ollut kyse kaikkien kuvien kieltämisestä, vaan nimenomaan palvottavien jumalankuvien kieltämisestä.

Jumala näet käski Moosesta tekemään monenlaisia kuvia Israelin pyhäkköön, esimerkiksi kaksi kultaista kerubia liitonarkin päälle, mantelinkukkien kuvia kultaiseen lamppuun sekä käärmeen kuvan, johon katsomalla Jumalan myrkkykäärmeiden kautta rankaisemat israelilaiset pelastuisivat.
Mitään näistä kuvista ei ollut tarkoitettu palvottavaksi jumalana. Kuningas Hiskia löikin myöhemmin Mooseksen tekemän vaskikäärmeen palasiksi, sillä kansa oli alkanut polttaa sille uhreja.

Saako Jumalasta maalata kuvaa?
Kirkkoisä Johannes Damaskolainen opettaa, että koska Jumala on ruumiiton, aineeton, kuvaamaton ja näkymätön, on Hänestä mahdotonta tehdä kuvaa. Niinpä kuvan laatiminen olisi jopa syntiä.

Raamatussa esitetään Jumalasta kuvauksia, joihin liittyy mm. ruumiin jäseniä. Tämä kenties siksi, että ihmiset voisivat oppia tuntemaan edes hitusen Jumalaa käyttämällä inhimillisen maailman sanoja, vaikka Jumalaa ei kokonaan voi tuntea eikä kuvitella. Tällaiset Raamatun kuvaukset eivät kuitenkaan anna lupaa kuvata näkymätöntä Jumalaa inhimillisen taiteen keinoin. Siitäkin huolimatta kristillisessä taiteessa löytyy kuvauksia isä Jumalasta vanhana miehenä.















(kuva: Jari Mustonen)

Katso lisää esimerkkejä:
Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3

Kuva: Israelilaiset palvovat kultaista vasikkaa. (Lähde: wikimedia commons)



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä