Jokainen meistä on aikansa tuote

Aikakausi, jonka on lapsena elänyt, jättää meihin jälkensä. Lapsi harvoin kyseenalaistaa kotinsa ja koulunsa opetuksia ja arvoja. Asiat ja arvot muuttuvat tiedon lisääntyessä ja valitettavasti meillä on ollut kauan valtaväestön kirjoittama ihmiskunnan historiankäsitys. Monet asiat ovat nykytiedon ansiosta muuttuneet. Tieto lisääntyy menetelmien kehittyessä ja hyvä niin.
Ihan tavalliset ihmiset tekevät tämän hetken historiaa. Tiedätkö sinä, millaista jälkeä jätät?

Linkki Daily Mail atikkeliin, jossa kerrotaan englanniksi dokumentin tekijä Louis Therouxin lapsena haastattelemasta lapsiduosta, joka lauloi äitinsä sanoittamia äärioikeistolaisia lauluja. Tytöt kävivät kotikoulua äitinsä johdolla ja julkaisivat aikanaan kaksi levyä, mutta ovat aikuistuttuaan erkaantuneet äitinsä ideologiasta. Tyttöjen maailmankuva muuttui, kun he menivät tavalliseen kouluun murrosikäisenä.

Linkki Yle uutiset artikkeliin tuomiosta kolmas kerta kiihottaminen kansanryhmää vastaan (vrt. vihapuhe video ja siitä saatavat tuomiot Suomessa). Suomessa vasta haetaan tasapuolista kohtelua eripuolille Suomen oikeuslaitoksia vastaavanlaisiin tapauksiin.

Linkki  Yhdenvertaisuus. fi sivustolta löydät selkeän sanaston, joka antaa sanoille niiden oikean merkityksen. Tavoitteena antirasismi.