Kesäkuu
15.6.-1.7.2026
Kesäisiä puuhia ollaan jatkettu. Ollaan käyty pariin otteeseen katsomassa lehmiä Kyminlinnassa

Vietimme kaupunkipäivää. Ensin kävimme kirjastossa ja lounasta söimme Mirkan vanhempien grillikatoksessa

Leikkikentillä ollaan käyty pitkin kotkaa. Kävimme myös ihastelemassa Sapokkaa

Tehtiin junaretkestä hienot kuvat ja lapset kertoivat muistojaan siitä.

Ollaan tehty paljon reissuja bussilla kotkan alueella. Käytiin mm. Suen luona Karhulan puolella. Grillattiin ruokaa ja vietettiin kesäpäivää Suen pihalla. Suen kissat myös olivat kivaa seurattavaa lasten mielestä.

Lomat alkaa ja Elokuussa palaillaan taas puuhiin. Sitten onkin luvassa mustikan ja puolukoiden syömistä ja muutakin metsätouhua. Nyt kuitenkin lepäilyä ja toivottavasti lämpimiä päiviä sekä monia jäätelöitä.

1.6.-12.6.2026
Ollaan saatu nauttia ihanista kesäisistä ilmoista.
Metsä on puhjennut kauniiseen vihreyteen
Leikkikenttä treffitkin ovat alkaneet. Kävimme sielläkin vähän katsomassa mitä puuhia Siellä olisi

Kävinne myös Mirkan porukan kanssa moikkaamassa Tuijan porukoita Korelan-leiksalla

Ollaan tehty ruokaa yhdessä. Tässä tulossa lihapullia ja perunamuusia

Leegoja ollaan rakennettu innokkaasti. Välillä on ollut poliisiasemia, välillä eläintarhoja
Ollaan hoidettu Ennin kasveja. Lapset nauttii kasvien kastelusta
Kävimme kesäkuun markkinoilla ja siellä sattui olemaan KymiLohisoiton harjoitukset. Lapsen kuuntelivat sitä innoissaan, kun mukana oli erilaisia soittimia.
Markkinoille oli tullut myös kirjastoauto. Kävimme myös siellä tutustumassa
Söimme markkinoiden päätteeksi pickic eväitä Mirkojen porukoiden kanssa Kaupungintalon takana
Tallillakin ollaan hevosia käyty katsomassa

Teimme Mirkojen porukoiden kanssa junaretken Kouvolan liikennepuistoon. Olipas kiva päivä.

Vietimme päivää myös liikennepuiston leiksalla ja lapset nukkuivat siellä myös teltassa päiväunet
Vielä ennen kotiin lähtöä syötiin jäätelöt