Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään ja kuvataan tuen järjestäminen käytännössä mahdollisimman konkreettisesti alla olevissa asioissa (luku 7)

Laaja-alainen erityisopetus on osa-aikaista yksilö-, pienryhmä- tai samanaikaisopetusta eri oppiaineissa. Sitä käytetään yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tukimuotona. Laaja-alainen erityisopetus on osa-aikaista erityisopetusta oppilaille, jotka opiskelevat pääsääntöisesti omissa yleisopetuksen luokissaan. Tavoitteena on tukea yleisopetuksessa opiskelevaa oppilasta.

Oppilailla on mahdollisuus päästä osa-aikaiseen erityisopetukseen silloin, kun tarvitaan apua ja tukea esimerkiksi lukemisessa ja kirjoittamisessa, vieraan kielen opiskelussa, matematiikan oppimisessa, motoriikassa, tarkkaavaisuudessa ja keskittymisessä, hahmottamisessa tai sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Erityisopettaja osallistuu säännölliesti koulun opiskeluhuoltoryhmän toimintaan.

Lukuvuonna 2019-2020 osa-aikaista erityisopetusta on koululla 16h / viikko. Erityisopettaja on koululla tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.

Opetushallituksen tasa-arvorahan turvin on palkattu resurssiopettaja toteuttamaan yhteisopettajuutta siten, että hän on Kaipolan koululla kolme päivää viikossa, ja Juokslahdella kaksi päivää.