Vk50
Kutsukorttien askartelu joulujuhlaan
Sateenkaarien lapset valmistivat ateljeessa kutsukortit yläkerran ryhmien yhteiseen joulujuhlaan. Kortteihin painettiin maaleilla itselle mieleisiä kuvioita ja kortin sisälle liimattiin teksti.
Perjantairetkellä
Perjantaina oltiin retkellä entisen Kurjenpesän päiväkodin pihapiirissä ja kiipeilemässä pihan telineissä. Ja lunta oli juuri ja juuri hieman maassa.
Lucia-kulkue koulun liikuntasalissa 12.12.2025
Päiväkodin lapset olivat seuraamassa ja kuuntelemassa Lucia-kulkueen esiintymistä ja laulua koulun liikuntasalissa yhdessä koulun oppilaiden kanssa.
Joulutervehdykset Retonkihoviin
Torstaina käytiin lasten kanssa hoivakoti Retonkihovissa viemässä lasten askartelemia joulukortteja ilahduttamaan talon asukkaita, jotka olivat todella mielissään ja osa myös liikuttuneita muistamisesta. Myös lapsille oli tärkeää saada viedä omat korttinsa perille.
Jouluateria 10.12.2025
Jouluruokaa saatiin maistella ja syödä keskiviikkona sekä päiväkodissa että koulussa. Jouluaterialla tarjottiin perinteisiä suomalaisia jouluruokia: lihapullia, kinkkua, rosollia, herneitä, juustoa, perunaa, porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä joululimppua ja kotikaljaa. Rohkeimmat lapsista uskalsivat maistaa myös kotikaljaa, vaikkei se lasten suosikki olekaan.
Joulupipareiden leivontapäivä
Tiistaina kaikki Sateenkaarien lapset saivat vuorollaan leipoa pipareita pikkukeittiössä. Ja pitihän taikinaa myös maistella. Piparien paistamisesta levisi päiväkotiin joulun tuoksua. Pipareita syötiin jälkiruoaksi useampana päivänä.





