Oppilaan Info ja vinkkejä huoltajille

Oppilaan Info

YHTEYSTIEDOT

VALINNAT

Oppilaalla on 30-31 oppituntia viikossa. Seitsemännen luokan keväällä oppilaat valitsevat kahden vuoden valinnaisaineen 8. ja 9. luokkaa varten taito- ja taideaineista (musiikki, kuvataide, kotitalous, käsityö tai liikunta). Sekä 7. että 8. luokan oppilaat valitsevat yhden valinnaisaineen seuraavaa lukuvuotta varten. Lisäksi 7. luokkalaiset valitsevat myös 2 puolen vuoden valinnaisainetta, yhden syyslukukaudella ja toisen kevätlukukaudelle.

OPISKELUN TUKI

Oppilaiden koulunkäyntiä tuetaan antamalla tuki- ja erityisopetusta tarpeen mukaan. Koululla työskentelee kolme koulunkäynninohjaajaa, jotka ovat oppilaiden apuna osalla oppitunneista.

Läksyjen tekemiseen ja kokeisiin kertaamiseen voi saada apua läksypajassa varsinaisen koulupäivän päätyttyä.

Opiskelun tuesta on kerrottu tarkemmin koulun opetussuunnitelmassa.

POISSAOLOT
Huoltajat anovat koulunkäynnistä vapautusta Wilman kautta sähköisellä lomakkeella. Koulunkäynnin vapauttamiseen liittyvät pyynnöt ja poissaololuvat ohjautuvat luokanohjaajalle, joka välittää pyynnöt tarvittaessa rehtorille.

  • Puhelimen applikaatiossa poissaoloja ei voi anoa, vaan anomus tehdään Wilmaan tietokoneella tai puhelimella verkkosivun (selaimen) kautta sisään kirjautuneena.
  • Poissaololupa anotaan kirjallisesti Wilma-lomakkeella, jolla oppilas ja huoltajat sitoutuvat ja vastaavat poissaolonaikaisten koulutehtävien hoitamisesta.
  • Anomus on tehtävä hyvissä ajoin ennen anottua aikaa.

Poissaololupa-anomusten käsittely ja päätöksentekijä:

  • enintään 3 päivää: luokanohjaaja.
  • yli 3 päivää: käsittelyyn luokanohjaajalle, päätöksen tekee rehtori.


Sairastumiseen liittyvät poissaolot voi ilmoittaa Wilma-sovelluksen avulla. Oppilaan jäädessä sairauden takia kotiin huoltajan tulee ilmoittaa asiasta aamupäivän aikana merkitsemällä poissaolo Wilmaan, soittamalla koulun kansliaan tai toimimalla luokanohjaajan kanssa sovitulla tavalla.

POISSAOLOMALLI: MUISTILISTA OPPILAALLE

  1. Tule ajoissa kouluun ja oppitunneille. Jos myöhästyt, mieti mitä voit jatkossa tehdä toisin, jotta olet ajoissa. Sano tullessasi, että ” anteeksi, olen myöhässä”.
  2. Jos sinulla on huolia tai kouluun on vaikea tulla, kerro siitä luokanohjaajalle, erityisopettajalle, koulunkäynninohjaajalle, tai muulle koulun aikuiselle. Älä jää yksin.
  3. Jos olet poissa koulusta tai oppitunneilta, huoltajasi ilmoittaa siitä Wilmassa ja selvittää poissaolon syyn. Selvitä läksyt ja se, mitä tunneilla on tehty.
  4. Jos sinulle kertyy yli 50 tuntia poissaoloja, luokanohjaaja tai opiskeluhuollon edustaja juttelevat kanssasi ja ottavat tarvittaessa yhteyttä huoltajaasi. Keskustelun aikana mietitte yhdessä, tarvitsetko tukea koulunkäynnissä tai muissa asioissa. Tarvittaessa saat tukea myös esimerkiksi kuraattorilta, psykologilta tai terveydenhoitajalta.
  5. Jos sinulla on yli 100 tuntia poissaoloja, luokanohjaajasi tai opiskeluhuollon edustaja juttelevat tarvittaessa sinun ja huoltajasi kanssa. Saat tarvittaessa tukea myös opiskeluhuollosta (kuraattori, psykologi tai terveydenhoitaja).
  6. Jos sinulle kertyy koulun henkilöstön näkökulmasta huolta herättäviä poissaoloa saat tukea opiskeluusi ja myös opiskeluhuolto tarjoaa sinulle tukipalveluita.
  7. Ennalta sovittujen poissaolojen kohdalla (esim. lomamatkat) huoltaja anoo lomaa Wilmasta löytyvällä lomakkeella. Oppilaana huolehdi, että suoritettavat tehtävät on kerätty erilliselle paperilomakkeelle etukäteen ennen poissaoloa. Tee annetut tehtävät loman aikana.

LOKEROIDEN AVAIMET

Kaikki oppilaat saavat halutessaan käyttöönsä lukollisen lokeron. Avaimen voi noutaa kymmenen euron panttia vastaan kansliasta. Pantti palautetaan avaimen palautuksen yhteydessä.

OPPILAAN ERITYISRUOKAVALIOT

Tiedote erityisruokavalioista (7.8.2025)

Jos olet jo aiemmin toimittanut todistuksen erityisruokavaliostasi, siirrämme sinut suoraan seuraavalle vuosiluokalle tai uuteen ryhmään. Uutta todistusta ei tarvitse toimittaa, ellei ole tullut muutoksia ruokavalioon.

Jos olet uusi oppilas ja tarvitset erityisruokavalion, pyydämme toimittamaan todistuksen mahdollisimman pian.

Erityisruokavalioihin liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä koulukeskuskeittiö Masuuniin;

Seija Kotamäki

seija.kotamaki@kateria.fi

puh. 050 4016051

Ystävällisin terveisin, Keurusseudun ateria- ja tukipalvelut Oy