9. luokan tavoitteet ja sisällöt

9. luokan tavoitteet ja sisällöt

T1 auttaa oppilasta hahmottamaan uuden opiskeltavan kielen suhde aiemmin opiskelemiinsa kieliin, tutustumaan kyseisen kielen kielialueeseen ja elämänmuodon joihinkin keskeisiin piirteisiin sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn, uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä

  • S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Tutkitaan ja vertaillaan piirteitä, jotka ovat saksan kielelle luonteenomaisia ja jotka erottavat sen muista kielistä tai tekevät siitä tunnistettavan aiemmin opitun perusteella. Tutustutaan saksan kielen levinneisyyden taustaan, etsitään oppilaita kiinnostavaa tietoa kielialueen kulttuurisista ja muista ilmiöistä. Pohditaan mahdollisia saksan kieleen ja kulttuuriin liittyviä ennakko-oletuksia.

  • L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
  • L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
  • L4 Monilukutaito

T2 rohkaista oppilasta näkemään opiskeltavan kielen taito osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista, ohjata oppilasta löytämään itselleen ja ikäkaudelleen parhaiten sopivia tapoja oppia kieliä ja kannustaa häntä käyttämään vähäistäkin taitoaan myös oppituntien ulkopuolella

  • S2 Kielenopiskelutaidot

Tutkitaan yhdessä, mikä edistää parhaiten kohdekielen oppimista, mihin kieltä voi käyttää ja mistä löytyy kiinnostavaa saksankielistä aineistoa. Asetetaan omia tavoitteita, opetellaan antamaan ja vastaanottamaan palautetta.

  • L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

T3 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta

  • S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
  • L4 Monilukutaito

T4 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä

Sisältöalueet

  • S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
  • L4 Monilukutaito

T5 auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan

  • S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

  • L4 Monilukutaito
  • L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

T6 rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä

  • S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

  • L4 Monilukutaito

T7 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin

  • S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

Jatketaan kielitaidon kehittämistä ja laajennetaan aihepiirit omasta lähiympäristöstä arkipäivän kielenkäyttötilanteisiin (tapaamisen sopiminen, kahvilassa asiointi, vaateostokset ja matkailuun liittyvät tilanteet). Opetellaan edelleen kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan saksan kieltä monenlaisista, myös oppilaiden itsensä valitsemista aiheista. Tekstit, sekä luettavat että kuunneltavat, ovat tyyliltään epämuodollisia. Teksteissä ja aiheissa otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys ja asema. Opetellaan myös muodollisempaa, saksan kielelle tyypillistä kohteliasta kielenkäyttöä ja puhuttelua.

Rakenteita kerrataan ja opiskellaan viestinnän tarpeet huomioiden. Laajennetaan aiemmin opittua liittyen verbin preesenstaivutukseen ja lisäksi tutustutaan olla-verbien (sein ja haben) imperfektiin sekä yleiseen menneen ajan verbimuotoon (perfekti). Kerrataan ja laajennetaan myös substantiivin muotoja (akkusatiivi ja datiivi).

Kerrataan ja syvennetään saksan kielen rytmistä, intonaatiosta ja muista ääntämisen piirteistä opittua. Harjoitellaan ääntämään luontevasti. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä.

  • L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Arviointi:

Arviointi on kiinteä osa oppimisprosessia ja oppilaat saavat monipuolista, ohjaavaa ja kannustavaa palautetta opintojensa aikana. Palautteen avulla pyritään ylläpitämään opiskelumotivaatiota. Arviointi perustuu monipuolisiin suullisiin ja kirjallisiin näyttöihin, opettajan havaintoihin ja oppilaiden itse- ja vertaisarviointeihin. Arvioinnissa otetaan huomioon valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit.