Solukalvo koostuu kalvolipideistä (luku 4), joiden toinen pää hakeutuu vedestä poispäin ja toinen pää kohti vettä. Kalvolipidien hydrofobiset osat pakkautuvat siis yhteen ja hydrofiiliset osat kääntyvät kohti vesiliuosta. Tämä saa aikaan kaksoiskalvorakenteen, jossa kalvon sisällä ovat yhteen pakkautuneet hydrofobiset osat ja kalvon ulkopinnalla hydrofiiliset osat hakeutuvat kohti vettä. Kalvolipidimolekyylejä on solukalvossa kaksi kerrosta ja kalvoon on  uppoutuneena myös proteiineja.

Solukalvo on taipuisa mutta tiivis rakenne. Joustavat kalvolipidit ovat kiinnittyneet toisiinsa heikoilla sidoksilla, mikä mahdollistaa niiden liikkumisen toistensa lomitse. Solukalvon liikkuvuus on kasvirasvan luokkaa, sillä se sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja (luku 4).

 Solukalvo voikin liikkua huomattavasti ennen kun se rikkoontuu. Solukalvo voi myös muodostaa poimuja ja rakkuloita, joita voi myös kuroutua irti kalvosta. Solu voi myös ottaa aineita tai jopa toisia soluja sisäänsä tai poistaa niitä kalvorakkuloiden avulla. Esimerkiksi valkosolu pystyy nielemään bakteereja solusyönnin eli endosytoosin avulla. Solu ympäröi sisään otettavan kappaleen solukalvolla, joka kuroutuu solun sisään. Vastaavasti solu voi erittää suurikokoisia molekyylejä käänteisen ilmiön, eksosytoosin avulla (käänteinen solusyönti).

Kalvorakenteet ovat yleisiä myös solun sisällä. Esimerkiksi mitokondrio, viherhiukkanen, solulimakalvosto ja Golgin laite sisältävät kalvorakenteita (luku 2). Solukalvo sisältää myös kolesterolia, jonka tehtävänä on jäykistää solukalvoa. Lisäksi solukalvolla on kalvoproteiineja, jotka voivat olla kalvon pinnalla tai uppoutua koko kalvon lävitse. Kalvoproteiinit toimivat muun muassa aineiden kuljettajina, entsyymeinä ja viestinvälittäjinä.