Tutoropettajatoiminnan toteutuminen

Jokainen Päijät-Hämeen perusopetuksen koulu on oikeutettu hyödyntämään tutoropettajia. Jokaiselle koululle on laskettu oma tutoropettajaresurssi.

 

Koulut voivat hyödyntää seudullisia tutoropettajia omien tarpeidensa mukaan esimerkiksi yksilön, pienryhmän tai koko opetushenkilökunnan koulutukseen/ohjaukseen. Koulutusten aiheet ovat joustavasti sovittavissa ja räätälöitävissä kunkin koulun omien toiveiden mukaan. Tutoropettajat voivat tulla myös mukaan oppitunneille.

 

Tutoropettajat voivat toimia kouluttajina myös koko Päijät-Hämeen opetushenkilöstölle suunnatuissa koulutuksissa. Näistä informoidaan erikseen. Ensisijaisesti tutoreiden työ suuntautuu kouluyhteisöjen kehittämisen tukeen.