Siirtymäriittien asut
Kaste |
Kastepuku: Varhaiskirkon aikana kastettiin enimmäkseen aikuisia. Kastettava riisui toimituksen aikana vanhan pukunsa ja hänet puettiin valkeaan vaatteeseen. Valkoinen kastepuku on vertauskuva lahjavanhurskaudesta. "Vanha ihminen" riisutaan pois ja tilalle puetaan Kristuksen vanhurskaus (Gal. 3:27). Kaste on kutsu pukea ylleen "uusi ihminen" (Room. 13:14). Valkoiseen pukeminen on säilynyt lapsikasteen yleistyttyäkin. Aikuiskasteissa käytetään albaa. |
Konfirmaatioasu |
1900-luvun puoliväliin asti pojat konfirmoitiin tummassa tai mustassa puvussa, tytöt mustassa tai valkoisessa puvussa. 1960-luvulta lähtien yleistyi tapa pukea konfirmoitavat albaan, joka muistuttaa kasteesta. Konfirmaatioalba kertoo Jumalan ansaitsemattomasta armosta ja kehottaa kiittämään tästä lahjasta. "Kiitoksen tulee ilmetä ennen kaikkea elämisenä uskossa lähimmäisenrakkauden käskyn mukaan." (Lempiäinen, Kuvat kertovat, s. 120) |
Hääasu |
Morsiamen valkoinen hääpuku on kuvannut alkuaan neitsyyttä ja nuhteettomuutta. Nykyisin väri on lähinnä ilon väri. Suomessa valkoista hääpukua on käytetty 1800-luvun jälkipuoliskolta saakka; sitä ennen hääpukuna oli paras vaate, usein musta. Huntu on ollut kainouden, koskemattomuuden ja hyveellisyyden vertauskuva. Silloin kun valkoista hääpukua ei vielä käytetty, neitsyyttä ja sukupuolista nuhteettomuutta ja hyveellisyyttä ilmaisivat morsiuskruunu tai morsiusseppele. Niiden käyttö oli sakon uhalla kielletty siveettömiltä morsiamilta. Kruunun käyttö oli yleistä keskiajalla. Avioliiton merkitystä haluttiin korostaa ja kun neitsyt Marian kunnioittaminen oli lisääntynyt, tältä taivaan kuningattareksi kruunatulta neityseltä saatiin morsiamelle kruunu, neitsyyden symboli. Tarvittaessa seurakunnat lainasivat morsiamelle kruunun, jos tällä ei ollut varaa omaan. Kruunu rinnastettiin taivalliseen kruunuun, palkintoon uskosta, kärsivällisyydestä, rakkaudesta ja toivosta. Morisuskruunuakin vanhempi on ollut morsiusseppele, jota käytettiin 1700- 1800-luvuilla Suomessa. Myöhemmin kukkakimppu on korvannut seppeleen. Seppeleen (ja sormuksen) pyöreä muoto ilmaisi kuolemaan saakka kestävää rakkautta. |
Hautajaiset |
Hautajaisiin on liittynyt sekä musta että valkoinen väri. Hautaaminen on voitonjuhla: kilvoittelu on päättynyt, matkalainen on perillä. Vainaja puetaan valkoisiin, kuolemakaan ei erota häntä Jumalan perheväestä. Valkoinen viittaa myös kasteeseen, kaste kantaa yli kuoleman rajan. Musta viestittää eron tuomaa surua ja kaipausta. |