7.1.1 Ohjaus tuen aikana

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata tukea tarvitsevaa oppilasta koulunkäynnissä ja eri oppiaineiden opiskelussa. Ohjaus liittyy kaikkiin opetustilanteisiin, oppiaineisiin ja oppilaalle annettavaan arviointipalautteeseen. Ohjauksen tavoitteena on, että tukea tarvitsevan oppilaan itseluottamus, itsearviointi- ja oppimaan oppimisen taidot sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Huomiota kiinnitetään oppilaan arjenhallinnassa, opintojen suunnittelu- ja opiskelutaidoissa tai yhteistyötilanteissa mahdollisesti ilmeneviin tuen tarpeisiin. Näitä taitoja vahvistetaan tarkoituksenmukaisilla ohjauksellisilla toimintatavoilla. Ohjauksella pyritään siihen, että oppilas oppii asettamaan tavoitteita oppimiselleen ja ottamaan vastuuta opiskelustaan.

Ohjauksen näkökulma otetaan huomioon arvioitaessa oppilaan tarvetta sekä tehostettuun että erityiseen tukeen. Osana pedagogista arviota tai pedagogista selvitystä arvioidaan oppilaan aikaisemmin saaman ohjauksen riittävyys ja vaikutus sekä oppilaan tarpeet ohjaukseen jatkossa. Oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin kirjataan myös oppilaan ohjaukseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Ohjauksellista tukea suunniteltaessa tehdään tiivistä yhteistyötä oppilaan ja huoltajan kanssa sekä hyödynnetään myös oppilashuollon ja oppilasta mahdollisesti avustavan henkilöstön asiantuntemusta.

Päättövaiheen ohjauksessa etsitään yhdessä oppilaalle soveltuvia jatko-opintomahdollisuuksia ja selvitetään oppilaan tarvitseman tuen jatkuminen toisella asteella. Perusopetuksen päättövaiheessa tukea tarvitsevalle oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee antaa tietoa ja mahdollisuus keskustella oppilaanohjaajan ja oppilashuollon eri asiantuntijoiden kanssa oppilaan jatkokoulutukseen liittyvistä erityisistä kysymyksistä.

Konneveden paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut

Jokaisella opettajalla on velvollisuus ohjata oppilaita heidän koulunkäynnissään ja oppimisessaan. Ohjaustoiminnan tavoitteena on, että oppilaat omaksuvat itselleen sopivat opiskelutaidot ja että heille kehittyy taito kantaa vastuuta omasta koulunkäynnistään ja oppimisestaan. Jo alaluokilta lähtien oppilaita täytyy ohjata huolehtimaan itse läksyistään ja kokeisiin valmistautumisesta. On tärkeää ohjata lapsia myös kehittämään opiskelutaitojaan ja huomaamaan mitkä oppimistyylit heille itselleen parhaiten soveltuvat. Vanhempainilloissa ja tapaamisissa huoltajille kerrotaan yleisistä ohjaustoiminnan periaatteista ja luokassa sovituista käytänteistä. Tehostetun ja erityisen tuen tukimuotona ohjaustoiminnasta keskustellaan oppilaan ja huoltajien kanssa osana pedagogista arviointia ja pedagogista selvitystä. Oppimissuunnitelmassa ja HOJKSissa päätetään mahdollisista erityisistä ohjauskäytänteistä.

Ohjausta järjestetään yhteistyössä kaikkien koulussa työskentelevien sekä muiden oppilaiden elämään liittyvien tahojen kanssa. Oppilaanohjaajan rooli ohjaustoiminnassa korostuu vuosiluokilla 7.-9. Silloin jatko-opintovaihtoehtoihin ja työelämään tutustumisen merkitys nousee ohjaustoiminnassa tärkeäksi. Kuitenkin yläkouluikäiset tarvitsevat vielä paljon myös aineenopettajien ohjausta opiskelutekniikoiden käyttöön sekä vastuun kantamiseen omasta opiskelustaan ja peruskoulun suorittamisesta. Alaluokkien luokanopettajan roolia oppilaan koulutyön tukena jatkaa luokanohjaaja.

Työelämään tutustuminen aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tutustumalla lähiympäristössä eri ammatteihin ja aloihin. Erityisesti luokilla 7.-9. järjestetään työelämään tutustumista mm. TET-jaksojen, vierailujen ja vieraiden avulla. Kaikille 7. luokkalaisille järjestetään kullekin kahden päivän työskentely koulun ruokalassa. 8. ja 9. luokkalaisille toteutetaan viikon mittaiset työelämääntutustumisjaksot, joiden tavoitteena on antaa nuorelle ajantasaista tietoa ja kokemusta työelämästä, vahvistaa työelämätaitoja ja osaltaan tuoda eväitä omaan urasuunnitteluun.

Erityisen tärkeää on panostaa hyvin koulutuksen nivelvaiheisiin, joissa vastuut siirtyvät eri henkilöille. Näihin siirtymävaiheisiin liittyviä toimia on kuvattu tarkemmin luvussa 7.1.