131219

Ryhmätyöt:

Lukukoira
*Lukuisia käyttömahdollisuuksia ja positiivista hyötyä
*Positiiviset kokemukset sekä lasten että opiskelijoiden parissa
*Koiralle on helppo lukea ja koiran kanssa voi esimerkiksi harjoitella esitelmän pitoa

Draamakasvatus
*Opsissa lukuisia mainintoja draamakasvatuksesta
*Mahdollisuuksia toteuttaa lukuisin eri tavoin ja kaiken ikäisten kanssa
*Huomioiko opettajakoulutus draamakasvatuksen mahdollisuudet?
*Opettajan oma kiinnostuneisuus ja asenne tärkeä

Mediakriittisyys
*Hyödyllistä opettaa jo pienemmillekin
*Mielestäni medioiden opettaminen käy molempiin suuntiin: Opettaja kertoo tärkeitä tietoja esimerkiksi sosiaalisesta
 mediasta, mutta pitää muistaa että lapset ovat aina askeleen edellä uusista trendeistä. Tämän vuoksi opettajan  tulee olla hyvin hereillä uusista lähteistä
*Osa monilukutaitoa, pystytään hyödyntään monessa oppiaineessa

Luova kirjoittaminen

-Luovan kirjoittamisen oppiminen (Jääskeläinen 2002, 158-160)

  • tarvitaan kykyä tuottaa uusia merkityksiä ja kykyä ohjata lukijan tulkintaprosessia
  • tarvitaan ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä
  • tarvitaan ideoita, kokeilua ja kykyä korjata tekstiä oman arvion pohjalta
  • kasvava tietopohja eri tekstilajeista ja kirjoittamisesta auttaa 
  • taiteellisen oppimisen 4 kategoriaa: aistitiedot, elämystiedot (tunnekokemukset), vuorovaikutustiedot ja taiteellinen käsite- ja mielikuvatieto 
  • lisäksi kokemuksen myötä karttuva “hiljainen tieto” eli taitotieto, jota ei voi helposti pukea sanoiksi ja ohjeiksi
  • tärkeää oppia käyttämään kieltä monipuolisesti