Vk48

Joulupuurolla perjantaina 28.11.2025

Lapset joulupuurolla
Aamupalalla syötiin joulupuuroa kynttilöiden valossa. Ruokalan ikkunan takaa ihmeteltiin myös, kuka kumma siellä ulkona kurkisteli ikkunasta sisään: joulupukki ja - muorihan ne siellä kävivät heiluttelemassa lapsille. Joulupukilta oli myös tullut lapsille kirje, jossa luki, että ensi viikon tiistaina lapsille oli tulossa yllätys: Taikuri Makke on tulossa esiintymään päiväkodin lapsille. Joulupukki toivotti myös kaikille iloista joulun odotusta.

Sateenkaarien ja Lounatuulien viskarit liikuntatuokiolla

5-vuotiaiden jumppa yhdessä Lounatuulien kanssa
Viskarit jumppasivat tällä viikolla yhdessä Lounatuulien viskareiden kanssa. Jumpassa harjoiteltiin ja opeteltiin värejä, muotoja ja kehonosia eri leikeissä ja tehtävissä. Kuvakorttien mallin mukaan harjoiteltiin perusliikuntataitoja: mm. kävelyä, juoksemista, hyppäämistä, konttaamista ja kierimistä. Hypittiin myös eri tavoin vanteesta toiseen.

Eskareiden ulkoliikuntatuokio

Lapset liikkuvat liikuntahetkellä
Ulkoliikuntatuokiolla mentiin Maa-meri-laiva-leikkiä liikkuen eri tavoilla: mm. kävellen, juosten, laukaten, hyppien tasajalkaa ja yhdellä jalalla, karhunkävelyllä, rapukävelyllä ja jänisloikilla. Leikittiin myös lasten toiveen mukaan Polttopalloa, jossa eskarit ovat jo melko taitavia pallonväistelijöitä.