LV 2018-2019

LV 2018-2019: Muistiot

JÄMSÄNJOEN YHTENÄISKOULUN, KAIPOLAN JA JUOKSLAHDEN YHTENEN OHR -MUISTIO 28.5.2019:

1. Tiedotettavaa:
- Terapiat:
o Oppilaiden terapiat järjestetään pääsääntöisesti oppituntien ulkopuolella. Koulun tiloista peritään vuokra. Jos oppilaan asiantuntijapalaverissa katsotaan terapioiden tukevan oppilaan opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita, vuokraa ei peritä. Asiasta päätetään erityisen tuen oppilaiden erityisen tuen päätöksessä ja muilla rehtori voi tehdä 18§:n mukaisen päätöksen.

- Koulupsykologi:
o Keväällä 2019 psykologi saatu ostopalveluna kahtena päivänä viikossa.
o Syksyn 2019 tilanne edelleen avoin
o Lomake koulupsykologin tutkimuksen arviointijonoon

- Kouluterveydenhuollon huomioita:
o puhelimen käyttö, pelaaminen, nettiaika
 kampanja?
 rohkaistaan vanhempia laittamaan rajoitukset puhelimeen, kirjalliset mallit
 kännykän käytön pelisäännöt koulun alkaessa
o keskittymisen pulmat -> arkirutiinit kuntoon
o kotiin jäävät oppilaat, poissaolot
- Erityisopettajat:
o Avoin koulunaloitus, kokemukset hyviä, jatketaan
- Kuraattori:
o suoritteita aikaisempaa enemmän

2. Opiskeluhuollon konsultointi:
- Opettajat voivat konsultoida yksittäistä opiskeluhuollon henkilöstöön kuuluvaa jäsentä yksittäisen oppilaan asioissa.
- Hyvän tavan mukaista on ilmoittaa konsultoinnista huoltajalle etukäteen.
- Konsultaatio on neuvon kysymistä

3. Huoltajien ja oppilaiden osallisuus yhteisöllisessä opiskeluhuollossa:
- Jämsänjoen yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys 21.8.2019, opiskeluhuollon väkeä mukaan
- Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma päivitettävä syksyllä 2019
- Lukuvuosisuunnitelma
- Selkeä aika ja aihe, jolloin kutsutaan huoltajien ja oppilaiden edustaja mukana
- Opiskeluhuollon paneelikeskustelu?

4. Jämsän koulujen yhteiset teemat lv 2019-2020
- suvaitsevaisuus
- kestävä kehitys
- kansainvälisyys

5. Resurssit:
- Jämsänjoen yhtenäiskoulu:
o Yläkouluille palkataan nuorisotyöntekijä lv 2019-2020, Paunussa pääsääntöisesti to-pe ja ma
o Seurakunnan nuoriso-ohjaaja Elina Airaksinen yhtenäiskoulun käytössä keskiviikkoisin: klo 9-11 Vitikkala, 11.30- n. klo 13 Paunu, klo 13-16 Kelhä 4.-7. luokkalaisille
o Mahdollisesti myös kaksi lastenohjaajaa torstaisin klo 12.30-16.00 alkuopetusikäisten kanssa.
o Yksi yhteinen hankerahoituksella palkattava resurssiopettaja vuosiluokilla 1.-9.

- Kaipolan koulu:
o Kaksi opettajaa 1. luokalla, oppilaita yhteensä 26
o Yksi vakituinen ohjaaja, yksi henkilökohtainen ohjaaja ja yksi osa-aikainen ohjaaja
o Hankerahoituksella resurssiopettaja 16h

- Juokslahden koulu:
o Yksi vakituinen ohjaaja, yksi määräaikainen ohjaaja
o Kaksi opettajaa 1.-2. luokassa, oppilaita 26
o Hankerahoituksella resurssiopettaja 8h
-
6. Muut asiat:
-http://www.socca.fi/kehittaminen/lapsen_paras_-_yhdessa_enemman_-hanke/varhaiskasvatus_koulu_ja_oppilaitos_lapsen_ja_nuoren_hyvinvoinnin_tukena
- Kasvatuskeskustelut, jälki-istunnot
- Poissaolot
- Koulurauhan julistus 20.8.2019
- Valtakunnallinen Kodin ja koulun päivä 27.9.2019
- Maailman suurin vanhempainilta 12.11.2019
- seteke.fi – selkokieliset sivut
- movet
- oppilaan lääkehoitosuunnitelma koulupäivän aikana


MUISTIO 30.4.2019:
1. Ajankohtaiset asiat
• Vitikkalan terveydenhoitajana Anna-Maija Vesala 26.5.2019 asti. Yhteydenotot ainoastaan puhelimitse.

2. Yhteistyö seurakunnan kanssa
o mahdollisesti yhtenäiskoululla koulupäivystys keskiviikkoisin
o nuoriso-ohjaaja Elina Airaksinen yhtenäiskoulun ”oma” työntekijä
o Elina Airaksinen voi osallistua vanhempainiltoihin kertomaan toiminnasta
o Kelhällä toimintaa 1.-3. luokkalaisille torstaisin klo 12-16 ja keskiviikkoisin 4.-7. luokkalaisille klo 12-16
o yhteistyö eri luokka-asteiden kanssa kehitteillä
o seuraava yhteistyöpalaveri pe 24.5. klo 9.45; koulun edustajina Hanna Härmälä, Tuulia Piirainen ja Soile Kukkonen

3. Tasa-arvohanke
o Jämsälle myönnetty 81000€ + omavastuu 5%
o Avustuksella palkataan nuorisotyöntekijä perusopetukseen ja perhetyöntekijä varhaiskasvatukseen
o Hankkeen ohjausryhmään kuuluu Soile Kukkonen (pj), Riitta Salonen, Minna Laurila-Paasonen, Tuula Jokinen ja Teemu Liedenpohja.
o Ideoita nuorisotyöntekijän tehtäväkenttään:
- motivointi, tsemppaus, välitunnit, oppilaiden lähelle, läsnäolo myös nuorisotiloilla

4. Hankerahoitus
o Jämsälle on myönnetty hankerahoitusta myös toisesta tasa-arvohankkeesta.
o Jämsänjoen yhtenäiskouluun (sis. Kaipolan ja Juokslahden koulut) voidaan palkata kaksi resurssiopettajaa
o Ideoita resurssin kohdentamisesta:
- yhteinen tuntien suunnittelu, vastuun jako, seuranta,

5. Kotiin jäävät oppilaat
o tieto tultava apulaisrehtori Soile Kukkoselle, tarvittaessa mukaan palavereihin
o ennakointi (poissaolojen seuranta)

6. Koulutulokkaat
o tutustumispäivä 8.5. klo 9-12
o noin 75-80 tulevaa 1. luokkalaista
o avoin koulunaloitus: n. 40 oppilasta, 2 luokanopettajaa ja erityisopettaja

7. Muut asiat
o James Koskisen esittäytyminen ohr:ssä 28.5.?
o vanhempainyhdistyksen kokous 8.5. Opiskeluhuollon terveisiä?
- arkirutiinien korostaminen

MUISTIO 16.4.2019:
1. Ajankohtaiset asiat
• Terveydenhoitajana Vitikkalassa Anna-Maija Vesala 23.4.2019, noin 4 viikkoa. Yhteydenotot vain puhelimella.
• koulupsykologin työ on lähtenyt hyvin käyntiin.
• Taysin kehittämishanke, psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten tilanteiden auttamiseksi


2. Yhteistyö seurakunnan kanssa
o yhteistyöpalaveri 26.4. Hanna Härmälä, Soile, Tuuli, Tuija (?) osallistuu
o matalan kynnyksen harrastustoimintaa toiveissa

3. Yhteisöllisen opiskeluhuollon koulutuspäivän terveiset/ Hanna Härmälä
o Hanna esitteli Suolahden oppilashuollon mallia
o Mietitään omia toimintamalleja syksyllä oppilashuollon suunnittelupäivässä

4. Tulevaa:
o Hanki elämä! –tunnit
o 3.-5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
o 6. luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
o Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
o Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12

5. Muut asiat
• James Koskisen esittäytyminen ohr:ssä?
• Poissaolot
http://www.socca.fi/kehittaminen/lapsen_paras_-_yhdessa_enemman_-hanke/varhaiskasvatus_koulu_ja_oppilaitos_lapsen_ja_nuoren_hyvinvoinnin_tukena

MUISTIO 2.4.2019:
1. Ajankohtaiset asiat
• Koulupsykologi on käytössä 12h/viikko: Ma –Ti. Sovitaan käytänteet resurssin käytölle.
• Ensisijaisesti tutkimuksia tehdään ”jonolistan” mukaisesti
• osallistuu OHR: kokouksiin
• Laaditan ”Lomake koulupsykologin arviointijonoon” mahdoll. tutkimuksia varten
• OHR:n jäsenten kautta ohjataan koulupsykologille. Opettajat ottavat yhteyttä k-psykologiin opiskeluhenkilöstön kautta; esim asiantuntijaryhmät
• Se työntekijä, johon otetaan yhteyttä, kartoittaa asian ja ohjaa sen mukaisesti; oppimisen haasteet k-psykologille, akuutit tilanteet: nupo, kolikko, ensiapu

2. Eväitä Elämälle
• Jämsän seudun Pelastakaa Lapset ry on mukana Eväitä Elämälle –ohjelmassa. Yhdistyksen tukimuotoja ovat oppimateriaali – ja harrastustuki. Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä peruskoulun jälkeen tai osallistua edes yhteen harrastukseen. Hakulomakkeet:https://jamsa.pelastakaalapset.fi/evaita-elamalle/
• Hakemukset toimitetaan osoitteeseen: Jämsän seudun Pelastakaa Lapset ry/ Eväitä elämälle, Hakemus/Sanna Pekki, Koskentie 11, 42100 Jämsä

3. THL: Oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus
• Keskeisistä teemoista keskusteltiin vanhempainyhdistyksessä 12.3.2019
Kiusaaminen ja häirintä:
o youtube –videoiden lähettäminen
o kännykkä kiusaaminen
o Ihan vaan kaveri –kampanja -> hyvä juttu!
o isot ryhmät-> työrauhaongelmia, näkyy myös välitunneilla
o harkiten ohjaajia luokkiin
Kouluruokailujärjestelyt:
o yläkoulun ruokailut levottomia
o kulkuväylä ruokalan läpi
Ilmanvaihto, sisäilma, hajut, siivous:
o yläkoulussa ja alakoulussa raskas sisäilma, paljon oppilaita samassa luokassa
o päänsärkyä

• Oppilaskuntien koosteet käsitellään seuraavassa opiskeluhuoltoryhmässä 16.4.
• Hajusteiden käyttö koulussa/ työpaikalla kielletty

4. Palautteet tapahtumista:
Hyvinvoinnin täyskäsi: pieni mukava tapahtuma, aikuisten aktiivisempi rooli ja oppilaille selkeämmät ohjeet.

5. Tulevaa:
o Hanki elämä! –tunnit
o 3.-5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
o 6. luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
o Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
o Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12

6. Muut asiat
• VIP-verkoston Jämsän edustajana toimii Soile Kukkonen.
• James Koskisen työntekijät tulevat OHR:n kokoukseen esittäytymään

MUISTIO 19.3.2019

1. Ajankohtaiset asiat
• Vaativan erityisen tuen VIP-verkoston Kouluakäymättömien ja koulupoissaolojen vähentämisen teemaryhmän maksuttomat kokoontumisajot järjestetään keskiviikkona 27.3.2019 klo 9.00-16.00. Etäosallistuminen on mahdollista, edellyttää ilmoittautumista. Sitovat ilmoittautumiset 19.3.2019 mennessä https://www.lyyti.fi/reg/Koulua_kaymattomien_teemaryhma_9746

Socca-sivusto: Vk, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena -osio http://www.socca.fi/kehittaminen/lapsen_paras_-_yhdessa_enemman_-hanke/varhaiskasvatus_koulu_ja_oppilaitos_lapsen_ja_nuoren_hyvinvoinnin_tukena
o Jokainen tutustuu sivustoon ja käsitellään asiaa tarkemmin kevään viimeisessä tapaamisessa.

• Tellonym –kiusaaminen https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ilmiot/loytyyko-lapsesi-puhelimesta-tama-sovellus-sita-kaytetaan
• Nahkatakkinen tyttö – JJ-teatterin esitys yläkouluikäisille nuorten elämästä.

