Kevät saapui Tervaniemen tilalle odotettuna ja toivottuna. Lumi suli ja paljasti peltomaat, jotka kaipasivat huolenpitoa. Tilan isäntä Jaakko heräsi varhain, kun aamuinen sumu vielä verhosi maisemaa. Jaakko tiesi, että työnteko oli aloitettava viideltä aamulla ja jatkuisi iltaan asti. Entisaikaan työ tehtiin käsin ilman koneita, joten se oli raskasta ja aikaa vievää.
”Herätys, Arvi”, Jaakko kutsui oven takaa renkiään. ”Tänään saadaan paljon aikaan.”
Arvi nousi venytellen ja hieraisi unisia silmiään. ”Kyllä, isäntä. Onneksi Rusko on valmis töihin. Siitä on meille suuri apu.”
Jaakko, Arvi ja Juhani astelivat pellolle ja aloittivat maanmuokkauksen kyntämisellä. Rusko-hevonen veti kyntöauraa, ja maa kääntyi kauniisti sen jäljessä.
Kyntämisen jälkeen alkoi lannan levitys. Lanta levitettiin pelloille käsin ja hevosvetoisilla kärryillä. Loviisa ja lapset auttoivat tässä työssä. Lanta levitettiin tasaisesti, ja sen tuoksu täytti keväisen ilman. Seuraavaksi oli ojien luomisen vuoro.
”Juhani, huolehdi, että ojat ovat tarpeeksi syviä”, Jaakko sanoi. ”Sateet voivat olla rankkoja tänä kesänä.”
”Teen parhaani.” Juhani vastasi, tarttuen lapioon.
Kun pellot oli kynnetty, lannoitettu ja ojitettu, oli aika äestää. Risukarhi, jota Rusko veti, pehmensi ja hienonsi maan pintaa. Tämä vaihe oli tärkeä, sillä se valmisti pellot kylvöön. Äestyksen jälkeen maa näytti pehmeältä ja valmiilta vastaanottamaan siemenet.
Jaakko kiinnitti kylvövakan hihnoilla olkapäilleen ja asteli pellolle. Hänen vasemmassa ja oikeassa kädessään oli siemeniä.
”Vasemmalle, oikealle, vasemmalle, oikealle”, Jaakko toisti itsekseen, heittäen samalla siemeniä tarkasti maahan.
Kun siemenet oli kylvetty, ne piti vielä peittää äkeellä ja pelto jyrätä kiinni. Rusko ja Jaakko-isäntä kulkivat pellolla viimeisen kerran, varmistaen, että siemenet olivat turvassa maan sisällä.
"Kaikki riippuu nyt säästä”, Jaakko totesi katsoen taivaalle. ”Sadetta ja aurinkoa tarvitaan sopivasti.”
Työn päätyttyä perhe ja apulaiset kokoontuivat tuvassa. Loviisa toi pöytään jouluna leivottua kylvöleipää.
Jaakko nosti maljan ja toivotti hyvää satoa. ”Kyllä ensi vuonna ainakin leipää riittää.”
Illalla Viljo, Arvi, Juhani, Jaakko ja Heikki istuivat yhdessä pellon laidalla ihaillen kaunista laihoaan. Viljo unelmoi jo tulevasta sadonkorjuusta.
"Ehkä tänä vuonna saamme enemmän viljaa kuin koskaan ennen," Viljo haaveili.
Isä nyökkäsi tyytyväisenä ja tunsi ylpeyttä perheensä kovasta työstä.
Kevään toukotyöt olivat päättyneet, mutta uusi kasvukausi oli alkamassa. Perhe tiesi, että edessä oli vielä monia työntäyteisiä päiviä, mutta yhdessä he selviäisivät, kuten olivat aina ennenkin selvinneet. Nyt he saattoivat hetkeksi levähtää ja nauttia kevään kauneudesta, tietäen, että he olivat tehneet parhaansa tulevan sadon eteen
