Well-being and stress management 2023 Iceland

Perjantai 12.5.

Tekijä: Mari Anttila
Tänään kurssillamme oli vuorossa pilatesharjoituksia sekä kurssin yhteinen loppukoonti, sillä lauantaiksi oli järjestetty retki Etelä-Islannin luontokohteisiin, johon en aikaisen lentoni takia harmikseni voinut osallistua.




Kuvassa meidän wellbeing ryhmämme. Kuvassa kuusi suomalaista, yksi puuttui tästä kuvasta. 

Viikko on ollut virkistävä ja olen saanut kivoja vinkkejä oppilaiden aktivointiin sekä rauhoittamiseen. 

Kurssipäivän jälkeen lähdin tutustumaan paikalliseen ulkoilmamuseoon, jossa on esillä useita perinteisiä islantilaisia asumuksia 1800- ja 1900-luvun alkupuolelta. Tällä retkellä sääkin suosi. 








Päivän päätteeksi oli taas kylpemisen vuoro. Tällä kertaa keskustan Sundhöllissä. 

Torstai 11.5.

Tekijä: Mari Anttila
Tänään vuorossa oli kurssilaisten omien lyhyiden tunti aktiviteettien esittelyä. Sekä tutustumista Islannin kouluissa tehtäviin mindfullness ja joogaharjoitteisiin. Iltapäivällä meille kerrottiin vielä tarkemmin islantilaisesta koulujärjestelmästä ja koulujen käytännöistä. Kurssipäivän päätteeksi saimme mennä kurssikeskuksen viereiseen paikalliseen uimahalliin ja ulkouimalaan Laugardalslaugiin uimaan ja rentoutumaan kuumissa kylvyissä.


Tässä valmistumassa turkulaisten kollegoiden ristinolla ruudukko. 


Portugalilaisen kirjallisuuden opettajan luovaa runoutta. 




Islannissa käytetään projektioppimista säännöllisesti, ensi opiskellaan muutama viikko muodollisesti ja sen jälkeen on kahden viikon mittainen projektioppimisen osuus ja tämä toistuu ympäri lukuvuoden.



Keskiviikko 10.5.

Tekijä: Mari Anttila
Tänään opintopäivä oli lyhyt, koska osa kurssilaisista lähti lisämaksulliselle kultaiselle kierrokselle tutustumaan Islannin luonnon ihmeisiin. Opinto-ohjelmassa oli erilaisia tunti aktiviteetteja ja harjoitteita, jotka aktivoivat tai auttavat oppilaita keskittymään. Eli saimme osallistua ja leikkiä yhdessä.



Kun päivän opinto-osuus oli ohi, päätin hyödyntää vapaa-aikaa laavatunneliin tutustumalla. Laavatunneli sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista. Osallistuin opastetulle bussiretkelle. Samalla pääsin näkemään Islantilaista luontoa.



Ryhmämme laskeutumassa alas tunneliin. 







Tunnelin alkuosassa oli vaikuttavia jäämuodostelmia, kuin hattivattimetsä. Alhaalla tunnelissa (alin kuva) voi nähdä laavajoen jättämät uurteet tunnelin seinämiin. Alhaalla tunnelissa vaikuttava hetki oli kun opas sammutti kaikki valot ja olimme hetken täysin pimeässä. Tunnelissa ei ole myöskään kaikua ja se teki elämyksestä vaikuttavan.

Illalla meillä oli vielä yhteinen kulttuurien kohtaaminen illanvietto, jossa kurssilaiset toivat maisteltavaksi oman maansa herkkuja. Islantilaiset isäntämme tarjoilivat paikallista kalakeittoa. 




Tiistai 9.5.