2. Koulukonsultaatio/ th Anne Järvinen
Koulukonsultaatio on perheneuvolan varhaisen tuen antamista lähellä lasta ja perhettä. Lomake täytetään yhteistyössä opettajan ja jonkun opiskeluhuollon henkilön kanssa. Pyynnön mukaan voi laittaa liitteitä huoltajan luvalla. Kopio lomakkeesta toimitetaan kouluterveydenhoitajalle. Asiakkuus säilyy ensisijaisesti kouluterveydenhuollossa.

3. KiVa –koulun toimintasuunnitelma 19.3.2019/ Hanna Härmälä
Hanna Härmälä esitteli KiVa –tiimin laatiman yhtenäiskoulun yhteisen toimintasuunnitelman. Tarkistetaan, että toimintasuunnitelma on linjassaan kaupungin
yhteisen (Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä) suunnitelman kanssa.

4. Palautteet tapahtumista

Unicefin kouluvierailu luokilla 1-5 8.3.2019:
• Mielenkiintoista asiaa
Erityisliikkujien talvipäivä 13.3.2019:
• Onnistunut kokonaisuus, päivä koetaan tarpeellisena.
Päihdefoorumi
• Väkeä vähänlaisesti, erityisesti huoltajia ja päättäjiä olisi kaivattu paikalle.


5. Tulevaa:
o Hyvinvoinnin täyskäsi järjestetään yhteistyössä nuorisotoimen kanssa 6.-9. luokkien oppilaille to 28.3.2019.
o Hanki elämä! –tunnit
o 3.-5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
o 6. luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
o Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
o Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12




MUISTIO 5.3.2019
1. Ajankohtaiset asiat
  • Paunun oma ohr 12.3. klo 8 Paunussa
  • Tällä hetkellä meillä ei ole koulupsykologia, haku käynnissä
  • Kiireellisissä asioissa psykologia sijaistaa kuraattori Reijo Ahonen
  • Torstaina 7.3. Päihteet-foorumi Vitikkala-salissa, kaikille avoin tilaisuus
2. Levottoman ja keskittymättömän lapsen hoitopolku: koulun käytänteet/ th Anne Järvinen
  • Moniammatillisuus näkyviin ohjeistukseen
  • Kaikki koulun tukitoimet kirjattava näkyviin (esim. istumajärjestys, aktiivityynyt, sermit jne.)
  • Anne-Marie Järvinen vie koulun näkökulmaa työryhmälle
3. 5.luokkien Paunun tutustuminen
  • Tutustumiskäynnit koettiin hyvänä
  • Oman opettajan tuki tärkeää
4. Tulevaa:
  • Unicefin –kouluvierailu luokilla 1-5 pe 8.3. klo 9-13
  • Erityisliikkujien talvipäivä3.2019
  • Avin tarkastus Paunussa 3.2019
  • Hyvinvoinnin täyskäsi järjestetään yhteistyössä nuorisotoimen kanssa 6.-9. luokkien oppilaille to 28.3.2019.
  • Hanki elämä! –tunnit
  • -5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
  • luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
  • Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
  • Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12
5. Muut asiat
  • Sivistyslautakunta käsittelee 6.3.2019 kokouksessaan erityisopetuksen pilotointia

MUISTIO 19.2.2019

1. Ajankohtaiset asiat

  • toimipisteittäin ohtiimit, selvitetään, pohditaan
  • koulukonsultaatio seuraava ohr
  • oppilaan lääkehoitosuunnitelma koulupäivän aikana
  • poissaolojen seuranta
  • läksyparkki ei ole tukiopetusta, Soile laatii ohjeistusta
2. Marko Jantusen päihdeluento 6.-9. vuosiluokan oppilaille sekä vanhempainilta
  • palaute on ollut positiivista
3. Tulevaa:
  • 5. luokat tutustumassa Paunuun ma 18.2. 5A ja 5B, ti 19.2. 5A ja 5D, ke 20.2. 5C ja 5D, to 21.2. 5B ja 5C)
  • Unicefin –kouluvierailu luokilla 1-5 pe 8.3. klo 9-13
  • Erityisliikkujien talvipäivä 13.3.2019
  • Avin tarkastus Paunussa 11.3.2019
  • Hyvinvoinnin täyskäsi järjestetään yhteistyössä nuorisotoimen kanssa 6.-9. luokkien oppilaille to 28.3.2019.
  • Hanki elämä! –tunnit
  • 3.-5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
  • 6. luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
  • Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
 * Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12

4. Muut asiat

  • Oppilaiden osallisuuden kehittäminen, syksystä mahdollisesti Rexin tunti
  • Välituntimallin kehittäminen yläkouluun
5. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 5.3.2019 klo 8.00
  • ADHD-hoitopolku: koulun käytänteet paremmin käyttöön, 5.3. esittely
  • KiVa –koulun toimintasuunnitelma 19.3.2019/ Hanna Härmälä
  • THL:n tarkastuksen käsittely ohr:ssä 2.4.2019
  • Move –testit
  • Seuraamuskäytänteet https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/wilma/s


MUISTIO 5.2.2019
1. THL:n tarkastus 

  • To 24.1.2019 käyty lomake läpi sekä tehty työpaikkakierros. Useamman tarkastuksen yhdistetyssä koonnissa paikalla olivat kouluterveydenhoitajat, koululääkäri, koulupsykologi, rehtori ja apulaisrehtorit, terveystarkastaja, kiinteistöhuollon edustaja ja työsuojeluvaltuutettu.
  • Jatko: Lomakkeisto annetaan oppilaskunnan käsiteltäväksi ja otetaan esille seuraavassa vahempainyhdistyksen kokouksessa. Opiskeluhuoltoryhmä käsittelee oppilaskunnan ja vanhempanyhdistyksen huomiot
2. Erityisopetuksen kehittämissuunnitelman tilanne: 
Työryhmän ehdotus on, että pilotoidaan pienimuotoisesti lv 2019-2020. Asiasta käydään vielä keskusteluja eri tahojen kanssa. Suuriin muutoksiin ei lähdetä ainakaan vielä syksyllä 2019.

3. Koulukäytänteet valmistavaan opetukseen tulevien oppilaiden vastaanottamiseen
  • Konsultoidaan kouluterveydenhoitoa
  • Yläkoululaisten sijoittuminen syksystä 2019?

4. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi

  • Pohdintaan välituntimalli yläkouluun
5. Tulevaa:* Marko Jantusen päihdeluento 13.2. klo. 12 6.-9. luokan oppilaille + vanhempainilta 13.2. klo. 18.
* 5. luokat tutustumassa Paunuun ma 18.2. 5A ja 5B, ti 19.2. 5A ja 5D, ke 20.2. 5C ja 5D, to 21.2. 5B ja 5C)
* Unicefin –kouluvierailu luokilla 1-5 pe 8.3. klo 9-13
* Erityisliikkujien talvipäivä 13.3.2019
* Avin tarkastus Paunussa 11.3.2019
* Hyvinvoinnin täyskäsi järjestetään yhteistyössä nuorisotoimen kanssa 6.-9. luokkien oppilaille to 28.3.2019.
* Hanki elämä! –tunnit
* 3.-5.-luokan oppilaat käyvät katsomassa kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
* 6. luokkien tutustuminen Paunuun vk 14, 4.-5.4.2019
* Yhteistyöpalaveri sosiaalitoimen kanssa 15.4.2019
* Tulevien 1. luokan oppilaiden tutustumispäivä ke 8.5. klo 9-12

6. Muut asiat
  • Oppilaiden osallisuus opiskeluhuoltoryhmässä: esityslistat oppilaskunnalle ja vanhempainyhdistykselle
  • Tulevien 1lk. terveystarkastukset Paunussa ja Vitikkalassa kesällä 2019
7. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 19.2.2019 klo 8.00
  • Seuraamuskäytänteet https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/wilma/s
  • move –testit
  • KiVa –koulun toimintasuunnitelma 19.3.2019/ Hanna Härmälä
  • THL:n tarkastuksen käsittely ohr:ssä 2.4.2019
  • ADHD-hoitopolku: koulun käytänteet paremmin käyttöön, 5.3. esittely

MUISTIO 22.1.2019
1. 5. luokkien terveystarkastukset
  • Terveydenhoitaja esitteli viidesluokkien terveyskyselyn tuloksia. Mietintään yhteenvedon kirjoittaminen ja lähettäminen vanhemmille wilmassa.
2. Hyvinvoinnin täyskäsi
  • ajankohta: Viikko 13
  • työryhmä: Hanna ja terveystiedon opettajat
  • teemapäivä yläkoulun oppilaille
3. Hanki elämä! –tunnit
  • Jälki-istunnon sijaan valikoidut oppilaat tulevat Hanki elämä -tunnille. Tunteja on viisi kokonaisuutta, joilla käsitellään elämän hallintaan liittyviä asioita. Eri aihealueita käsitellen mielekkäällä tavalla. (esim. arkirutiinit, unelmat, läksyjen tekeminen, minä ja elämän tärkeät asiat)
  • Ryhmänkoko 3-6 oppilasta ja se kokoontuisi 5 kertaa.
  • Ryhmässä käymisellä korvataan jälki-istuntoja tunti tunnista.
  • Ryhmä kokoontuisi koulun jälkeen joko maanantaina tai keskiviikkona.
  • Ysiluokan oppilaille, mietitään, ketkä osallistuvat, vastuuhenkilönä Hanna
4. Vanhempainyhdistyksen terveisiä
  • Vanhempainyhdistys haluaa järjestää yhteistyössä koulun kanssa
- 6.-9.-luokkalaisille Marko Jantusen päihdeluennon 13.2. klo. 12 + vanhempainillan 13.2. klo. 18. Hanna laittaa tietoa vanhemmille.
- 3.-5.-luokkalaisille kiusaamisaiheisen Alma-teatteriesityksen.
-> Hanna Härmälä ja Heli Mäkinen toimivat koulun vastuuhenkilöinä. Heli selvittää, vieläkö esitykseen mahtuu lisää osallistujia.
  • Vanhemmat toivovat, että kaikkia opettajia vaadittaisiin käyttämään aktiivisesti Wilmaa: merkitsemään tulevat kokeet ja koearvosanat, käyttämään tuntimerkintöjä myös positiivisissa asioissa ja tiedottamaan asioista Wilma-viesteillä. Viesti opettajille asiasta, yhteistä keskustelua ja ehkä koulutustakin asiallisesta ja positiivisesta viestittämisestä.
  • Vanhempainyhdistyksessä keskusteltiin myös yksinäisyydestä ja kiusaamisesta. Toivottiin laajempaa välituntikaveri-toimintaa ja luokan yhteistä tekemistä välitunneille.
5. KiVa –koulu
  • Jämsänjoen yhtenäiskoulun KiVa –vastaavat kokoontuvat ja kirjaavat yhteisen KiVa –mallin mukaisen toimintaohjeen. Lisäksi he laativat koulun lukuvuosisuunnitelmaan sisällytettävän suunnitelman KiVa –ohjelman toteuttamisesta. Hanna Härmälä toimii kokoonkutsujana ja esittelee ryhmän tuotoksen opiskeluhuoltoryhmässä 19.3.2019.
6. 6. Luokkien tutustuminen Paunuun
  • vk 14, 4.-5.4.2019
  • Jälkimmäisenä päivänä tukioppilaat järjestävät ohjelmaa ja Hanna Härmälä organisoi ja delegoi päivien ohjelman
  • Hanna H. tiedottaa 6. luokkien opettajia: Hanneli Merikallio-Soikkeli, Pekka Koivuniemi, Eija Betanzos, Tuuli Nurmesviita, Tuula Laurila
7. Unicef
  • Kouluvierailija Jani Lydén vierailee alueenne kouluissa kevätlukukauden (tammi-toukukuu) aikana ja me haluaisimme tarjota koulullenne mahdollisuutta UNICEF-luentoihin. Esitys on maksuton ja käsittelee lapsen oikeuksia, kestävän kehityksen teemaa, miten koulunne keräämät varat(Unicef-kävely) ovat auttaneet kehitysmaiden lapsia ja kampanjaamme Maailman lasten koulunkäynnin edistämiseksi.
  • Hanna Lehtimäki toimii kouluvierailun vastuuhenkilönä yhdessä Päivi Pitkäsen kanssa.
8. Muut asiat
  • Jos oppilas on poissa koulusta yli viikon, poissaolosta pitää tiedottaa opiskeluhuollosta vastaavaa rehtoria.
  • 1.2019 klo 9-10 työpaikkaselvitysten tulokset/ oppilashuolto
  • 1.2019 koulun pyytämä Avin tarkastus
  • Maahanmuuttajaoppilaita tulossa kouluun useita. Koulunkäytänteet sovittava oppilaiden vastaanottamisessa.
9. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 5.2.2019 klo 8.00

