LTT Bousbecque - Ranska 10.11.-16.11.2019

RANSKA - BOUSBEQUE

 

Kävimme vierailulla Ranskan Bousbequessa 10.-17.11.19 Thomas Pesquet –koulussa. Lisäksemme siellä oli vierailijoita Espanjasta.

Viikon aikana meille oli järjestetty monenlaista aktiviteettia lasten kanssa. Alkuviikosta vierailimme paikallisella kirjastolla taidenäyttelyssä, jossa oli lasten tekemiä taideteoksia ja piirustuksia. Aiheena oli Mexicon kuolleiden päivä, jota juhlistetaan värikylläisestä ja jopa humoristisesti. Lapset esittelivät innoissaan meille omia ja sisarustensa töitä. Taidenäyttelystä jatkoimme matkaan tutustumaan kaikkiin kouluun osiin. Alakoulu on jaettu moneen eri rakennukseen, ikäkausittain. Jo 3-vuotiaat aloittavat Ranskassa koulun.

 Oppilaat olivat kovin innoissaan vierailustamme, ja kyselivät paljon meidän taustoistamme. Välitunneille oppilaat tulivat luoksemme ja kommunikointi sujui englannin-, ranskan- ja kehonkielen sekamelskalla. Myöhemmin 11-12 –vuotiaiden kanssa työskentelevä opettaja kertoi oppilaiden kyselleen peräämme vielä sen jälkeenkin, kun olimme poistuneet koululta.

Pääsimme viikon kuluessa tutustumaan yhdessä oppilaiden kanssa vanhaan hiilikaivokseen. Päällimmäisenä mieleen jäi hissi, joka kuljetti meidät lähes 500m syvyyteen maan alle kaivostunneliin. Kaivostunnelissa saimme tutustua kaivostyöläisten työoloihin. Sinne oli aseteltu nukkeja malliksi työskentelyasennoista ja tavoista. Myös apuna käytetty kaivoshevonen oli näytteillä.

Samalla reissulla pääsimme vielä laskettelemaan lasten kanssa. Rinne oli rakennettu ruohomatosta ja siellä oli vesisuuttimet, joista suihkusi vettä rinteeseen. Liekö ollut tarkoitus saada rinne luistavaksi? Suksien luisto oli kuitenkin huono, suksenkärjet sai kääntää kohtisuoraa alaspäin mäkeen, mutta minnekään ei liukunut ilman heijausta.

Saimme myös maistaa koululla tarjolla olevaa ruokaa, joka ainakin kyseisenä päivänä oli herkullista. Ranskassa koululla syövät vain ne, jotka eivät voi käydä kotona ruokatunnilla. Kouluruoka maksaa oppilaille, maksunmäärä määräytyy vanhempien tulojen perusteella. Koulupäivä alkaa kello 8 ja jatkuu aina klo 17:ään saakka. Ruokatunti katkaisee päivän, se on kestoltaan 2 tuntia. Kouluviikko on 4 päiväinen, keskiviikot ovat vapaat.

Oppilaat esittelivät mieluusti meille oppikirjojaan, ja saimme ottaa niistä kuvia. Mielenkiintoisin asia ja ehkä se, mistä voisimme ottaa Suomessakin mallia, oli tietosanakirjojen käyttö opiskelussa. Oppilailla oli pulpeteillaan paksut tietokirjat, joista he etsivät tietoa useaan kertaan tunnin aikana.
- Kaisa Kuiri -