9.-13.3.2026
Ma
Viikko alkoi mukavasti yhteisellä lauluhetkellä. Lauloimme yhdessä tuttuja lauluja ja nautimme rauhallisesta yhdessäolosta. Lauluhetket tuovat arkeen iloa, rytmiä ja yhteisiä onnistumisen kokemuksia.
Ti
Tiistaina pääsimme liikkumaan jumppasaliin, jossa kertasimme eri muotoja toiminnallisen liikuntaleikin avulla. On ihanaa huomata, kuinka oppiminen sujuu kuin huomaamatta, kun mukana on liikettä, leikkiä ja yhdessä tekemistä.
Leikimme Kukko ja kana -liikuntaleikkiä, jossa kukonpojat saivat vetää kanoja eri tavoilla. Leikin lopuksi jokainen lapsi pääsi vielä kokeilemaan vetää itseään narua pitkin liukuvan muotopalan avulla. Tämä toi paljon riemua ja onnistumisen iloa!
Ke
Keskiviikkona aloitimme keväiset rairuohopurkkipuuhat. Lapset saivat maalata vesiväreillä kauniita papereita, joista liimattiin talon malliset paperinpalat maitotölkin ympärille. Jokaisesta työstä syntyy omanlaisensa ja lasten kädenjälki näkyy niissä ihanasti. Näitä keväisiä töitä jatkamme vielä myöhemmin.

To
Torstaina saimme mukavaa seuraa, kun kutsuimme Pyrstötähtien ryhmän mukaan yhteiselle lauluhetkelle. Yhdessä laulaminen isommalla porukalla toi hetkeen erityistä iloa ja yhteisöllisyyttä.
Lauloimme ystävyysaiheisia lauluja, kuten Liina-laulua, jossa lapsi kulkee liinan kanssa tilassa, vie sen ystävän syliin ja silittää hellästi poskea. Tämän jälkeen liinan saanut lapsi jatkaa vuorollaan. Lauluhetki oli kaunis ja lämmin tunnelmaltaan, ja samalla harjoittelimme toisen huomioimista, ystävällisyyttä ja yhdessä olemista.
Pe
Perjantaina toimimme pienryhmissä monenlaisten oppimisen ja kädentaitojen parissa.
Kirjainpadassa osa eskarilaisista tutustui P-kirjaimeen.
Matikkaryhmässä harjoiteltiin yhteen- ja vähennyslaskua.
Viskarilaiset puolestaan tutustuivat eri lintulajeihin ja aloittivat pääsiäisaiheisen tiputyön.
Tiputyössä maalataan, harjoitellaan paperin repimistä ja hahmottamista revittyjen paperipalojen avulla. Näin syntyy hauskan näköisiä, veikeitä tipuja paperille liimattavaksi. Samalla harjoittelemme hienomotoriikkaa, keskittymistä ja luovaa työskentelyä.
Viikkoon mahtui paljon laulua, liikettä, yhdessä tekemistä, oppimisen iloa ja keväisiä kädentaitoja. Näistä hetkistä rakentuu lämmin ja turvallinen arki Revontulissa. 💛

