2.-6.3.2026
Maanantai
Viikko alkoi iloisissa tunnelmissa lauluhetkellä, kun juhlimme syntymäpäiväsankaria. Lauloimme yhdessä ja leikimme hänen toivomaansa laululeikkiä.
Tiistai
Jumppasalissa harjoittelimme erilaisia pallonkäsittelytaitoja. Harjoituksissa tarvittiin tarkkaa ohjeiden kuuntelua ja niiden noudattamista. 
Keskiviikko
Eskareista osa lapsista työskenteli kirjainpadan parissa ja tutustuivat P-kirjaimeen ja osa harjoitteli myös matematiikan tehtäviä. Viskareilla oli omia viskariharjoituksia.
Torstai
Viskareilla oli rytmikylpy, jossa jokainen lapsi sai tutustua erilaisiin rytmisoittimiin ja kokeilla niiden ääniä. Rytmikylpy tukee lasten rytmitajua, kuuntelutaitoja sekä luovaa ilmaisua. Samalla harjoittelemme vuoron odottamista, yhteissoittoa ja keskittymistä musiikin avulla. Eskarit puolestaan harjoittelivat kevätjuhlaa varten eskarirunoa ja päätöslaulua. Esiintymisen harjoittelu vahvistaa lasten itsevarmuutta, muistia sekä rohkeutta toimia ryhmän edessä.
Perjantai
Viikon päätteeksi teimme kierrätysretken. Veimme paperia, kartonkia, lasia, metallia ja muovia kierrätyspisteelle. Retki oli osa kestävän kehityksen kasvatusta: opettelemme yhdessä pitämään huolta ympäristöstä ja ymmärtämään, miten omilla teoillamme voimme vaikuttaa. Matkalla tutkailimme kevään merkkejä ja täytimme kevätbingo-lappuja merkiten havaintojamme. Retken jälkeen kävimme vielä leikkipuistossa purkamassa energiaa ja nauttimassa ulkoleikeistä.

Arjen toiminnan kautta harjoittelemme jatkuvasti tärkeitä taitoja: vuorovaikutusta, keskittymistä, liikkumista, ajattelua ja yhdessä toimimista. Oppiminen tapahtuu pienissä hetkissä – leikin, liikkeen ja yhteisten kokemusten kautta.
Kiitos taas kuluneesta viikosta Revontulissa! ✨



