Viikko 40

Tekijä: Sari Nummi

Uusi viikko aloitettiin kirpeässä mutta aurinkoisessa säässä ulkoillen. Lämpimänä pitivät paitsi oikeat varusteet (hanskat, paksummat ulkovaatteet ja kunnon pipo) myös lasten toivoma hippaleikki. Myös lauluhetkillä kuuntelemme toiveita ja usein toiveena on Liikkumiset-laulu, jossa lattialla saadaan edetä monin eri tavoin. Ja joka sulassa sovussa onnistuu pienemmässäkin tilassa, mutta ihan parasta se on salissa, kun voi liikunnan riemun päästää valloilleen ihan kunnolla. 

Tämän viikon salivuorolla jatkettiin myös kiipeämistä, hyppimistä ja pallon potkaisuja, mutta erityisen suosittua oli tasapainokävely yhdessä lasten kanssa rakennetulla radalla. Ja voi kuinka taitavia tasapainoilijoita meillä onkaan! Aikuisen käsi usein turvana, mutta taitoa vaatii sekin. Lisäksi päästiin mukavien laulujen säestämänä liikuttamaan meidän keppihevosia, joita tietysti täytyi lopuksi silitellä ja kiittää (leikki)herkkuporkkanoin.

Tasapainokävely vaatii taitoa.

Kyllä se pallo maaliinkin asti meni.

Keppihevoset saivat sekä liikuntaa että silityksiä.

Tasapainoilla voi myös penkillä kävellen.

Liikkumista kannustetaan myös vapaa-aikaan. Syksyn liikuntabingon avulla voi huomaamattaan liikkua monella eri tavalla yhdessä koko perheen voimin. Eikä aina tarvitse tulla edes hiki. Lokerosta löytyy tähänkin kannustavaa postia.

Tällä viikolla ryhmässämme aloitti uusi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Johanna. Reippaasti pienet ottivat hänet mukaan toimintaan eikä tainnut vierastaa kukaan. Nopsaan tullaan tutuiksi myös vanhemmille ihan varmasti.

Lokakuu on myös lukukuu ja sen kunniaksi lasten lokeroihin on jaettu lukubingokaavakkeet. Tarkoituksena on kannustaa kirjan lukemiseen lapsen kanssa ja bingokaavakkeessa onkin monia erilaisia tapoja tätä noudattaa. Aina ei tarvitse kirjaa edes oikeasti lukea, kuvia ja tapahtumia voi sanoittaa. "Mikäs se sieltä kurkistaa?" "No lammas". Samalla kun opitaan uusia sanoja, maistellaan miltä ne suussa maistuvat. Pienillä ei kärsivällisyys kirjan kuunteluun välttämättä riitä, mutta yhdessä kuvien katselu ja niistä jutustelu riittävät kielen kehittýmiseen ja sanavaraston laajenemiseen. Kissankelloissa kuunnellaan innokkaasti Puppeja, Maisaa ja kurkistellaan luukkujen taakse aikuisen valvonnassa. Kirjojen avulla opitaan myös kaveritaitoja ja muita tärkeitä asioita, samalla kun ne tukevat kielellistä kehitystä, joka on ryhmämme tavoitteena. Kirjastosta lainaamme uusia kirjoja muutaman viikon välein, jotta mielenkiinto uusien asioiden tutkimiseen ja tarinoihin säilyy.

Kirjoja luetaan ja katsellaan usein aikuisen kanssa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin