Parvekkeen ja terassin kaiteiden maalaaminen

Talomme päädyssä olevat parveke ja terassi ovat olleet puun värisiä niin kauan kuin olemme täällä asuneet (15 vuotta), joten ajattelin maalata ne päättötyönäni. Työtä varten ostimme valkoista maalia, pensselin ja maaliastian, jonka sai tikapuiden puolaan kiinni. Päädyin valkoiseen maaliin, sillä se sopii mielestäni hyvin talon nurkkien valkoisen kanssa, ja jos parveketta ja terassia päädytään myöhemmin maalaamaan valkoinen on myös hyvä pohjaväri niille.

Aloitin työn puhdistamalla parvekkeen ja sieltä pinnat jotka olin maalaamassa.

Sen jälkeen aloitin maalauksen. Jokainen pinta piti maalata kahdesti, jotta väri näkyisi kunnolla. Tolpat olivat käsittelemittömiä, joten niitä maali peitti helpommin kuin muita pintoja jotka oltiin painekyllästetty.

Siitepölyn takia jokainen pinta piti erillisesti juuri ennen maalausta pyyhkäistä rätillä.

Parveke maalattiin ensin kahteen kertaan sisältä ja vasta myöhemmin ulkopuolelta.

Parvekkeen maalaamiseen sisäpuolelta meni yhteensä noin 16 tuntia, mutta tein työtä yleensä pidempään kuin 6 tuntia päivässä. Aikaa meni sillä pintoja oli useita, niitä piti koko ajan puhdistaa ja piti suojata parvekkeen lattiaa jotta sille ei menisi maalia. Ulkopuolelta maalaamiseen meni noin 5 tuntia. Se kesti kauan sillä tikkaita piti siirtää jatkuvasti.

Seuraavaksi siirryin terassin maalaamiseen. Se oli hyvin samanlaista kuin parvekkeen maalaus ja aloitin taas putsaamalla maalattavat pinnat ja maalaamalla sisäpuolelta sillä ulkona satoi vettä. Maali jota käytin on vesiliukoista eli sen piti kuivua ennen kuin vettä alkoi taas sataa tai se lähtisi valumaan pois.

Maalaus toimi samoin kuin parvekkeen, mutta keskiviikkona ja torstaina olleiden sateiden takia piti varmistaa että puut olivat kuivat ja että ne eivät kastuisi maalaamisen jälkeen. Siitä syystä terassin maalaus oli hitaampaa, sillä parvekkeen maalauksen aikana ei ollut satanut vettä.

Terassin maalaukseen yhteensä meni noin 14 tuntia, koska pintoja oli vähemmän ja ne olivat maan tasossa, joten se oli yleisesti helpompaa.



Ennen



Jälkeen




Työ oli kiva tehdä ja se onnistui mielestäni hyvin. Opin lisää maalaamisesta, raportin tekemisestä ja päivien aikatauluttamisesta.


Työvälineet