MUISTIO 11.12.2018 - MUKANA MYÖS JUOKSLAHDEN JA KAIPOLAN KOULUJEN OPISKELUHUOLTOHENKILÖSTÖÄ
1. Esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
  • Käytiin läpi niveltämisestä tehty suunnitelma
  • Hyvänä koettiin, että eskariopettajat tulisivat 1. luokan oppilaiden mukana kouluun elokuun ensimmäisinä päivinä.
  • Koulun ja varhaiskasvatuksen yhteinen adventtihartaus oli hyvä kokemus
  • Tarvitaanko kirjallinen lupa, joka mahdollistaisi tiedonsiirron 1. luokan jouluun asti?
2. Syksyn toiminnan arviointi
  • Sairaanhoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon
    • terveydenhuolto laatii tiedotteen, joka välitetään Wilmassa oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle
  • Etukäteen tulevat ohr –kokousten esityslistat koettiin hyvänä
3. Kevään toiminnan suunnittelu
  • oppilaiden osallisuus opiskeluhuoltoryhmässä
  • psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi
  • laajojen terveystarkastusten koonti: päihteet, yöuni, ruokailu, kaveriasiat, kiusaaminen, luokan ilmapiiri
    • koulukohtaiset esille nousevat ilmiöt
    • pienillä kouluilla ei kerätä numeerisia tietoja
  • psykologi osallistuu palavereihin -> psykologi arvioi tutkimusten tarpeen ja aikataulun
    • käytäntö koettu toimivaksi, asiat saadaan etenemään nopeasti
    • moniammatillisuus ja arjen havainnot ovat tärkeitä
    • osallistunut metsätunneille, tunne- ja turvataitotunneille, Vitikkalan 1. ja 2. luokkien tiimeihin osallistuminen
  • opo
    • uusien opettajien perehdyttämiseen on jatkossa panostettava paremmin
    • henkilökunnan opas olisi hyvä jatkossa päivittää ja käydä läpi ensimmäisessä vesossa
    • tiimimallin haasteena on, että kaikki tiimit eivät toimi kunnolla
    • luokilla monenlaisia haasteita
  • erityisopettajat
    • palaverisuma ollut haasteellinen
    • tiimityö, yhdessä suunnittelu
    • konsultoiva rooli, työnkuvan joustavuus
  • kuraattori:
    • kiertänyt pitämässä oppitunnit kaikille 6., 7. ja 8. luokan oppilaille
    • mukana 6. ja 8. luokkien tiimeissä
  • toiveena tiimiajoille rauha – ei päällekkäisyyksiä, suunnitteluryhmälle oma erillinen aika
  • koulukohtaisia palavereita tarvitaan
  • yhteisille palavereille sekä alku- että loppuaika
  • pedagoginen kahvila
4. Kevään 2019 opiskeluhuoltoryhmän ajat: 22.1.,5.2., 19.2., 5.3., 19.3., 2.4., 16.4., 30.4., 28.5.
  • 5. klo 8-11 Jämsänjoen yhtenäiskoulun ja Kaipolan ja Juokslahden yhteinen
  • Kaipola: joka 3. viikko
  • Juokslahti: 15.1. klo 7.30
5. Muut asiat
  • Opettajat kaipaavat toimintaohjetta oppilaan totaalikieltäytymiseen
  • Yhteisopettajuus on ollut luontevaa
  • Opiskeluhuollon jalkautuminen tiimeihin -> etsii vielä toimintamallia
  • Juokslahden ohr:n ajat ovat olleet hankalat
6. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 22.1.2019 klo 8.00

MUISTIO 27.11.2018
1.
Oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus
  • Opiskeluhuoltoryhmä täyttää ennakkotiedot loppuun.

 2. Palautteet

  • Vanhempainyhdistyksen liikenneturvallisuuskoulutus Turvassa tiellä –oppitunnit 8. luokkalaisille 20.11.2018
  • Vanhempainyhdistyksen Heijastinratsia ti 20.11.2018. Oppilailla oli ollut hyvin heijastimia näkyvissä.
3. Muut asiat
  • Olisiko mahdollista saada kokemusasiantuntija kertomaan oma tarinansa oppilaille?
    • Vanhempainyhdistyksen tammikuun kokouksessa selviää, järjestääkö vanhempainyhdistys Paunuun kokemusasiantuntijan vierailun
    • Marjatta Virtanen vierailemaan koululla?
  • Lääkärin konsultointi: opettaja varaa terveydenhoitajalta 15 minuutin konsultaatioajan
  • Henkilökunnan kriisivalmiudet – käytänteitä kerrattava säännöllisesti
  • Toimintaohje, miten toimitaan, kun epäily oppilaan kunnosta (päihteistä) herää.
    • Lukiolla esitelty toimintaohje. Tutustutaan lukion ohjeeseen, kun se tulee jakoon.
  • Huoltajien osallisuus opiskeluhuoltoryhmään – koettiin hyväksi, että opiskeluhuollon väkeä jalkautuu vanhempainyhdistyksen kokouksiin tarvittaessa.
4. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous ti 11.12.2018 klo 8.00-11.00, paikka ilmoitetaan myöhemmin
  • Seuraamuskäytänteet https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/wilma/s
  • Esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
  • Oppilaiden osallisuus opiskeluhuoltoryhmässä
  • Sosiaalinen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi
  • Syksyn toiminnan arviointi ja kevään suunnittelu

