23.-27.3.2026
Ma – Valokuvauspäivä
Maanantaina vietimme valokuvauspäivää hyvissä tunnelmissa. Osa lapsista odotti omaa vuoroaan innostuneena, ja osaa lapsista jännitti hieman – kaikki kuitenkin selvisivät hienosti kuvauksessa.
Ti – Retki Kehräämölle ja Wahrenin puistoon
Tiistaina retkeilimme Kehräämölle. Osa lapsista pääsi valmistelemaan kevätnäyttelyyn näyttelypöytää kirjaston Vinkkeliin, ja osa jatkoi retkeä Wahrenin puistoon nauttimaan ulkoilusta.
Muistutuksena vielä, että teillä on ensi viikon keskiviikkoon (8.4.) asti aikaa käydä lastenne kanssa ihastelemassa hienoja aikaansaannoksiamme!
Ke – Oppimista ja leikkiä
Keskiviikkona Kirjainpadassa osa eskarilaisista tutustui R-kirjaimeen. Matikkaryhmä puolestaan sukelsi mittaamisen maailmaan: lapset mittasivat pituuksiaan ja vertailivat niitä keskenään. Viskarilaisilla oli omia tehtäviä sekä aikaa vapaalle leikille.
To – Rairuohon istutusta
Torstaina jokainen Revontulien lapsi pääsi istuttamaan rairuohon siemeniä. Nyt odotamme innolla, että ne ehtivät kasvaa sopivasti pääsiäislomaksi.
Pe – Leikkipäivä ja syntymäpäiväjuhla
Perjantaina vietimme leikkipäivää. Osa lapsista valmisteli dinosaurusleikkiin sopivaa rekvisiittaa – yhdessä syntyi komea luola sekä vaikuttava tulivuori. Lisäksi juhlimme viikon aikana syntymäpäivänsankaria iloisissa tunnelmissa.






