Koulun esittelyä

Koulun esittely

Jämsänjoen yhtenäiskoulu on Jämsän keskusta-alueella toimiva 1-9 luokkien koulu, jossa järjestetään myös koko kaupungin vaativan erityisen tuen opetus.

Jämsänjoen yhtenäiskoulu yhdistää aiemmin toimineiden Vitikkalan ja Paunun koulujen yhteisöt. Oppilaiden koulupolkua ja sen jatkumoa läpi koko perusopetuksen turvaa yhteinen opetuksen ja opiskeluhuollon henkilöstö.

Koulussamme opiskelee n. 900 oppilasta ja henkilökuntaa on kaikkiaan reilut 80. Koulu toimii kahdessa rakennuksessa: Vitikkalassa opiskelevat vuosiluokkien 1-5 oppilaat sekä E-solun oppilaat, ja kadun toisella puolella Paunussa puolestaan vuosiluokkien 6-9 oppilaat sekä E1c luokka.

Koulumme sijaitsee aivan Jämsän keskustan tuntumassa, joen äärellä ja keskellä monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Ympäristö, sekä siihen liittyvät mahdollisuudet toiminnalliseen ja ilmiöpohjaiseen oppimiseen, onkin yksi koulumme vahvuuksista ja vetovoimatekijöistä.

Jämsänjoen yhtenäiskoulu sai kauniin ja osuvan nimensä sivistyslautakunnan organisoiman nimikilpailun tuloksena, kun jämsäläisnuoren, Valtteri Lahtisen ehdotus tuli valituksi koulumme nimeksi.

Koulun koko henkilökunta toivottaa kaikki huoltajat ja sidosryhmiemme edustajat tervetulleiksi tutustumaan koulumme arkeen!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä