Year 2022-2023

Opiskelijamme vaihdossa


Opiskelijavaihdossa kesällä 2022

Olen Saana, 17-vuotias opiskelija Raahen lukiosta. Olin kesällä 2022 Rotaryn kautta kesävaihdossa Italiassa Sisiliassa kuukauden ajan, jonka jälkeen Costanza tuli kotiini Raaheen kuukaudeksi. Olen aina halunnut lähteä vaihtoon, koska erilaiset kulttuurit kiinnostavat minua. Tykkään matkustella ja Rotary vaikutti hyvältä mahdollisuudelta toteuttaa se.
Italia ja Suomi eroavat toisistaan paljon, esimerkiksi ilmastot ovat täysin erilaisia. Toinen iso ero Suomen ja Italian välillä on se, miten eri tavoin ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Italiassa poskisuudelmat ovat yleisiä, kun taas Suomessa ihmiset eivät juurikaan kosketa toisiaan. Myös liikenne oli erikoinen Italiassa. Se näytti hyvin kaoottiselta ja vaaralliselta Suomeen verrattuna. 

Vierailimme mm. tulivuori Etnalla ja kävimme veneilemässä kahdesti. Teimme paljon asioita Italiassa, mutta kaikista mukavinta oli viettää aikaa kavereiden kanssa. Myös ruoka oli todella hyvää. 

Vaihto oli hieno ja ikimuistoinen kokemus. Sen myötä sain paljon uusia ystäviä ja hauskoja kokemuksia. Olen varma, että palaan tulevaisuudessa Sisiliaan. 

Hi, I’m Costanza.

I’m from Italy (Sicily) and I’m an exchange student in Finland. I have been in Finland for four weeks and it was one of the best experience i have ever done , I had the opportunity to leave for this exchange because my parents are part of a club called Rotary.

At first I have compiled a resume with  my presentation, then I described my family and the place where I live, I also made a numbered list of places I preferred to go and I put Finland first because this place although it has never been there previously, has always intrested me.

After some time I found out that I had been taken to leave for Finland and a document was sent to me with the host family, you can choose whether to accept immediately to go to that family, or to evaluate others but I immediately chose Saana’s family.

Saana is my host sister and for this exchange she came to Italy for four weeks and after that we came togheter  to Finland (Raahe)I immediately liked Finland a lot, there are so many differences from Sicily for example the biggest is the temperature, in Italy in August there are 30+ degrees and in Finland it’s so cold.

There are a lot of other differences for example food is so different, the place too because there is a lot of green and nature and I love this thing. I went to school here in Raahe with Saana even if I didn’t understand finnish and I noticed that is totally different from schools in Italy. It was a really good experience and I hope to be back here in Finland in the future




Opiskelijavaihdossa Yhdysvalloissa

lähde:Raahelainen 8.7.2022 (julkaistu Raahen lukion sivuilla päätoimittajan luvalla)

Kun Raahessa hikoiltiin viime viikolla trooppisissa helteissä, tuntui Milla Maanisesta tutulta: tämähän on ihan kuin Floridassa. 10 kuukauden vaihto-oppilaslukuvuosi kostean kuumassa Floridan Melbournessa on nyt takana ja Milla jatkaa syksyllä opiskelujaan Raahen lukiossa.
Syksyllä Millalla onkin edessään ensimmäiset kirjoitukset ja olo on sellainen, että hihat on tosissaan käärittävä. Arvostus suomalaista lukiokoulutusta kohtaan on Millalla noussut.
– Opetus ei ole Jenkeissä niin laadukasta kuin täällä ja kurssit ovat todella helppoja. Koulutuksen taso kokonaisuudessaan ei ollut ainakaan tässä kohdassa yhtä korkea kuin täällä. Nyt tuntuu siltä, että joudun tosissani taas opiskelemaan joka päivä, Milla sanoo. Kouluruoka on Millan mielestä myös yksi miinusmerkkinen asia amerikkalaisessa high schoolissa. Kahdeksan dollarin hinta hampurilaisesta tai hot dogista tuntui korkealta ja niinpä monet tulivatkin kouluun Millan tavoin pienen eväskylmälaukun kanssa.
– Lukujärjestys oli joka päivä sama, mikä pitemmän päälle alkoi tylsistyttää. Vapautta ja vastuuta ei myöskään annettu oppilaille samoin kuin Suomessa. Koulun alueelta ei voinut lähteä mihinkään. Suomesta ei myöskään tiedetty juuri mitään ja opetus oli hyvin Amerikka-keskeistä.
ILMAN plussia ei Millan vaihtoaika suinkaan mennyt. Vaikka englannin kielen taito oli Millalla jo lähtiessä hyvällä tasolla, koki hän kielitaitonsa kehittyneen reilusti.
– Kannustan ja suosittelen kaikkia lähtemään vaihtoon, koska oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen kasvattaa, antaa uskallusta ja rohkeutta. Ja onhan tämä aivan ainutkertainen kokemus.
Vaihtojakso oli tarkoitus aloittaa heti lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta korona siirsi Atlantin ylitystä vuodella.
– Olen aina tykännyt matkustamisesta, mutta ajattelin, että olisi tosi mukavaa asua jossakin vähän pidempään. Halusin johonkin lämpimään paikkaan ja olimme perheen kanssa käyneet Floridassa lomalla. Se tuntui hyvältä
kohteelta.
Organisaatioksi valikoitui vertailujen jälkeen ruotsalainen STS Education Nordic. Koulukseen Milla valitsi yksityisen, noin 400 oppilaan Melbourne Central Catholic High Schoolin. Oppilaitoksessa oli samaan aikaan 15 muuta vaihto-oppilasta ja muutenkin koululla oli pitkältä ajalta kokemusta vaihtotoiminnasta.
JENKKIHYMY on tuttu käsite. Millakin sai kokea itseensä kohdistuvaa kiinnostusta ja avoimuutta.
– Amerikkalaiset nuoret ovat hyvin avoimia tavatessaan uuden ihmisen ja ottavat mukaan. He ovat kuitenkin pintapuolisempia kuin suomalaiset. Sain kuitenkin muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä edelleen.
Koulupäivä kesti aamukahdeksasta kello 15 iltapäivällä. 45 minuutin pituisten tuntien välillä oli viiden minuutin tauko.
Milla opiskeli englantia, Yhdysvaltain historiaa ja maan hallintojärjestelmää, psykologiaa, uskontoa, kuvataidetta ja matematiikkaa.
Vapaa-aika kului kavereiden kanssa ja tietysti Atlantin aaltoihin piti välillä pulahtaa. 100 000 asukkaan laajassa kaupungissa oli paljon nähtävää ja tekemistä.
– Raahessa kaipaan Melbournen ravintolakulttuuria. Siellä oli hyviä pikaruokapaikkoja 10 metrin välein. Ja tietysti Amerikassa saatuja kavereita on ikävä. Toisaalta oli hyvä palata kotiin, toisaalta on haikea olo. Vähän ristiriitaista, Milla hymyilee.

teksti: Sari Jaatinen



Vaihto-oppilaana Saksassa lukuvuonna 2022-23

Timo Musijenko

Lähdin 16-vuotiaana Raahen lukion ykkösvuoden päätyttyä Saksaan vuosivaihtoon loppukesällä 2022. Olen ollut täällä nyt puoli vuotta. Tämän huikean mahdollisuuden tarjosi minulle Pietari Brahen rotaryklubi. Tutustuin rotareihin lukion kautta ja tein hakemuksen vaihto-oppilaaksi. Minut valittiin ja sain paikan lähteä näkemään maailmaa.

Asun pienessä kaupungissa nimeltä Bad Lauchstädt Keski-Saksassa. Se on kaunis ja rauhallinen paikka asua.

Käyn koulua noin 250 tuhannen asukkaan kaupungissa, Hallessa, joka on vanha ja upea kaupunki ja siellä on enemmän liikettä ja harrastusmahdollisuuksia kuin asuinkaupungissani Bad Lauchstädtissä.

Saksassa on omat Rotaryn sponsoriklubit, jotka tukevat ja auttavat vaihtoon tulleita, etsivät isäntäperheet, ja ovat yleisesti vastuussa vaihtareista. Minä kuulun saksalaiseen Merseburg Rotaryklubiin, joka on osa piiriä 1800. Rotexit (entiset vaihto-oppilaat) tutoroivat ja järjestävät leirejä, jossa jaetaan muille vaihtokokemuksia ja vietetään yhdessä mukavaa aikaa.

Vaihtovuoteen kuuluu kolmessa eri isäntäperheessä asuminen, etenkin siksi, jotta tutustuisi saman kulttuurin elintapoihin eri ihmisten näkökulmista. Perheet vaihtuvat 3–4 kuukauden välein, ja tällä hetkellä asun toisessa isäntäperheessä. Perheet ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Isäntäperheeksi ryhtymisestä perhe ei saa taloudellista hyötyä. Jokainen perhe on ottanut minusta vastuuta ja käyttänyt hyväkseni omaa aikaansa, jotta saan kokea mahtavan vaihtovuoden. Erityisesti tämän toisen perheen kanssa olemme matkailleet moniin eri kaupunkeihin ja viettäneet paljon aikaa yhdessä. Jopa kolmannen perheen kanssa olen ollut jo tekemisissä, esimerkiksi olemme käyneet katsomassa jalkapallo-otteluita.

Käyn saksalaista yksityiskoulua päivittäin Hallessa. Olen kymppiluokalla vuotta nuorempien kanssa. Koulupäivät alkavat joka aamu kello 7.45. Joudun kuitenkin heräämään jo kuudelta, koska kuljen joko bussilla tai perheen kyydillä asuinpaikastani kouluun. Kaikki opetus on saksan kielellä, mikä hankaloittaa opiskelua huomattavasti etenkin koska opettelin saksan kutakuinkin nollasta tänne tultuani. Koulunkäyntiin ja kokeiden kirjoituksiin opettajat ovat joustaneet kuitenkin paljon. Lisäksi olen tutustunut koulussa moniin ystäviin, jotka tarvittaessa mielellään auttavat minua koulunkäynnissä. Saksassa kouluruoka on maksullista, ja siksi monilla oppilailla on eväät mukanaan.

Kielenä saksa on melko hankala kieli, mutta ukrainalaisen taustan ja englannin kielen osaamisen vuoksi minun saksan opiskeluni sujui nopeaan tahtiin. Saksaan tultuani en puhunut juuri ollenkaan saksaa. Noin puolen vuoden päästä vaihdoin englannin lähes kokonaan pois arjesta. Ensimmäisen isäntäperheen kanssa puhuin paljon englantia, kun taas nykyisen perheen kanssa olen puhunut pelkkää saksaa. Opiskelen kieltä enimmäkseen itsekseni, mutta myös koulussa käyn ylimääräisillä saksan kursseilla.

Reissuja on ollut monia tämän puolen vuoden aikana. Pääsin näkemään useita suuria kaupunkeja, kuten Berliiniä, Müncheniä, Hampuria, Hannoveria ja Leipzigiä. Rotex-leirejä on myös pidetty upeissa kaupungeissa, jotka ovat olleet esimerkiksi merkittäviä Saksan historiassa. Lisäksi kävin nykyisen isäntäperheeni kanssa Alpeilla juuri laskettelemassa. Nyt maaliskuun lopussa Rotexit järjestävät kahden viikon kiertueen, jossa matkaillaan ympäri Saksaa.

Vapaa-ajallani olen nähnyt paljon ystäviä, joiden kanssa olen esimerkiksi katsonut jalkapallopelejä stadionilla tai vieraillut eri kaupungeissa. Ja ylipäätään Saksassa olen tutustunut moniin upeisiin ihmisiin, mukaan lukien muihin vaihtareihin. Kuntosalilla olen käynyt aktiivisesti koko vaihdon ajan. Lisäksi isäntäperheen kanssa tulee aikaa kivasti vietettyä ja paljon reissattua. Toki koulunkäynti, läksyt ja kielen opiskelu vie oman aikansa.

Suosittelisin vaihtoa niille, jotka rohkenevat asua uudessa maassa, tutustua uuteen kulttuuriin, opiskella eri kielellä erilaisessa koulujärjestelmässä, parantaa englannin kieltä tai kenties oppia uuden kielen. Niille, jotka haluavat itsenäistyä ja ovat valmiita “jättämään perheen ja ystävät” vuodeksi ja sen sijaan rakentaa uusia suhteita toisessa paikassa maailmaa. Kyseinen vaihtovuosi ei kuitenkaan kata suomalaisen koulutusjärjestelmän opiskeluvuotta, joten jälkikäteen on opiskeltava ylimääräinen vuosi. Rotary on yksi edullisimmista organisaatioista, ja samaan aikaan sen vaihtosysteemi on erittäin hyvin suunniteltu. Olen todella kiitollinen Pietari Brahen Rotaryklubille uskomattomasta tuesta ja vaivannäöstä, jotta saan viettää huippuvuoden Saksassa.