MUISTIO 13.11.2018
1.
Oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus
  • Opiskeluhuoltoryhmä täytti tarvittavia tietoja. Jatketaan seuraavalla kerralla.
2. Marraskuun ja joulukuun teemat:
  • Sosiaalinen ja psyykkinen hyvinvointi
  • KiVa-tunnit
  • palataan seuraavassa tapaamisessa, miten teemat nostetaan esille
3. Päihdefoorumi
  • James Koskisen ja Pesäpuu ry:n järjestämä päihdefoorumi Jämsänjoen yhtenäiskoulun osalle 9. luokkalaisista ti 11.12. klo 8-14
  • Päihdefoorumissa herättämistä asioista voi keskustella koulupastorin kanssa sekä nuorisotyöntekijöiden kanssa Kelhällä ja Nurkkiksella.
  • Käytännön toteutusta organisoi Hanna Härmälä.
4. Muut asiat
  • Vanhempainyhdistys koki opiskeluhuollon jalkautumisen vanhempainyhdistyksen kokoukseen erittäin hyödyllisenä.
  • Vanhempainyhdistyksen liikenneturvallisuuskoulutus Turvassa tiellä –oppitunnit 8. luokkalaisille 20.11.2018
  • Vanhempainyhdistyksen Heijastinratsia tulossa marraskuussa.
  • Lapsen oikeuksien päivä ti 20.11.
  • Lasten itsenäisyyspäivän juhlaan 5.12. Jämsästä osallistuu Inka Rovasalo ja Peppi Kanerva.
  • Miten huomioimme oppilaiden osallistumisen opiskeluhuoltoryhmään?
  • Mietitty, olisiko mahdollista saada kokemusasiantuntija kertomaan oman tarinansa oppilaille
5. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 27.11.2018 klo 8.00.
  • esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
  • Toimintaohje, miten toimitaan, kun epäily oppilaan kunnosta (päihteistä) herää

MUISTIO 30.10.2018

1. Työpaikkaselvitykset/ Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastus oppilaitoksissa

  • Petra Koljonen esitteli asiaa. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/opiskeluhuolto/yhteisollinen-opiskeluhuolto/tarkastus_oppilaitoksessa
  • Työpaikkatarkastus, joka sisältää työterveyshuollon ja ympäristösuojelun tarkastukset sekä kouluterveydenhuoltoon liittyvän selvityksen. Työpaikkakäynti to 24.1.2019 klo 9-10, johon osallistuu opiskeluhuollon edustus.
  • Vastattiin opiskeluhuoltoryhmälle lähetettyyn ennakkokyselyyn.
  • Opiskeluhuoltoryhmä täyttää oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus – opiskeluhuoltoryhmä täyttää oman osuutensa seuraavassa tapaamisessaan.
https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lomakkeet/lomakkeet_koulu_ja_ opiskeluterveydenhuoltoon#
Lomakkeet oppilaitoksen terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastamiseen ja seurantaan

2. Turvasuunnitelma
Tiina Isosaari esitteli laaditun turvasuunnitelmaohjeistuksen. Turvasuunnitelma lähetetään opettajille sähköpostitse ja lisätään
yhtenäiskoulun opiskeluhuolto sivuille.

3. Päihdefoorumi
  • James Koskinen ja Pesäpuu ry:n järjestämä suunnittelupalaveri Kankarisveden koulun auditoriossa pe 9.11.2018 klo 10.
  • Jämsänjoen yhtenäiskoulu osallistuu foorumiin ja opiskeluhuoltoryhmä ottaa vastuun asian järjestelyistä.
  • Suunnittelupalaveriin osallistuvat Soile Kukkonen, Hanna Härmälä, Tiina Isosaari.

4. Jalkautuminen

  • 1.lk: Koulupsykologi ja erityisopettaja jalkautuneet 24.9.2018.
  • 2. lk: aika vielä sopimatta./koulupsykologi ja eo jalkautuvat 12.11.2018
  • 3. lk: luokanopettajat, eo -> apulaisrehtori sopii ajan
  • 4. lk: KiVa-tiimi, eo/ apulaisrehtori jalkautunut 26.10.2018
  • 5. lk: tiimipalaveri 9.10/th jalkautunut
  • 6. lk: tiimipalaveri 9.10 /kuraattori jalkautunut
  • 7. lk: opo jalkautunut
  • 8. lk: tiimipalaveri 2.10 / kuraattori ja th jalkautuneet
  • 9. lk: tiimipalaveri 9.10/ eo jalkautunut
  • E-luokkat: apulaisrehtori sopii ajan, koululääkäri mahdollisesti mukana
5. Muut asiat
  • Vanhempainyhdistyksen liikenneturvallisuuskoulutus Turvassa tiellä –oppitunnit 20.11.2018
  • Vanhempainyhdistyksen kokous 30.10. klo 17.30. Opiskeluhuoltoryhmästä osallistuu Soile Kukkonen, Hanna Härmälä, Tiina Isosaari, Reijo Ahonen. Aiheena päihteet.
  • Wilman opiskeluhuoltokertomuksia hävinnyt
6. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 13.11.2018 klo 8.00.
  • esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
  • Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat päivitettävä
  • Toimintaohje, miten toimitaan, kun epäily oppilaan kunnosta (päihteistä) herää
  • Seuraamuskäytänteet https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/wilma/s


MUISTIO 2.10.2018

1. Opiskeluhuoltosuunnitelma https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/oppilashuolto2/pao

  • Lisätään linkit koulupsykologin, kuraattorin ja kouluterveydenhuollon osioihin.
  • Sivustolta löytyy materiaalia tuntityöskentelyyn, materiaalilinkit toimitetaan Soilelle.
2. Jämsän yhtenäiskoulun opiskeluhuollon sivut
https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/oppilashuolto2


3. Kodin ja koulunpäivä –palautekeskustelu
  • Pitäisikö jatkaa joka vuosi kodin- ja koulun päivää alaluokkien puolella?
  • Päivästä tuli paljon positiivista palautetta.
  • Vahempia/läheisiä oli runsaasti, osa koko päivän seuraamassa tunteja
4. HUBU / päihteet
  • Hubu-info henkilökunnalle Paunussa K4 –luokassa ti 9.10. klo 15.00-15.30
  • Vanhempainilta Paunussa ke 10.10. klo 17.30
  • Kuraattorin palaute 8. luokkien keskusteluista:
  • vanhemmuuden tukeminen jo varhaislapsuudesta alkaen
  • Keskustelutilaisuus 9.10 klo 9.00-11.00 Auvilassa; Teemu Liedenpohja koollekutsuja
5. Palautteet jalkautumisista:
  • 1.lk: Koulupsykologi ja erityisopettaja osallistuneet tiimiin 24.9.2018.
  • 2. lk: aika vielä sopimatta./koulupsykologi ja eo
  • 3. lk: luokanopettajat, eo
  • 4. lk: KiVa-tiimi, eo
  • 5. lk: tiimipalaveri 9.10/th
  • 6. lk: tiimipalaveri 9.10 /kuraattori
  • 7. lk: opo tiimipalaveriin ensi viikolla
  • 8. lk: tiimipalaveri 2.10 / kuraattori ja th
  • 9. lk: tiimipalaveri 9.10/ eo
  • E-luokkatiimiin jalkautumista ei ole erikseen vastuutettu kenellekään. Soile sopii ajan.
6. Muut asiat
  • Poissaolot-kaavio: kohta 3 epäselvä
  • Lisäys-ehdotus: ” LV/L0 jatkaa tiiviisti poissaolojen seurantaa ja tiivistä yhteydenpitoa huoltajiin”
  • Asiantuntijapalaverin lupalappu on Wilmassa ja vielä on myös käytössä ”vanha” asiantuntijalomake
  • Vastuuhenkilö asiantuntijapalaverissa sovitaan erikseen palaverissa. Kouluth:ssa kielto kirjata Wilmaan. Sovitaan yhdessä etukäteen LV:n kanssa kirjaukset Wilmaan.
7. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 30.10. klo 8.00.
  • esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
  • Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta maksuttoman kouluruokailun alkamisesta.
  • Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat päivitettävä
  • TurvasuunnitelmaSeuraamuskäytänteet
  • https://peda.net/jamsa/perusopetus/paunu2/wilma/s
  • Tiina Isosaari esittelee asiaa seuraavassa opiskeluhuollon palaverissa.

 


MUISTIO 18.9.2018:

1. Yleisiä asioita
• Opiskeluhuollon terveiset ohjausryhmän roolin selventämisestä on välitetty sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläiselle ja ma. opetusjohtaja Sini
Käköselle. Opiskeluhuollon tiimissä myös asia ollut esillä ja vastaava kuraattori vie asiaa eteenpäin.

• Vanhempainyhdistyksessä 5.9.2018 kysytty huoltajien toiveita opiskeluhuollolle. Opiskeluhuollon rooli ei ollut vanhempainyhdistyksen edustajille
selkeä, joten toiveiden esittäminen koettiin vaikeaksi. Miten selkiytämme opiskeluhuollon toimintaa huoltajille?
- Hanna on vanh.yhdistyksessä opettajajäsen. Terv.hoitaja mukana 1.luokkien vanh.illassa
- Opiskeluhuollon henkilöstöä voidaan pyytää vanh.iltoihin
- Koulupsykologilta ja kuraattorilta yhteinen wilmaviesti vanhemmille syksyisin

• Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta maksuttoman kouluruokailun alkamisesta.
- Syysloman jälkeen tulossa perinteinen kouluruoka, johon kutsutaan myös kuntalaisia. Jämsän Ateria järjestää. Oppilaskunnat voivat miettiä, miten
koulut osallistuvat.

• Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat päivitettävä

• Kodin ja koulun päivä 28.9., opiskeluhuollon aamukahvit klo 8-9 Vitikkalasalissa

2. Päihteet

• vk 41, 9.-10.10. HUBU/ ehkäisevän päihdetyön koulutuspaketti nuorille (8.luokat), huoltajille ja henkilökunnalle, vanhempainilta Paunussa 10.10 klo
17.30
• James Koskinen – päihdeilta paneelikeskusteluna?
• Kuraattorin tunti 8.luokille päihteistä
• Toukokuussa vanh.ilta 5.-6.luokille, poliisi mukaan
• 9.luokan oppilailta mielipiteitä päihdevalistuksesta, milloin ja miten
• Koukku loukku joka 3.vuosi yläkoulussa

3. Vuosiluokkiin sitomaton opetus, haastavat oppilaat yleisopetuksessa
• Turvasuunnitelman laadinta
• Seuraamiskäytänteet, samat säännöt kaikille -> opettajien vastuulla

4. Muut asiat
• Opiskeluhuoltosuunnitelman laadinta syyskuun loppuun mennessä
• Yhteisestä työstä hyvinvointia -opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa, s.29-30 jokainen lukee, kommentoi Soilelle omalta osaltaan

5. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 2.10. klo 8.00.
o opiskeluhuoltosuunnitelma
o kuulumiset tiimeihin jalkautumisista
o esi- ja alkuopetuksen niveltäminen
o seuraamiskäytänteet
o turvasuunnitelma


Muistio 4.9.2018:


1. Opiskeluhuollon vuosikellon laadinta
    • Opiskeluhuoltoryhmän aiheet/ teemat: vanhempien ja oppilaiden osallistaminen, monialainen oppimiskokonaisuus: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, KiVa, yksinäisyys, laajat kouluterveystarkastukset
      • ELOKUU:
        • vk 34/ vk 36 suunnitelman laatiminen
      • SYYSKUU:
        • vk 39 Kodin ja koulun päivä 28.9.2018
        • oppilaskunta suunnittelee päivää
        • aamukahvit klo 8.00 Vitikkalassa, vuorovuosin Paunussa
        • opiskeluhuollon väkeä mukaan
      • LOKAKUU:
        • vk 41 HUBU/ ehkäisevän päihdetyön koulutuspaketti nuorille (8.luokat), huoltajille ja henkilökunnalle
      • MARRASKUU:
        • sosiaalinen hyvinvointi
        • KiVa-tunnit luokissa
      • JOULUKUU:
        • psyykkinen hyvinvointi
        • opiskeluhuollon toiminnan arviointi
      • TAMMIKUU:
        • 5.luokkien laajat terveystarkastukset, kth kokoaa keskeiset teemat, pohjana seuraavalle lv:lle
      • HELMIKUU: 
        • fyysinen hyvinvointi
      • MAALISKUU:
        •  
      • HUHTIKUU:
        • turvallinen toukokuu
      • TOUKOKUU:
        • 8.luokkien laajat terveystarkastukset, kth kokoaa keskeiset teemat, pohjana seuraavalle lv:lle
        • TEA-viisari
      • KESÄKUU:
        • opiskeluhuollon arviointia

 

