TPM Alvignano - Italy
Italia la 5. –pe 11.10.2019
Vierailimme lauantaina ja sunnuntaina Roomassa. Kävimme Vatikaanin museossa, Colosseumin luona, Forum Romanumilla, FontanadiTrevillä ja Espanjalaisilla portailla. Kiertelimme myös kaupungin ikivanhassa keskustassa. Rooma on kuin suuri ulkoilmamuseo!
Sunnuntaina 6.10.menimme junalla Vairano-Caianelloon, josta meidät haettiin. Majoituimme Piedimonteen ja illalla Alvignanon keskustassa oli juhlallinen tilaisuus. Saimme jokainen Alvignanon keskustan esiintymislavalla keittokirjan Italian perinneruuista. Keittokirja oli projektikoulun opettajan keräämä teos, joka ei ollut osa koulumme projektia.
Maanantaina 7.10. lähdimme aamulla tutustumaan erilaisiin kouluihin. Vierailimme viidessä koulussa ja vastaanotto oli jokaisessa erittäin lämmin. Italialaisissa kouluissa lapset käyttivät yhtenäistä koulupukua. Vastaanottotilaisuuksissa lapset lauloivat ja tanssivat ja saimme myös lahjoiksi paikallisia herkkuja. Katsoimme myös jokaisen yhteistyökoulun ruoka-aiheisen esitelmän, joka kuului projektiin.
Viimeisessä Alvignanon koulussa vierailimme kolmessa luokassa ja seurasimme opetusta, kun osa opettajista oli projektikokouksessa.
Kouluvierailujen jälkeen suuntasimme Ferrarellon tehtaalle. Esittelijä kertoi Ferrarellon juomatuotteista ja pääsimme myös tutustumaan tehtaan sisälle. Tehdas tuottaa mm. erittäin hyvälaatuista, mineraalipitoista vettä. Tämän jälkeen vierailimme Ricardon keskiaikaisella linnakkeella. Opas kertoi linnakkeesta mielenkiintoisia asioita. Lopuksi taiteilijat musisoivat ja tanssivat perinteisiä italialaisia kansantansseja.
Tiistaina menimme bussilla Matessen luontokeskukseen. Saimme tietoa Matessen alueen erilaisista luontoon liittyvistä retkeilymahdollisuuksista. Saimme nähdä ja kokea Italian ilmastoa ja kasvillisuutta, jota olemme käsitelleet projektissamme. Loppupäivän olimme vuorilla, Lago Matese-vuoristojärvellä(n.2700 m merenpinnan yläpuolella) ja vierailimme linnassa. Linna-alueella oli hautausmaa ja kaunis keskiaikainen kirkko. Kylän virastossa näimme paikallisen kansallispuvun, josta kuulimme esitelmän.
Keskiviikkoaamuna vierailimme Mozzarellatehtaalla. Opas kertoi juuston valmistukseen liittyviä asioita ja näimme paljon maailman kuulun juuston valmistusprosessin ja vierailun jälkeen pääsimme nauttimaan herkullisista antimista lounaalla. Iltapäivällä ajoimme Casertaan, jossa vierailimme upeassa linnassa ja tutustuimme myös linnan kauniiseen puutarhaan ja veistoksiin.
Torstaina vierailimme Napolissa. Napolissa näimme erään Euroopan suurimman aukion ja Vesuvius- tulivuoren. Perjantaina lähdimme kotimatkalle. Reissu oli erittäin onnistunut ja antoi lisänäkemystä italialaiseen pedagogiikkaan, kulttuuriin ja historiaan.
Marita, Varpu, Ulla ja Jyrki