Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Perinteisen musiikinteorian mukaan nämä eivät ole sointuja ensinkään, koska soinnussa on vähintään kolme säveltä. Kahden sävelen yhdistelmää kutsutaan intervalliksi. Idea on kuitenkin se, että soitamme ns. perussävelen (E5-soinnussa E, C5-soinnussa C, jne.) ja kvintin.
Kvintti-intervalli tarkoittaa kitaralla seitsemän nauhaväliä. Jotta sävelet saadaan soitettua yhtä aikaa otamme kvintin naapurikieleltä. Kitara viritetään G ja B (eli H) kieltä lukuunottamatta kvartteihin (5 nauhaväliä), joten kvintti löytyy ohuemmalta naapurikieleltä kaksi nauhaa ylempää. Jos siis haluamme vaikkapa G5-soinnun, täytyy meidän ensin löytää sävel G, joka löytyy matalan E-kielen kolmannesta nauhavälistä. Sitten paikallistamme sille kvintti-intervallin, joka löytyy seuraavalta kieleltä (A) kaksi nauhaa ylempää, eli viidennestä nauhavälistä. Jos taas haluamme E5-soinnun, voimme käyttää vapaata kieltä. Soitetaan vapaa E-kieli (matala, paksumpi) ja sille kvintti A-kieleltä kaksi nauhaa ylempää, eli toisesta nauhavälistä.


Sama toimii myös muilla kielillä. Esim. C-sävel löytyy A-kielen kolmannesta välistä, joten C5-sointu saadaan soittamalla A-kielen kolmas ja D-kielen viides nauhaväli. E-sävel löytyy myös D-kielen toisesta nauhavälistä. E5-soinnun saamme siis myös soittamalla D-kielen toisen ja G-kielen neljännen nauhavälin.

Voimme lisätä E-sävelen D-kieleltä aikaisempaan sointuun. Se on edelleen E5-sointu, mutta E-säveliä siinä onkin nyt kaksi kappaletta. Samoja säveliä voi lisäillä kuinka paljon vaan. Sointu ei siitä nimeltään muuksi muutu, vaikka soundi toki muuttuukin.