Rooman valtakunnassa tapahtui 60-luvulla jKr. mullistuksia, joista seurasi juutalaisten kapina. Tämä epäonnistui, ja näin myös kristityt joutuivat hajaantumaan ympäri laajaa Rooman valtakuntaa. Varsinainen apostolinen aika päättyi tähän. Pelkkä muistitieto ei enää riittänyt, vaan tapahtumia piti kirjata ylös.

Uuden testamentin keskeinen sisältö kerrotaan evankeliumeissa, jotka kertovat Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Vanhin evankeliumeista on Markuksen evankeliumi, joka syntyi 60-luvun lopulla. Kirjoittajasta ei kuitenkaan ole varmuutta. Myös muut evankeliumit, Matteus, Luukas ja Johannes, syntyivät noin vuoteen 100 mennessä.

Luukas kirjoitti evankeliumin jatkoksi myös teoksen Apostolien teot, joka kertoo evankeliumin leviämisestä Jeesuksen kuoleman jälkeen ja alkuseurakunnan syntymisestä. Teoksen päähenkilöinä ovat Pietari ja Paavali. Perimätiedon mukaan nämä kristittyjen alkuseurakunnan johtajat surmattiin Roomassa. 

Uuden testamentin vanhinta ainesta ovat Paavalin kirjeet. Entinen kristittyjen vainoaja, Paavali, kirjoitti perustamilleen seurakunnille kirjeitä, joista ensimmäiset on kirjoitettu noin 50 jKr. Kaikki kirjeet eivät ole Paavalin itsensä kirjoittamia, vaan osa on laitettu hänen nimiinsä.

Uusi testamentti päättyy Johanneksen ilmestykseen, joka on kirjoitettu 90-luvulla jKr. Kyseessä saattaa olla sama kirjoittaja kuin Johanneksen evankeliumissa, mutta varmuutta asiasta ei ole. Teos käsittelee Johanneksen kokemaa ilmestystä maailman lopun ajan tapahtumista ja uuden maan synnystä.

Uuden testamentin nuorimpana kirjoituksena pidetään Pietarin kirjettä noin vuodelta 150 jKr. Kyseessä ei siis voi olla apostoli Pietarin kirje. Kaikki Uuden testamentin kirjat ovatkin syntyneet noin 100 vuoden kuluessa. Kaikki uuden testamentin kirjat on alun perin kirjoitettu kreikaksi.