Pidennetyn oppivelvollisuuden opetuksen toimintamalli päiväkodin esiopetuksessa

Esimerkki jäsennellystä oppitunnista esikoululaiselle, jolla on kielellinen erityisvaikeus. Alkusyksyn oppitunti sisältää matemaattisten käsitteiden osaamisen kartoitusta, kehon hahmottamiseen ja sarjallisuuteen liittyviä motorisia tehtäviä, nimeämisen, muistin ja fonologian tehtäviä keskustellen sekä esiopetuskirjan kuuntelu- ja kirjoitustehtävän.
Pidennetyn oppivelvollisuuden opetuksen toimintamalli päiväkodissa tarkoittaa sitä, että oppilas on jo jonkin koulun oppilaana ja esiopetus järjestetään päiväkodissa koulun erityisopettajan tuella. Tuolloin erityisopettaja opettaa lasta kertaviikkoisesti, vastaa hojksin (henkilökohtainen opetuksen järjestämisen suunnitelma) laadinnasta, toteutuksesta ja seurannasta yhdessä päiväkodin kanssa. Erityisopettajan tehtävänä on myös suunnitella ja valmistella kouluun siirtyminen moniammatillisesti kiinteässä yhteistyössä huoltajien, päiväkodin henkilöstön, tulevan koulun, oppilaan mahdollisten terapeuttien ja tutkivan tahon kanssa.
Toimintamallin tarkempi ohjeistus opetusta toteuttaville erityisopettajille on luettavissa seuraavalta peda.netin sivulta: https://peda.net/kuopio/erityisopetus/kto2