5.27 Kansainvälisyyskurssit

Kansainvälisyyskurssit (paikallinen soveltava)

Kurssit KV1 (tai muu opintomatkalle vaadittava kurssi) ja KV2 on suoritettava hyväksytysti ennen KV3-kurssin leirikouluun osallistumista. Kurssit 1–3 arvioidaan suoritettu/hylätty.

KV1 Kansainvälisyyden perusteita

Kurssin teemoja ovat kansainvälinen vuorovaikutus ja kulttuurien välinen viestintä, eri kulttuurialueet, Unescon maailmanperintökohteet ja ihmisoikeudet. Työtavat: Tutustutaan kulttuurienvälisen viestinnän käsitteisiin ja keskustellaan viestintätilanteista. Kuunnellaan ja haastatellaan kansainvälisessä toiminnassa mukana olleita vierailijoita. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös opintokäyntejä. Kurssin aikana tehdään ryhmätöitä kurssin teemoista. Kurssiin liittyy suullinen tai kirjallinen lopputyö tai ryhmätentti.

Kurssin arviointi: suoritettu/hylätty.


KV2 Matkalle Eurooppaan I

Kurssilla syvennetään kansainvälisyyden perusteiden teemoja. Käsiteltäviä teemoja voivat olla esimerkiksi eurooppalainen kulttuurialue, Euroopan unioni, Unescon maailmanperintökohteet, ihmisoikeudet ja kansainväliset järjestöt. Kurssin painotukset voidaan valita myös ajankohtaisten asioiden tai tulevan opintomatkan kohteen perusteella.

Kurssin arviointi: suoritettu/hylätty.


KV3 Matkalle Eurooppaan II

Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan Eurooppaan suuntautuvaa leirikoulua. Tutustutaan kohdekaupunkiin sekä maan kieleen ja kulttuuriin kirjallisten ja suullisten ennakkotehtävien avulla. Kurssi voidaan toteuttaa eri aineiden yhteistyökurssina. Kurssin suorittaminen hyväksytysti edellyttää matkaraportin laatimista sekä osallistumista leirikoulun esittelytuokion järjestämiseen. Raportti voi olla myös kuvallinen diaesitys tai leirikouluvideo. Kurssin suorittaminen hyväksytysti on edellytys koulun tuen saamiselle matkaa varten.

Kurssin arviointi: suoritettu/hylätty.

Opintomatkalle ilmoittauduttaessa tulee olla suoritettuna KV1- ja KV2-kurssit tai muut opintomatkan kohteen perusteella nimetyt kurssit (ks. kv-matkatarjotin).