Vko 11

Vko 11

Maanantaina keltaisessa ryhmässä tehtiin myös kiukkupilvi taulu ja luettiin kirja kiukusta. 

kiukkutaulu

Punaisessa ryhmässä tehtiin väritystehtävä annetun ohjeen mukaan. 

väritystehtävä

Vihreässä ryhmässä luokiteltiin kuvien mukaan.

luokittelutehtävä

Tiistaina oli leikkipäivä, ihania ja hauskoja leikkejä lapsilla 😍 

leikkejä

Tiistain lauluhetki oli lasten toiveiden täyttämä, lauloimme ja leikimme laulut montako pientä porkkanaa, tuiki tuiki tähtönen, pikku jänö nukkuu, peikkojumppa ja pyöri pyöri ympäri. Lopuksi lapset pääsivät vielä soittamaan kanteletta, se olikin uusi soitin monelle 🙂

kanteleen soittamista
kanteleen soittamista
kanteleen soittamista

Keskiviikkona viskari tuokiolla tutustuttiin quiver sovellukseen ipadillä. Ensin lapset värittivät väritys kuvat ja sitten otimme kuvan ipadillä siitä ja sovellus sai kuvan eläväksi 😄 No kaikkihan ei mennyt ihan nii kuin piti ja saimme ihastella yhtä elävää kuvaa kun sovellus tilttasi 😅 koitamme uudestaan vielä tällä viikolla 😄

viskarituokio

Kura ja vesi leikkejä olemme saaneet koko viikon leikkiä 😀

ulkoleikkejä

Perjantaina lapset sormimaalasivat pajunkissoja 🙂

pajunkissoja