Tekijä: Mari Anttila
Tänään vierailimme paikallisessa koulussa, joka sijaitsee uudehkolla asuinalueella noin 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Koulurakennus on Reykjavikin uusin ja se on otettu osissa käyttöön vuodesta 2016 alkaen. Koulu on yhtenäiskoulu esikouluikäisistä yläkoululaisiin. Oppilaita on yhteensä 450. Oppimisympäristöt ovat avoimia ja koulun yhteydessä on julkinen kirjasto ja uimala. Uimalan ja kirjaston tilat ovat avoimesti yhteydessä koulun tiloihin ja tämä on seikka, joka mahdollisesti muuttuu lähitulevaisuudessa, koska se on aiheuttanut ongelmia, kun tilat ovat yhteisiä ja toiminta-ajat eroavat toisistaan. Uimalan henkilökunta on nyt joutunut vahtimaan kouluajan ulkopuolella talossa viihtyviä lapsia ja tähän uimalahenkilökunta toivoo muutosta. Tilat olivat viihtyisiä, koulun opetuksessa painottuu taito- ja taideaineet sekä yhteistyö eri luokka-asteiden välillä yhteisissä projekteissa, joissa vanhin oppilas toimii ryhmän ohjaajana. 






Koulun toiminta-ajatus



Koulun rehtori



Kuvaamataidon tunti.




Opettajien työtilat soluittain. 



Oppilaiden suunnittelema islantilaista naishenkilöä kuvaava patsas. Oppilaat olivat tutustuneet Reykjavikin patsaisiin ja todenneet monien niistä esittävän mieshenkilöitä, niinpä he suunnittelivat ja toteuttivat tämän.



Kurkistus luokkaan. Oppitunneilla kännykät ovat koulussa kiellettyjä, mutta oppilaat ovat yhtä kekseliäitä kuin meillä. Huomaa läppärin ruutua vasten lepäävä kännykkä, jossa omat pelit menossa.

Koulu vierailun jälkeen kurssipäivä jatkui kurssikeskuksessa Kristina Einarsdottirin johdolla. Teimme erilaisia 5-10 min. harjoituksia, jotka aktivoivat oppilaita ja toisaalta myös auttavat rauhoittumaan ja keskittymään. Kristinan koulussa on käytössä Now minutes harjoitteet, joita opettajat ensin yhdessä kokeilevat viikottaisissa opekokouksissa ja sen jälkeen tekevät näitä 5 min päivässä oppilaiden kanssa. Lisäksi saimme harjoitella erilaisia hiljaisuuspelejä.



Kristina esittele meille myös hänen luokissa mukanaan kantamansa hiljaisuus salkun, jossa oli mm. aktiivista kuuntelua varten oppilaille jaettavaksi kiviä, villalankaa, taskulamppu, tunnelma valaisin, erilaisia mietelauseita, laventelin tuoksuinen suihkutettava huonetuoksu jne.

Kurssipäivän päätteeksi suuntasin retkelle Sky Lagooniin, joka on yksi islantilaisista rakennetuista ulkoilmakylpylöistä. Kokemus oli rentouttava saunoineen ja sumuisine maisemineen.

Maanantai 8.5

Tekijä: Mari Anttila
Ensimmäisenä varsinaisena kurssi- päivänä pääsimme tekemään pieniä mindfullness harjoituksia kurssikeskuksessa. Reyjkvakin päivä on ollut kovin sateinen tänään, joten onneksi päivän varsinainen ohjelma on ollut sisätiloissa. Huomenna vuorossa on paikalliseen kouluun tutustuminen.

Smart Teachers Play More: Well-being

Tekijä: Mari Anttila
Sunnuntai 7.5 

Lähdin aamuvarhaisella kohti Islantia ja Reykjavikia. Tulevan viikon aikana osallistun Reykjavikissa Erasmus-kurssille, jonka järjestää Smart Teachers Play More. Osallistun Teachers Well-being-kurssille, jossa harjoitellaan tietoisuustaitoja ja rentoutumiskeinoja, joita voi hyödyntää luokkatilanteissa eri-ikäisten oppilaiden kanssa.

Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen oli paikallista aikaa klo 17.00, jossa tulimme tutuiksi muiden kurssilaisten kanssa ja kurssin ohjaajat esittäytyivät.

Ohessa kuva niiden maiden lipuista, joista kurssilla on osallistujia.