Vko 5
Vko 5
Maanantaina punaisessa pienryhmässä tutustuttiin myös tarinaan kultakutri ja kolme karhua. Taas oli hienoa eläytymistä lapsilta kun he itse esittivät paperinukeilla tarinan 🙂

Vihreässä ryhmässä askarreltiin lumihiutale ❄️

Keltaisessa ryhmässä harjoiteltiin ja kerrattiin värejä laulun ja leikin avulla.

Tiistaina arvoimme leikkiparit, ihania leikkejä syntyi lapsilla 😍

Tiistaina oli myös meidän oma lauluhetki, laulomme ja leikimme laulut räntämummo, talven riemuja, lumikaupunki, revontulitanssi, iso kissa ja pikkulintu, pikku jänö nukkuu, peikkojumppa.

Keskiviikkona viskarituokiolla harjoiteltiin numeroita. Ensin lapset tekivät yhdessä lukujonon 1-20 ja sen jälkeen laskettiin vielä numerokiekkojen avulla laskettiin kuinka monta autoa tai kukkaa löytyy kuvasta. Lopuksi tehtiin vielä kynätehtävä jossa laskettiin kuinka monta asiaa kuvassa on ja yhdistettiin viivalla oikeaan lukuun.

Torstaina oli paljon pakkasta niin jäimme sisäleikkeihin pidemmäksi aikaa. Ennen lounasta kävimme pienellä kävely retkellä lähimaastossa auringon paisteessa.

Perjantaina punaisessa ryhmässä tehtiin myös talvinen omakuva ❄️

Vihreässä ryhmässä askarreltiin punatulkku 🐦

Keltaisessa ryhmässä harjoiteltiin vielä värejä leikin avulla 🙂

Perjantaina oli koko talon yhteinen lauluhetki jonka järjestivät Ketunleivät.