  • 6.luokkalaisille päihdevalistusta syksyllä, ml.nuuskan käyttö, sisällytettynä johonkin oppiaineeseen? Lisätietoa saatavissa kouluterveydenhuollosta, esim. ehyt.ry:n sivuilta
  • vanhempainyhdistykselle ja oppilaskunnille kysely toiveista opiskeluhuollon suhteen 
  • joka kokoukselle teema, asialista etukäteen, kutsutaan tarpeen mukaan oppilaita tai vanhempia, sidosryhmiä
  • lisätään vuosikelloon asioita matkan varrella, esim. vanhempainyhdistyksen järjestämät tapahtumat, koulukummitoiminta
  • Yhteisestä työstä hyvinvointia -opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa, s.29-30 jokainen lukee, kommentoi Soilelle omalta osaltaan
  • toivotaan opiskeluhuollon ohjausryhmältä roolin tarkennusta, muistiot saataville, laki taustalla, tasapuolisuus ja ohjeet kaikille Jämsän kouluille
 2. Jalkautuminen
  • opiskeluhuollon henkilöstö osallistuu luokka-astetiimeihin syksyn alussa ja laativat yhdessä opettajien kanssa luokka-astekohtaisen suunnitelman kuluvalle lukuvuodelle.
  • opiskeluhuoltohenkilöstö kertaa ensimmäisessä tiimitapaamisessa opiskeluhuollon käytänteitä: poissaolo-ohjeistus, tuntimerkintöjen tärkeys, konsultaatio, asiantuntijapalaverin suostumuslomake ja muistion laatiminen Wilmaan (Soile laatimassa yhteistä ohjeistusta)
  • tiimit tiistaisin klo 14

Luokka-astekohtaiset teemat

  1. lk: ryhmäytyminen – koulupsykologi ja erityisopettajat, luokanopettajat
  2. lk: ryhmäytyminen / tunne- ja turvataidot – koulupsykologi ja erityisopettaja,luokanopettajat
  3. lk: kaveritaidot – luokanopettajat, erityisopettaja
  4. lk: kiva-koulu teema – KiVa –tiimi, luokanopettajat
  5. lk: itsestään huolehtiminen – kouluterveydenhuolto, luokanopettajat
  6. lk: omien asioiden hoitaminen ja vastuu – koulukuraattori, luokanopettajat
  7. lk: KiVa-koulu, ryhmäytyminen –opinto-ohjaaja, erityisopettaja, KiVa –tiimi, luokanvalvojat
  8. lk: Päihteet ja itsestä huolehtiminen – kouluterveydenhuolto, koulukuraattori, luokanvalvojat
  9. lk: Vastuullisuus – luokanvalvojat, erityisopettaja, opinto-ohjaaja  
3. Muut asiat
  • Opiskeluhuoltosuunnitelman laadinta
  • opiskeluhuollon muistiot yhtenäiskoulun pedanet-sivuilla
  • Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos (THL, netissä saatavilla)
    • rehtori Jaana Hartus vastaa
4. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 18.9. klo 8.00.
  • vuosiluokkiin sitomaton opetus, haastavat oppilaat yleisopetuksessa
  • opiskeluhuoltosuunnitelma

Muistio 21.8.2018:

1. 
Opiskeluhuolto

  • Ryhmän tehtävä on suunnitella, koordinoida ja arvioida koulun toimintakulttuuria opiskeluhuollon näkökulmasta. 
  • ”Opiskeluhuoltoryhmällä on vastuu oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmän keskeinen tehtävä on yhteisöllisen opiskeluhuollon, kuten opiskeluympäristön ja –yhteisön terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistaminen (ml. kiusaamisen ehkäiseminen), sekä hyvinvointia ja opiskelukykyä/oppimista edistävän toiminnan kehittäminen.”
  • Opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu parillisina viikkoina tiistaiaamuisin klo 8.00-9.00. Syysloman jälkeen tarkistetaan ja laaditaan jatkosuunnitelma.
    • Aiheet/ teemat: vanhempien ja oppilaiden osallistaminen, monialainen oppimiskokonaisuus: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, KiVa, yksinäisyys
    • Teemat ja ajankohdat mietitään seuraavan opiskeluhuoltoryhmän kokoukseen mennessä, jolloin laaditaan opiskeluhuollon vuosikello.
  • Ryhmässä ei puhuta yksittäisistä oppilaista nimellä eikä nimettömästi.
2. Konsultaatio
  • Opettajat voivat konsultoida yksittäistä opiskeluhuollon henkilöstöön kuuluvaa jäsentä yksittäisen oppilaan asioissa.
  • Hyvän tavan mukaista on ilmoittaa konsultoinnista huoltajalle etukäteen.
  • Konsultaatioaika tulee varata etukäteen opiskeluhuollon toimijalta.
  • Konsultaatio on neuvon kysymistä
3. Jalkautuminen
  • opiskeluhuollon henkilöstö osallistuu luokka-astetiimeihin syksyn alussa ja laativat yhdessä opettajien kanssa luokka-astekohtaisen suunnitelman kuluvalle lukuvuodelle.
  • opiskeluhuoltohenkilöstö kertaa ensimmäisessä tiimitapaamisessa opiskeluhuollon käytänteitä: poissaolo-ohjeistus, tuntimerkintöjen tärkeys, konsultaatio, asiantuntijapalaverin suostumuslomake ja muistion laatiminen Wilmaan
  • tiimit tiistaisin klo 14

Luokka-astekohtaiset teemat

  1. lk: ryhmäytyminen – koulupsykologi ja erityisopettajat, luokanopettajat
  2. lk: ryhmäytyminen / tunne- ja turvataidot – koulupsykologi ja erityisopettaja,luokanopettajat
  3. lk: kaveritaidot – luokanopettajat, erityisopettaja
  4. lk: kiva-koulu teema – KiVa –tiimi, luokanopettajat
  5. lk: itsestään huolehtiminen – kouluterveydenhuolto, luokanopettajat
  6. lk: omien asioiden hoitaminen ja vastuu – koulukuraattori, luokanopettajat
  7. lk: KiVa-koulu, ryhmäytyminen –opinto-ohjaaja, erityisopettaja, KiVa –tiimi, luokanvalvojat
  8. lk: Päihteet ja itsestä huolehtiminen – kouluterveydenhuolto, koulukuraattori, luokanvalvojat
  9. lk: Vastuullisuus – luokanvalvojat, erityisopettaja, opinto-ohjaaja 
4. Muut asiat:
5. Seuraava opiskeluhuoltoryhmän kokous Vitikkalan neuvotteluhuoneessa ti 4.9. klo 8.00.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä