Ajankohtaista

Sivistyksen suunta 2025 -palkinto Päivi Mäelle

P%C3%A4ivi%20M%C3%A4ki_%20Sivistystoimen%20neuvottelup%C3%A4iv%C3%A4t%202025.jpg

Sivistyksen suunta 2025 -palkinto Päivi Mäelle


Suomen Kuntaliitto ja Opsia ry myönsivät vuoden 2025 Sivistyksen suunta -palkinnon Limingan sivistysjohtajalle, filosofian tohtori
Päivi Mäelle. Palkinto jaettiin 14. kerran.

Sivistyksen suunta -palkinto myönnetään kuntien sivistysjohdossa toimiville henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti vaikuttaneet kuntien sivistyspalvelujen edistämiseen ja sivistystoimen kehittämiseen.

Päivi Mäki on johtanut ja kehittänyt kunnassaan kielitietoisuutta, vieraan kielen oppimista ja vertaismentorointia. Hän on ollut mukana monissa alueellisissa ja valtakunnallisissa kehittämishankkeissa sekä valtakunnallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Työuransa alussa hän on opettanut suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, jonka pohjalta kehittyi elämäntehtäväksi kielitietoisuuden levittäminen ja edistäminen. Hän työskenteli aiemmin Oulun opetuspalveluissa ensin kehittäjäopettajana ja sitten eri kehittämistehtävissä.

- Näinä aikoina pidän erityisen tärkeänä lasten ja nuorten tulevaisuususkon ja toiveikkuuden vahvistamista. On tärkeää korostaa yhdessä tekemistä, toisen auttamista ja empatiaa. Vuorovaikutustaidot ovat kaiken ytimessä. Kielitaidolla on suuri merkitys vuorovaikutuksessa ja mitkään digitaaliset aplikaatiot eivät korvaa todellista osaamista. Kielenopetuksessa opiskellaan samalla myös niitä kulttuureja, joista vieraat kielet tulevat.

Päivi Mäen johdolla vuodesta 2017 alkaen Limingan kunnassa on luotu kaksikielinen suomi–englantioppimispolku esiopetuksesta lukioon. Kunnassa on alkanut matematiikkapainotteinen opetus ja kunnalle on saatu Lapsiystävällinen kunta -tunnustus. Harrastamisen Suomen mallin mukainen HaLi-toiminta on Limingassa toteutunut hyvin. 

- Tässä sivistysjohtajan työssä, varsinkin viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen pitänyt tärkeänä, että pienen kunnan lapsille nuorille tarjotaan samanlaisia mahdollisuuksia kuin mitä suuret kunnat ja kaupungit tarjoavat lapsilleen. Ja tässä me olemme kehittyneet hyvin.

- Sivistyksen suunta tunnustuksen saaminen tuntuu upealta. On hienoa, että pitkäjänteinen kehittämistyö huomioidaan valtakunnallisella palkinnolla. Se on työuran kohokohta.

Päivi Mäellä on myös tutkijataustaa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2015. Hän siirtyy sivistysjohtajan tehtävästä vapaalle maaliskuussa 2026 ja uuden sivistysjohtajan rekrytointi on käynnissä.

Opsian jäsenistö ja puheenjohtaja Merja Lehtonen onnittelevat lämpimästi! 🌸

----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ---

 

Sivistystoimen%20neuvottelup%C3%A4iv%C3%A4t%202025.jpg

Priset Bildningens riktning 2025 tilldelas Päivi Mäki

Finlands Kommunförbund och Opsia rf delade ut priset Bildningens riktning 2025, Sivistyksen suunta 2025, till Limingos bildningsdirektör, filosofie doktor Päivi Mäki. Priset delades ut för fjortonde gången. 

Priset Bildningens riktning delas ut till personer inom kommunernas bildningsledning som på ett förtjänstfullt sätt bidragit till att främja kommunernas bildningstjänster och utveckla utbildnings- och kulturtjänsterna.

Päivi Mäki har lett och utvecklat språkmedvetenhet, inlärning av främmande språk och mentorskap i sin kommun. Hon har varit aktiv i många regionala och nationella utvecklingsprojekt samt i nationella och internationella nätverk.

I början av sin karriär har hon undervisat på finska, svenska och engelska, vilket har lett till att det har varit hennes livsuppgift att sprida och främja språkmedvetenhet. Hon har tidigare arbetat vid Uleåborgs utbildningstjänster, först som utvecklingslärare och sedan i olika utvecklingsuppgifter.

- I dessa tider anser jag att det är särskilt viktigt att stärka barnens och ungdomarnas framtidstro och hoppfullhet inför framtiden. Det är viktigt att betona samarbete och empati och att man ska hjälpa varandra. Interaktionsfärdigheter står i centrum för allt. Språkkunskaper spelar en viktig roll i interaktionen, och inga digitala applikationer kan ersätta verkliga färdigheter. När man lär sig ett främmande språk blir man också bekant med den kultur som språket representerar.

Under ledning av Päivi Mäki har det sedan 2017 skapats en tvåspråkig finsk-engelsk inlärningsstig från förskoleundervisningen till slutet av gymnasiet i Limingo kommun. Kommunen har börjat matematikbetonad undervisning och kommunen har tilldelats utmärkelsen Barnvänlig kommun. HaLi-verksamheten enligt Finlandsmodellen för hobbyverksamhet har genomförts väl i Limingo. 

– I mitt arbete som bildningsdirektör, särskilt under de senaste åtta åren, har jag ansett att det är viktigt att barn och ungdomar i små kommuner erbjuds samma möjligheter som stora kommuner och städer erbjuder sina barn. Här har vi lyckats bra.

- Att få erkännandet Bildningens riktning 2025  känns underbart. Det är fint att långsiktigt utvecklingsarbete belönas med ett nationellt pris. Det är höjdpunkten i min karriär.

Päivi Mäki har också en bakgrund inom forskning. Hon försvarade sin doktorsavhandling år 2015. Päivi Mäki går i pension i mars 2026 och rekryteringen av en ny bildningsdirektör har inletts.

Opsias medlemmar och ordförande Merja Lehtonen framför sina varma gratulationer! 🌸

Sivistystoimen neuvottelupäivät ja Sivistyksen suunta -palkinto

Suomen Kuntaliitto ja FCG järjestävät yhteistyössä Opsia ry:n kanssa Sivistystoimen neuvottelupäivät 30.9-1.10.2025.

Tällä kertaa ne pidetään Scandic Park Helsingin upeissa puitteissa osoitteessa Mannerheimintie 46, Helsinki.

Samassa tilaisuudessa palkitaan Kuntaliiton ja Opsian yhteisellä Sivistyksen Suunta -palkinnolla kunta-alan toimijan, joka on vaikuttanut kuntien sivistystoimen edistämiseen ja kehittämiseen.

Ohjelman ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä: Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2025

Tavataan neuvottelupäivillä! 

Sivistyksen sivuhuone tilaisuus pe 24.1.2025

Opsia ry:n järjesti perinteisen Sivistyksen sivuhuoneen verkostoitumis- ja cocktail-tilaisuuden 24.1.2025 klo 16-18.00 Educa-messujen yhteydessä. 

Tilaisuudessa nautittiin yhdessä olosta, verkostoitumisesta ja esityksistä!

Ohjelmassa oli:

  • Katarina Murron puheenvuoro
  • Musiikkiesitys Duo Hermanchito 
  • Sivistyksen suunta 2024 palkinnonsaajan Suonenjoen kaupungin kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirran puheenvuoro.


Opsian varapuheenjohtaja Rikard Lindström juonsi tilaisuuden.


Katarina Murto puhui koulutuksen puolesta painokkaasti.


Duo Hermanchito esiintyi upeasti!


Anne Virtalahti

Opsian vuosikokous 5.6.2024 Jyväskylässä

Tervetuloa Opsian vuosikokoukseen 5.6. klo 16.15 Jyväskylään Koulutusjohtamisen instituuttiin.

Paikka: Koulutusjohtamisen instituutin päärakennus, Seminaarikatu 15, tila Lyhty.

Ilmoittautuminen vuosikokoukseen mielellään viimeistään 31.5.2024:

https://q.surveypal.com/Opsian-vuosikokous-5.6.2024-ilmoittautuminen

Kokouksessa käsitellään esityslistassa mainitut sääntömääräiset asiat.

Yhdistyksen sääntöjen mukaan vuosikokous tulee järjestää kesäkuun loppuun mennessä. Yhdistyksen kokouksessa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Yhdistyksen jäsen voi valtuuttaa toisen jäsenen edustamaan itseään. Sama henkilö voi edustaa itsensä lisäksi enintään kahta (2) muuta jäsentä.


Lisätietoja vierailijoille: https://www.jyu.fi/fi/meista/kartat-ja-tietoa-vierailijoille

Tervetuloa!

Matti Hursti  Merja Lehtonen
puheenjohtaja  varapuheenjohtaja
Lisätietoja: puh 05068067

Kannanotto - Yhteistyöllä uuteen lukuvuoteen

Koulua ja kotia edustavat tahot korostavat yhteistyön merkitystä

Koulu alkaa! Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus juuri hänen oppimistaan, kehitystään ja hyvinvointiaan tukevaan koulupolkuun. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee, että hänen elämänsä aikuiset toimivat hyvässä yhteistyössä häntä tukien.

Uusi lukuvuosi on aina uusi alku. Se tarjoaa meille oivan mahdollisuuden tehdä asioita paremmin ja muistuttaa itseämme siitä, mikä on tärkeää.

Toivomme tulevaan lukuvuoteen rakentavaa koulua, oppimista sekä kodin ja koulun yhteistyötä koskevaa keskustelua niin julkisesti, paikallisesti, koulun tasolla kuin viranomaisten, yksittäisten ammattilaisten ja vanhempien välillä. Puhutaan toisistamme arvostavasti ja ystävällisesti. Toimitaan lapsille ja nuorille hyvänä esimerkkinä ja luodaan heille näin turvaa ja uskoa siihen, että me aikuiset kyllä kannattelemme heitä.

Luodaan koulumaailmaan toimintakulttuuri, jossa koti ja koulu tekevät hyvää yhteistyötä ja jossa vanhempien ja koulun aikuisten väliselle vuoropuhelulle on tilaa. Tuetaan yhdessä oppimista ja oppimisen iloa. Tunnistetaan mahdollisesti esiin nousevat ongelmat ja tartutaan niihin yhdessä avoimesti, rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti. Pidetään kiinni yhteisistä kasvatustavoitteista ja kasvatusyhteistyöstä. Näiden molempien rooli on entistä tärkeämpi tilanteessa, jossa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteet sekä perheiden ja koulujen kokema kuormitus ovat lisääntyneet.

Rakennetaan koulusta yhteisö, johon kaikki pääsevät mukaan ja jossa jokaista kuullaan ja arvostetaan omana itsenään. Kokemus hyvään yhteisöön kuulumisesta vaikuttaa merkittävällä tavalla jaksamiseen ja hyvinvointiin. Koulu voikin parhaimmillaan olla paikka, joka tukee paitsi lasten ja nuorten, myös ammattilaisten ja vanhempien hyvinvointia.

Aloitetaan uusi lukukausi yhteistyön hengessä, toisiamme aikuisina sekä ennen kaikkea lapsia ja nuoria tukien!

Finlands svenska lärarförbund FSL
Förbundet Hem och Skola i Finland
Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Opetushallitus
Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat, OPSIA ry
Sivistystyönantajat, Sivista ry
Suomen Kuntaliitto
Suomen Rehtorit ry
Suomen Vanhempainliitto ry

Yhteistyöllä uuteen lukuvuoteen-kannanotto 2023.docx

Opsian juhlaseminaarin esitykset 18.-19.8.2022

Opsian puheenjohtaja Matti Hursti avasi juhlaseminaarin.


Kruunuhaan yläaste esiintyi aluksi seminaarissa.


Opsian Juhlaseminaarissa ministerin tervehdyksen kävi tuomassa opetusministeri Li Andersson Helsingissä 18.8.2022 Clarion hotellissa.



Opsian juhlaseminaarin esitykset ovat täällä alla liitteinä. 


Opsian tarina 1972-2022 Peter Johnson ja Tapio Holopainen

Opsian-tarina_Johnson&Holopainen 18.8.2022.pdf


Terhi Päivärinta, Kuntaliitto

Terhi Päivärinta 18.8.2022.pdf


Tomi Kiilakoski, Nuorisotutkimusseura

Tomi Kiilakoski 18.8.2022.pdf


Anni-Sofia Niittyvuopio, nuoren puheenvuoro



Tuija Willberg 



Antti Kuopila, STM

Antti Kuopila 19.8.2022.pdf


Katri Kalske, Vantaan kaupunki

Katri Kalske 19.8.2022.pdf


Outi Ervasti, Oulun kaupunki

Outi Ervasti 19.8.2022.pdf

Juhlaseminaarissa esiintyi harmonikkataiteilija ja laulaja Jonna Pirttijoki.


https://www.youtube.com/watch?v=6U3eP-0rIQM




Opsian hallitus kiittää osallistujia!


Opsian hallituksen jäseniä.


Opsian kunniapuheenjohtajia muistettiin juhlaseminaarissa.

Ohjelma_torstai.pptx

Ohjelma_perjantai.pptx

Opsian mediatiedote 19.8.2022

Opsia julkaisi tänään 19.8.2022 mediatiedotteen:

Opsia juhlii 50-vuotista järjestötoimintaansa - Katse sivistyksen suuntaan!

Puheenjohtaja Matti Hursti: Katse sivistyksen suuntaan!
Opsia ry:n puheenjohtaja, Ylöjärven sivistysjohtaja Matti Hurstin mielestä nyt on käännettävä katse sivistyksen suuntaan.

Vuoden vaihteessa tapahtuu kuntakentässä historiallinen muutos, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueille. Kuntien vastuulle jäävät tehtävät ovat suurelta osin sivistyspalveluja, jotka ovat kuntalaisten hyvinvoinnin kivijalka. Valtion on turvattava sivistyspalvelujen rahoitusosuudet jatkossa saman kaltaisella mekanismilla, jolla turvataan hyvinvointialueidenkin rahoitus.

Viime vuosina yhteiskunnallisten häiriötilanteiden voittamisessa kuntien sivistyspalveluilla on ollut tärkeä rooli. Se ylläpitää kuntalaisten palveluja ja yhteiskunnan toimintakykyä. Poikkeusoloissa turvalliset rutiinit ja niiden jatkuminen tavalla tai toisella ylläpitää hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä henkistä kestävyyttä ja epävarmuuden sietokykyä.

Lue lisää tiedotteesta: Opsia mediatiedote 19.8.2022.pdf

Opsia piti juhlaseminaarin 18.-19.8.2022 hotelli Clarionissa Helsingissä ja tilaisuus on erittäin onnistunut.

Opsia kiittää kaikkia osallistujia vilkkaista keskusteluista ja kommentoinneista!


Opsian hallituksen jäseniä ja kunniapuheenjohtajia.

Opsian järjestötoiminta on ollut monipuolista ja vilkasta, kuten juhlavuonnakin. Se on kokoaan merkittävämpi vaikuttaja koulutuspolitiikan kentällä. Opsia on ollut haluttu yhteistyökumppani ja ratkaisukeskeinen sillanrakentaja.

Opsian jäsenet tekevät merkityksellistä työtä tärkeiden asioiden parissa. Tarvitsemme yhteistä keskustelua ja osaamisen kehittämistä sekä laajasti kumppanuuksia ja verkostoja tukemaan sivistystoimen johtoa, hallinnossa työskenteleviä sekä eri asiantuntijatehtävissä työskenteleviä. Tähän Opsia tarjoaa 50 vuotta toimineen foorumin.

 

Opsian tarina - Opsia 50 vuotta

Opsian juhlaseminaarissa julkistetaan 18.8.2022 Opsian tarina 1972-2022 julkaisu, johon löytyy linkki alla.

Opsian tarinasta on myös julkaistu ruotsinkielinen lyhenne - Sammandrag på svenska (löytyy myös alta).

Opsia juhlii Clarion hotellissa Helsingissä Katse sivistyksen suuntaan -juhlaseminaarissaan 18.-19.8.2022 vuosijuhlaansa. Seminaarin teemana on sivistyksen ja sivistystoimialan johtamisen historia, nykyhetki ja tulevaisuus maassamme.

Opsian tarina-50-v-1972_2022.pdf

Opsian-tarina- ruotsink-tiivistelmä-fin-2022.pdf