Oppiaineen paikalliset soveltavat kurssit

Oppiaineen paikalliset soveltavat kurssit

YH5k Lukiolainen vaikuttajana ja vaikuttamisen kohteena

Tavoitteena on

* on auttaa opiskelijaa hahmottamaan yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista

* kehittää osallistumisessa tarvittavia medialukutaidollisia valmiuksia

* tukea opiskelijoiden kehittymistä omatoimiseksi, aloitteelliseksi, päämäärätietoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi

* tukea opiskelijoita muodostamaan realistinen kuva omista vaikutusmahdollisuuksistaan.

Kurssilla tutustutaan erilaisiin vaikuttamisen väyliin ja muotoihin sekä pohditaan sitä, mihin kukin opiskelija haluaa vaikuttaa. Kurssin aikana tehdään vierailuja ja tavataan yhteiskunnallisia vaikuttajia ja vaikuttamisen asiantuntijoita.

Kunkin kurssin opiskelijat ideoivat, suunnittelevat ja toteuttavat projektin, jonka avulla pyritään asiantuntijoiden opastamana tarttumaan todelliseen yhteiskunnalliseen ongelmaan ja vaikuttamaan siihen. Ongelma voi olla paikallinen, kansallinen tai globaali.

Kurssin arviointi: suoritettu/hylätty. Osallistumalla yhteiskunnalliseen toimintaan kurssisuunnitelmassa sovitulla tavalla.



YH6k Yrittäjyys osana yhteiskuntaa

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija:

* tutustuu yrittäjyyden perusteisiin,

* saa asenteellisia valmiuksia yrittämiseen,

* perehtyy Joensuun seudun, Suomen ja globaaliin talous- ja elinkeinoelämään.


Kurssin keskeisiä sisältöjä:

* yrittäjyys elämänurana: erilaiset yrittäjyyspolut ja -roolit, miten yrittäjänä toimiminen eroaa palkansaajana toimimisesta

* yrittäjyys toimintana: yritysten erilaiset elinkaaret, yritysten merkitys seudullisessa, kansallisessa ja globaalissa taloudessa

* yrittäjyys yhteistyönä: erilaiset sidosryhmät ja verkostot

* yrittäjyys liiketoimintana: miten teen toisin kuin muut yritykset?, toimivia ja toimimattomia liiketoiminnan muotoja

* yrittäjyys markkinointina: miksi asiakas valitsee tietyn yrityksen?, millaiset asiakkuudet ovat tavoittelemisen arvoisia?

* minun yrittäjyys: toiminnallinen projekti/hanke yhdestä edellä luetelluista teemoista yhteistyötahojen kanssa

Kurssin arviointi: suoritettu/hylätty. Suorittaminen edellyttää opiskelijoilta aktiivista osallistumista kurssin aikana. Aktiivisuus osoitetaan portfoliolla, johon kukin opiskelijatiimi kokoaa toiminnallisia tuotoksia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä